”Valtio ja vallankumous” on kommunistinen manifesti, jossa yritetään todistaa, että proletariaatin diktatuuri on pakollinen välivaihe, jonka jälkeen ”oikea” kommunismi voi tulla. Kirjan mukaan oikeassa kommunismissa valtiota tai lakeja ei ole olemassa ja kaikki työläiset elävät vapaasti hyödyntäen tuotantovälineitten tuottamia rikkauksia. Kuulostaa todella kivalta idealta paperissa, mutta jälkiviisaus tekee tästä kirjasta todella ristiriitaisen ja sen kirjoittajasta äärimmäisen tekopyhän paskiaisen.
”Valtio ja vallankumous” on kirjoitettu väittelevään muotoon ja se kirjoitettiin kumoamaan sosiaalidemokraattien argumentit, että kommunismi saataisiin aikaan demokraattisilla vaaleilla. Samalla kirja väittelee anarkisteja vastaan siitä, että proletariaatin diktatuuri voisi hypätä yli. Kirja myöskin arvostelee joukkoa muita ”oportunistisia” kommunisteja vastaan, joilla oli anarkistien ja demareitten välimaastossa olevia mielipiteitä kommunistisen vallankumouksen luonteesta.
Kirjan retoriikka on äärimmäisen hyökkäävää ja tämä on ehkä ensimmäinen ei-fiktiivinen kirja, jossa lauseen lopussa on kaksi peräkkäistä huutomerrkiä, jolla Lenin näköjään halusi korostaa, kuinka raivoissaan hän on muille kommunisteile.
Somekeskustelumaisten epämääräisten huutomerkkien lisäksi, Lenin tykkää kertoa, miten useilla erilaisilla väkivaltaisilla adjektiiveilla, kommunismin on ”murskattava” valtio ja alistettava porvarit proletariaatin kiväärien ja pistimien alle. Jotenkin olin siinä harhassa, että vain äärioikesitolaiset ihannoivat brutaalilla väkivalla kirjoissaa, mutta kommunistitkin tykkäävät näköjään teoretisoida muitten ihmisten ja instituutioitten murksaamisella.
Olin aiemmin siinä käsityksessä, että instituutioitten ja sitä edustavien henkilöitten ”musrkaaminen” oli vain retoorinen metafora, jolla saadaan väki innostumaan, mutta Lenin puhuu tässä kirjassa ihan kirjaimellisesta väkivallasta porvareita kohtaan. Tietenkin porvarit eivät noin vain luopuisi vallasta ja pari leukakuuta pitää rutistaa, mutta, kun tiedämme mihin suuntaan väkivalta eskaloitui Neuvostoliitossa, niin tekstin agresiivisuus on aika pelottavaa. Lukiessani tätä kirjaa mietin, että miten kukaan ei osannut ennustaa, niitä kauheuksia, Neuvostoliitossa tultaisiin tekemään?
Vihaisen retoriikan lisäksi kirjassa puhutaan Marxista, Englesistä ja ”opportunisteista” melkein uskonnollisella tavalla. Marxin ja Engelsin lauseita ripotellaan ympäri tekstiä ja niitten rakenteita analysoidan, todistaakseen sen Leninin tulkinnan, että proletariaatin diktatuuri on tapahduttava, sen on oltava väkivaltainen ja nimenomaan totalitaristinen diktatuuri, eikä mikään vertauskuva työläisvallasta. Tuntui kuin lukisin teologista kirjaa, missä profeettojen ja pyhimysten lauseita dekontruktoidaan tehdäkseen suuria johtopäätöksiä ja erimielisiä julistetaan ”vääräuskoisiksi” tai, kuten Islamin alkuaikoina ”tekopyhiksi”
Samalla kun puhutaan porvareitten alistamisesta työlaisdiktatuurin alla, Lenin haukku lakeja ja auktoriteetteja, ja lupaa, että proletariaatin ankaran diktatuurin jälkeen syntyisi täydellesti hierarkoista ja laista vapaa yhteiskunta. Jälkiviisaasti voimme todetta, että asiat eivät menneet ihan putkeen Venäjän kommunisteilla.
Mutta esimerkiksi miehen analyysi siitä, että demokratia hyödyntää vain taloudellista eliittiä, kuulostaa nykyaikana aika uskottavalta, erityisesti USA:n presidenttivaalien jälkeen, kun kansa valitsi oman käsityksensä mukaan ”kansallismielisen” presidentin, joka on valinnut kabineettiinsa fasisteja ja tunnettuja roistokapitalisteja.
Lukiessani ”Valtio ja vallankumous” tuli mieleen Hitlerin ”Taisteluni”, jossa kerrotaan etukäteen melkein kaikki, mitä aiotaan tehdä, kun päästään valtaan ja sitten jälkikäteen ihmetellään, että eikö kukaan lukenut kyseisiä kirjoja ja huomannut, mitä oli tulossa? Erotuksena, että Lenin ei pitänyt porvariutta pysyvänä ominaisuutena ja hän sentään osaa kirjoittaa selkeästi, vaikkakin eriskummallisesti valitsee kaksi hutomerkkiä, eikä kolme. Suuri plussa oli kirjan lyhyys.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 