”Ayn Randin intohimo”

(oma suomennos) on ainakin USA:ssa kuuluisan anarkokapitalistisen mamufilosofin ja kirjailijan elämäkerta.

Minulla on viha ja rakkaussuhde Ayn Randiin. Luin hänen merkittävimmän teoksen ”Atlas shrugged” joka on objektivismin ja anarkokapitalistisen filosofioitten keskeisin teos. Vaikutuin kirjan filosofiasta ja sen sankareista, jotka olivat määrätietoisia ja aikaansaavia, niin paljon, että ajattelin liittyä Kokoomukseen ja puolustella hallitsemattomia markkinoita. Kuitenkin olen intelektuaalisesti rehellinen ja luin sen jälkeen kirjoja, jotka haastavat Ayn Randin objektivismifilosofian ja sen johdosta käänsin kelkkani pois täysin sekä objektivismista, että sen poliittisesta tulkinnasta, eli anarkokapitalismista. Kuitenkin sydämmeeni jäi tunnetasolla pieni lämmin kohta Ayn Randia ja hänen romaania kohtaan, joten minun oli pakko lukea tämä elämäkerta.

Barbara Branden oli Ayn Randin ystävätär, joten tämän näkemys ei ole täysin objektiivinen ja sen näkee kirjassa, jossa ylistetään Ayn Randin ajatuksia ja persoonaa melkein oksettavuuteen asti, mutta Ayn Rand oli niin omituinen nainen, että tämän personallisuuden aspergisuus paistaa läpi. Kirjailija oli kyvytön tuntemaan empatiaa vieraita ihmisiä kohtaan ja hän oli sosiaalisesti äärimmäisen kömpelö, mutta älyllisesti niin terävä, että jotkut pitivät tätä robottina, eikä ihmisenä.

Ayn Rand syntyi Venäjällä, koki Neuvostoliiton kauhut ja pakeni USA:an, jossa hän kehitti objektivismin, joka on sekoitus Aristotelesin filosofiaa, modernismia, kapitalismia, anarkismia ja Nietzscheä.

Rand kehitti filosofiansa, koska kapitalismilla ei ollut mitään koherenttia ideologiaa ympärillä, jota ihmiset voisivat tuntea omaksi, kuten esimerkiksi sosialismilla ja fasismilla on, joten hän alkoi kirjoittaa romaaneja, joissa hän opettaisi filosofiaansa. USA:ssa kirjat vaikuttivat uuden oikeiston nousuun, joka kulminoitui presidentti Ronlad Reaganin nousuun ja uusliberalismin leviämiseen.

Mutta Branden osoittaa kirjassaan, että Rand itse ei pystynyt elämään filosofiansa mukaan ja hän päättyi tekemään samoja asioita, joita hän varoitti kommunistien tekevän, eli erilaisten mielipiteitten senssuuria, henkistä terroria ja oman järjestön ja lähipiirin jäsenten mustamaalaamista ja karkottamista.

Mielenkiintoisina oli huomata, että Rand havaitsi saman asian, kuin minä, eli sen, että oikeistolaiset eivät ole kovin intelektuaalisia, vaan ainoa johdonmukainen asia heidän maailmankatsomuksissan on rahan tavoittelu. Tietenkin johtopäätöksemme eroavat. Rand yritti koko elämänsä ajan luoda koherentin ideologian, jonka taakse oikeisto voisi seisoa, mutta hän epäonnistui. Ihmiset omaksuivat vain pieniä osasia hänen filosofiastaan ja ainoastaan, jos se hyödytti heitä itseään, muuten johondmukaisuus ei kiinnostanut.

”Ayn Randin intohimo” kirjassa näkee, miten äärimmäinen ideologia on niin äärimmäinen, että kukaan ei pystynyt elämään sen mukaan ja lopulta se muuttuu juuri siksi, mitä se alun perin vastusti ja Rand elikin äärimmäisen onnettoman elämän ja kuoli lähes yksinäisenä.

Kuitenkin Randin filosofiansa fragmentit elävät ja esimerkiksi 2016 USA:n vaaleissa yksi 3 puolueen presidenttiehdokkaista Gary Johnson oli anarkokapitalistisen Libertaaripuolueen presidenttiehdokas ja internetti vilisee anarkokapitalisteja, jotka ovat niin kujalla olevaa porukkaa kuin olla ja voi.

Loistava kirja, jossa esitellään Randin filosofista kehitystä, eriskummallista persoonaa, anarkokapitalistien sisäpiiriä ja hänen luovaa kirjallista työtä, joka oli todella kiinnostavaa luettavaa.