Kehitysavun kirous

Matti Kääriäisen ”Kehitysavun kirous” oli yksi kirjoista, joita tuntui pahalta ottaa lainaksi, sen jälkeen kun SSS-hallitus leikkasi kehitysavulta.

Ennen leikkauksia suhtauduin nuivasti kehitysapuun ja ajattelin, että on parempiakin tapoja auttaa kehitysmaita kuin lapioida rahaa korruptoituneille hallituksille, joten kirja lähti välittömästi lukulistaan. Kuitenkin kun leikkaukset tulivat, niin ajattelin suoraan, että se oli Kääriäisen kirjan inspiroima ja aloin suhtuatua teokseen negatiivisemmin. Ajattelin sen olevan jonkun katkeran räyhäoikeistolaisen manifesti, jota käytetään perustellakseen ihmisten kurjistumista ja heitteillejättöä.
Mutta olin totaalisen väärässä, niin väärässä, että hävettää. Kääriäisen kirja on kritiikki kehitysapua kohtaan, mutta se on paljon dynaamisempi ja monimutkaisempi kuin vain, että ”ilmaisen rahan heittäminen köyhille ei ole kivaa” kirjan näkemyksen mukaan nykyinen kehitysapu on vääristynyt järjestelmä, jonka tarkoitus on ohjata verorahoja näennäisesti auttamaan kehitysmaita, mutta samalla jätetään kehitysmaita riistävät järjestelmät ennalleen. Kehitysapu antaa illuusion, että jotain tehdään ja näin ylläpidetään korruptoituneita hallituksia ja suuryritykset tyytyväisinä.

Tämä kirja ei ole ”vain” katkeran kehitysaputyöntekijän ennenaikaisen eläkkeenlähdön jälkeinen henkiläökohtainen muistelma ja vihanpurkaus, vaan ihan oikea teotokirja, jossa käytetään henkilökohtaista kokemusta värittämään kirjan argumentteja, jotka nojaavat tieteellisiin lähteisiin.

Mutta tietenkin tämä kirja ei ole täysin objektiivinen. Kirjan asenne ja sen perusteesi on äärimmäisen vasemmalla, jopa niin vasemmalla, että ajattelin kirjan päättyvän lauseeseeen ”maailman proletariaatti yhtykäämme!” ja se maallaa Suomen kehitysavun suurimmat ongelmat Paavo Väyrysen syyksi. Muuten kirjan teesit, jotka ovat monia, myötäilevät paljolti Wangari Maathainin kehitysapuanalyysia, mutta on paljon rohkeampi sen globaalin tason kritiikissä ja näin mielestäni tarpeeksi uskottavia.