Vuoden 2016 eka puoluepoliittinen kirja. Sirpa Ahola-Laurilan ”Soinin kupla” suhtaudun hyvin varauksellsesti näihin omakohtaisiin paljastuskirjoihin, koska yksittäisten ihmisten perspektiivi on avoin oman maailmankuvan ja sijaintinsa takia altis vääristymille, jotka tekevät objektiivisen kokonaiskuvan esittämisen mahdottomaksi.
Silti näissä kirjoissa jotain hyödyllistä voi saada, joko kirjoittajan persoonasta tai miten hän on nähnyt kirjoittamistaan tapahtumista, jotka ovat aina mielenkiintoisia.
Tässä kirjassa Laurila esittää turhautumisensa Perussuomalainen-puolueeseen ja paljastaa miksi monille puolue vaikuttaa piilofasistiselta tai taideyliopiston performanssitaiteen opiskelijoitten taideprojektilta.Laurilan mukaan persu-edustajaksi kelpaa kuka vain kadulta revitty, puoluekuria ei ole, koska vapaus ja suurin osa ei tiedä omista puoluesäännöistä mitään ja näin toimii ominpäin, mikä sitten heijastuu kiistanalaisina lausuintoina, joita sitten revitellään somessa ja mediassa.
Katsoin arvosteluja tästä kirjasta ja moni haukkui kirjaa siitä, että se ei paljastanut tarpeeksi järkyttäviä tarinoita tai haukkunut koko puplueta ja Soini natseiksi. Minusta oli positiivista, että kirja ei tehnyt niin, vaan oikeasti puolusti Soinia ja koko puoluetta, mikä ainakin käänsi ennakkoluuloni, siitä että kirja oli jonkun katkeran persun mustamaalaamisyritys, jolloin kirjassa esitetyt kritiikit voitaisiin ohittaa jonkun hullun hourailuina.
Mielenkiintoinen kirja, joka eisttää näin keskiluokkaiselle espoolaiselle, miten maakunnissa eletään, ajatellaan ja tehdään politiikka, joten kirja oli minulle eksoottinen matkakertomus paljasjalkaisten perussuomalaisten maailmaan.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 