En yleensä poikkea lukulistastani, mutta maailman tapahtumat olivat viime viikolla niin surrealistisia, että oli pakko lukea tämä kirja nyt, eikä parin kuukauden tai vuoden päästä.
Donlad J. Trumpin ”Vaivainen Amerikka – miten tehdä Amerikasta jälleen suuri.” (Oma suomennos) on nykyisen USA:n presidentin vaalitaistelun aikana julkaisema manifesti, jossa hän pyrkki kertomaan vähän itsestään.
Kirja on kirjoitettu samalla tavalla kuin Trump puhuu, eli kieli on hyvin yksinkertaista ja siinä on paljon toistoa, joka oli alussa ärsyttävää, mutta siihen nopeasti tottui.
Mitä tulee kirjassa esitettyihin asioihin, niin siellä on kaikki kuuluisemmat lupaukset, kuten massiivisen muurin rakentainen ja Meksikon pakottaminen maksamaan sen kulut, teollisuuden palauttaminen USA:n maaperälle ja muslimien ulossulkeminen. Mutta siellä on yksityiskohtaisempia suunnitelmia, joissa rasismi, sovinismi ja homofobia olivat lähes olemattomat, mikä oli pienoinen yllätys.
Kirjassa ei esimerkiksi keskitytä haukkumaan muslimeita tai meksikolaisia, vaan enemmänkin kirjan anti on USA:n infrastruktuurin palautamienn entiseen loistoonsa ja työläisten olosuhteitten parannus. Kirjassa toki esitetään muslimit ja meksikolaiset potentiaalisina rikollisina ja terroristeina, mutta ei enempää kuin yksi kappale.
Häiritsevin asia kirjassa oli monien lupausten ristiriitaisuus tai niitten mahdottomuus, jos tietää jotain oikeasta maailmasta. Esimerkiksi Trump lupaa poistaa alle 25000$ tienaavien verotuksen, alentaa yritysveron ja samaan aikaan nostaa miljardöörien verotuksen, jonka jälkeen hän aikoo uudelleen rakentaa koko maan infrastukrtuurin ja sitten investoida voimakkaasti ölyteollisuuteen ja USA.n armeijaan ja poliisiin, koska hänen mukaansa ”heillä ei ole parhaat vasrusteet käytössä”.
Mutta jos joku on huolissaan verotuksen riittävyydestä, niin Obaman terveydenhuoltojärjestelmän suljetaan ja melkein kaikki julkiset instituutiot yksityistetään, paitsi ruokamerkkijärjestelmän ja veteraanien terveydenhuollon. Jos rahaa yhä tarvitaan, niin Trump aikoo pakottaa NATO-maat maksamaan USA:n interventiosta. Esimerkiksi Trump ilmaisee, että olisi miehittänyt Ukranian ja Syyrian, jotta Venäjän vaikutusvalta saataisiin vähennettyä.
NATO:n uudella palvelukassalla Trump aikoisi painostaa Kiinaa luopumaan valuuttamanipuloinnista ja tehdä teollisuus palaamaan USA:n maaperällä, jolloin töitä riittäisi kaikille. Trump vakuuttaa, että aikoo tehdä kaikkensa, jotta USA:ssa olisi 100% työllisyys. Miten hän aikoo sen tehdä, kirjassa ei kerrota tarkemmin. Yeensäkin nämä suunnitelmat selitetään aika yleisluontoisesti ja kulutetaan jokaisessa teemassa tarpeetonta aikaa kertomalla, miten mahtava ja täydellinen Trump on, miten hyvin hänen bisneksensä on hoidettu ja miten loistavaksi kaikki muuttuu, kun hän pääsee vallaksi. Kirja olisi paljon lyhyempi, jos hän ei kertoisi mahtavuudestaan niin paljon. Mutta ainakin opin, että Trump oli nuorena väkivaltainen ja vasta upseerikoulu teki hänestä yhteiskuntakelpoisen yksilön, joka kunnioittaa naisia, vähemmistöjä ja omaa yleensäkin hillityn ja arvokkaan olemuksen.
Riippuen poliittisesta ideologiasta, niin yksityistämissuunnitelmat ovat joko kauhein tai mahtavin asia, mitä olet koskaan kuullut, mutta nöyrä mielipiteeni on, että en äänestäisi Trumpia jo siitä, että mies kieltää ilmastonmuutoksen olemassaolon, joka hänen mukaansa on pakko olla valhetta, koska sen nimi on muuttunut niin monta kertaa.
Koska Trumpin mielestä ilmastonmuutos on valhetta, niin hän aikoo katkaista kaiken vihreän energian rahoituksen ja investoida raskaasti öljynporaukseen ja hän lupaakin porata USA:n täyteen reikiä ja rakentaa kaikki tarvittavat öljyputket, kaikkien paikkojen läpi, koska hänen mukaansa ympäristötuho ei ole pahin uhka, vaan työttömyys. Voin näin kaikella varmuudella sanoa, että Trump on vähimmillään populisti, eikä niinkään mikään natsi, jos nyt vain tätä kirjaa lukee.
1 Comment