Nyt sukelsin liian syvälle pimeyden sydämmen kun otin luettavaksi William Luther Piercen ”Turnerin päiväkirjat” Tiesin kirjan olevan uus-natseille jonkinlainen ”merkkiteos” joten päätin ottaa lukulistalle, koska mikä on paras tapa tutustumaan uus-natsin ajatusmaailmaan kuin lukea heidän omaa fiktiota?
Rohkeasti otin kirjan luettavaksi ja kadun sitä syvästi.
”Turnerin päiväkirjat” on täysin moraaliton, avoimesti rasistinen, huonosti kirjoitettu ja tekopyhä kirja, joka tekee Ayn Randin ”Atlas Shrugged” vaikuttamaan moniulotteiselta mestariteokselta, joka edistää inhimmillisyyttä ja myötätuntoa.
Kirja kertoo vaihtoehtoisesta 90-luvulta (kirjassa tulevaisuus, koska se kirjoitettiin 70-luvulla), jossa USA on muuttunut pseudodiktatuuriksi missä ihmisoikeusjärjestöjen afroamerikkalaiset miliisit takavarikoivat valtion pyynnöstä kaikkien valkoisten aseet. Tämä teko laukaisee Earl Turnerin ”rotutietoisuuden” ja tämä ryhtyy ”Organisaation” terroristiksi, joka tekee kaikkensa saadakseen ”arjalaisen valkoisen ylivallan takaisin USA:n johtoon” kirjassa sitten sukelletaan äärimmäisen graaffiseen väkivaltaan, missä etniset vähemmistöt ja ”rotupetturit” iästä ja sukupuolesta huolimatta saavat teräsmailasta, konekivääristä, puukosta, hirttosilmukasta ja ydinpommeista kuolettavia iskuja, joita kirja perustelee useita kertoja ”päämäärä pyhittää keinot” Kirja lähtee jo heti alusta siitä oletuksesta, että olet jo uus-natsi, joka vihaa juutalaisia, homoja, naisia ja kaikkia muita, jotka eivät ole samanvärisiä tai ajattele samalla tavalla kuin ”kunnon arjalaisen” tulee ajatella.
Kirjassa kaikki hahmot, niin ”viholliset” kuin ”sankarit” ovat yksiulotteisia symboleja tai karikatuureja, jotka värittävät muuten aika yksioikkoista propagandateosta. Kuvittelin, että tällaiset aatteelliset propagfanda-fiktiot yrittäisivät ”vakuuttaa” omalla proosallaan, miten niitten esittämä maailmankatsomus on parempi kuin muitten. Ainakin Ayn Randin teokset ovat juuri sellaisia, jotka vasaroivat filosofian pääpointit useita kertoja kirjassa eri esimerkkien kautta ja yrittävät esittää hahmoja jotenkuten kolmiulotteisesti. Mutta olisi pitänyt arvata, että uus-natsit eivät ole henkisesti samalla tasolla kuin anarkokapitalistit ja kommunistit ajattelussa tai kirjallisissa taidoissa. Turnerin päiväkirjassa avoimesti käytetään rasistisia nimityksiä etnisistä vähemmistöistä ja esitetään nämä ihmiset groteskeina stereotypipina, jotka joissain vaiheessa menivät huvittavan absurdille tasolle, jota luulisi jääneen 1800-lukuun. Mutta tekopyhyys kulminoituu siinä, että kirja pilkkaa termiä ”rasisti” puhumalla siitä sarkastiseen sävyyn ja sanoo sen olevan ”leima, jolla estetään valkoista ajattelemasta omaa etuaan” kukaan hahmoista tai kertojista ei kutsu itseään rasistiksi, vaan aina ”viholliset” kutsuvat heitä siitä ja hahmot aina turhautuvat tästä ja pitävät termia ”loukkavana”.
Koko kirja on niin täynä ääri-oikesiton tyyppillistä epäjohdonmukaista retoriikkaa, että en suosittele kirjan lukemista ollenkaan, koska samaa puhetta ”naisten suojelemisesta” ja parin rivin päästä ”rotupetturihuoria” tappamisesta löytyy mistä tahansa somen maahanmuuttokriittisestä ryhmästä. Ainoat ”posiitiiviset” aisat kirjassa oli lause ”minut piestiin perusteellisesti ja tieteellisesti” ja se, että kirja avoimesti mässäilu kansanmurhalla, eikä yrittänyt käyttää eufemismejä kuten ”maan kulttuurisen identiteetin suojeleminen” tai jotain muita mitä nykyiset pelkurimaiset natsit käyttävät naamioidakseen oman vihansa. Luettuani kirjan loppuun oli pakko kuunnella antirasistista punkkia ja räppiä puhdistaakseni itseni rasismin mudasta.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 