Milton friedmanin ”Kapitalismi ja vapaus” (oma suomennos) on neo-liberalismin keskeisimmistä teoksista ja joittenkin vasemmistolaisten mukaan tuhoisampi kirja kuin Hitlerin ”Taisteluni”, joten tietenkin minun piti lukea kirja, joka on niin järisyttävä.
Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt. Toisin kuin Wahlroosin ”Markkinat ja demokratia” Friedman oikeasti yrittää vaikuttaa sympaattiselta ja myötätuntoiselta akateemikolta tekstissään.
Koska en ole taloustieteilija en voi sanoa onko hän oikeassa kapitalismin ylivoimaisuudesta tai, että kaikki mitä hän sanoo on täysin paikkaansa pitävää, mutta ainakin mies kirjoittaa selkeämmin kuin vasemmistolaiset taloustieteilijät.
Otan kantaa vain kirjan filosofisiin ja sosiaalisiin aspekteihin, jotka ovat minusta kiinnostavammat.
Kirjan alussa Friedman keksii, että sosialismi tarkoittaa, että valtio omistaa kaiken ja se ei pidä paikkanssa, ainakaan teoreettisesti. Tietenkin jos katsotaan Neuvostoliittoa, niin asian laita oli juuri tämä. Mutta ottaen pois tuon pienen epätarkuuden, niin Friedman kirjoittaa kirjassaan esimerkiksi, että sananvapaus on pyhä arvo, mutta kehottaa lukijaa puuttumaan mihin tahansa puheeseen, joka loukkaa tämän omatuntoa kuten etnisiä vähemmistöjä halventavaan puheeseen, jota hän pitää sietämättömänä. Tämä oli äärimmäisen jännittävä huomio, koska nykyaan aika moni etnisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä halventavat ihmiset vetoavat sananvapauteen, kun heidän puheitaan arvostellaan. Tällaiset ihmiset luulevat, että sananvapaus on jokin taikakilpi, joka suojaa puhujan kritiikiltä.
Toinen mielenkiintoinen havainto oli, että Firedman ylistää kapitalismia ainoana järjestelmänä, jossa vähemmistöt pääsevät kukoistamaan ja kulttuuri kulkemaan edistyksellisempään suuntaan. Tietenkin hän sanoo, että valtio ei saa tehdä lakeja jotka rajoittavat esimerkiksi rasistien tai homofoobikkojen oikeutta ylläpitää rasistisia ja homofoobisia työllistämispolitiikkaa yrityksissään, mutta hän kehottaa kansalaisia painostamaan lompakoillaan tällaisten kauppojen sulkemista.
Kirja alkoi vahvistaa käsitystäni, että jotkut oikeistolaiset ovat äärimmäisen tekopyhiä ja kaksoismoralistisia ihmisiä, jotka vääristävät neoliberalismia samalla tavalla kuin uskonnolliset fundamentalistit. Tai sitten ”Kapitalismi ja vapaus” omaa niin korkeita standardeja, että kukaan ihminen ei pysty elämään niitten mukaan reaalimaailmassa.
Kirjassa on kaikki liberalismin tutut säännöstelyn purku ja muu sellainen, mutta kaikki on esitetty hyvin maltillisesti eikä siinä käytetä typeriä yksinkertaisuuksia kuten ”verotus on ryöstö” tai ”valtio ja sosiaalituen varassa elävät ovat rikkaan miehen verenimijöitä” mitä muissa tämän genren kirjoissa esiintyy ja siinä myönnetään, että tietyt valtion hoitamat tehtävät kuten julkinen koulu ja lääkkeitten ilmainen jakelu ovat olleet menneisyydessä äärimmäisen hyödyllisiä parantamaan köyhien oloja, mutta nyt (60-luvulla) on saavutettu niin suuri elintaso, että niistä voisi pikkuhiljaa luopua.
Friedman käy kirjassaan lukuisia erilaisia sosiaaliohjelmia ja yritysjärjestelyitä läpi ja pohtii rehellisesti niitten etuja ja haittoja, eikä lähde sellaisiin yleistyksiin, että kaikki ”sosiaalinen” on pahasta ja jos yhteenkin ohjelmaan myönnytään niin seuraava vaihe on vankileirit ja diktatuuri. Todella hyvä kirja jota kaikkien kannattaisi lukea ja ihmettelen suuresti, että tätä ei ole suomennettu.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 