Peppi Pitkätossu

20161203_145808

Astrid Lindgrenin ”Peppi Pitkätossu” kertoo yksinhuoltajavanhemman tytöstä, joka jätetään yksin taloon hevosen ja apinan kanssa. Tästä alkaa ratkiriemukas kertomus, siitä miten yksin jätetty tyttö, voi radikalisoitua ilman vanhempien huolenpitoa järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Peppi Pitkätossu on patologinen valehtelija, joka peittää omaa epävarmuuttaan kertomalla villejä tarinoita ulkomaanmatkoistaan, joissa esiintyy esimerkksi oma suosikkini, isokorvainen kiinalainen tai brasilialaiset, jotka estävät kaljuuntumisen siveltämällä hunajaa hiuksiinsa.
Peppi on poikkeuksellisen voimakas ja älykäs tyttö, mutta ilman vanhempien läsnäöloa ja neuvoja, tämä käyttää voimaansa uhmataakseen rikollisia, opettajia, sirkustaitelijoita ja jopa virkavaltaa.

Lindgren on halunnut kerota tämän radikalisoitumiskertomuksen humoristisesti.
Peppi on pohjimmiltaan hyvä ihminen, joka jopa pelastaa lapsia tulipaloista ja opettaa naapuruston lapsille spontaaniuden ja seikkailunhalun tärkeydestä, mutta lopulta vanhempien puute ajaa tämän järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Muistan tämän kirjan lapsuudesta, en itse sitä lukenut, mutta koulussa se taidettiin lukea minulle.
Näin tietenkin elokuva-, animaatio- ja, jopa teatteriversion alkuperäisteoksesta ja muistan hyvin, että se sisälsi vanhentunutta rasistista kielenkäyttöä, mutta lukemassani tätä painosta, erään kuninkaan rasistinen nimi oli päivitetty nykyiseen kulttuuriin sopivaksi, koska afrikkalaisia kuvaavat rasistiset sanat, eivät olleet olennainen osa Lindgrenin kertomaa tarinaa ja kirjailijan tarkoitus ei ollut todennäköisesti edistää kolonialisista valkoisen miehen taakka-retoriikkaa, niin Peppi Pitkätossun tarina ei muuttunut miksikään, vaikka muutama sana muutettiin.

kirja oli todella hauska ja en muistanut, että se oli niin hyvin kirjoitettu ja nauroin ääneen, joillekkin kohdille. kirja on nokkela kieleltään ja absurdeilla asetelmillaan, mutta yksi asia pilasi koko tarinan ja se oli kappale, jossa kerrotaan, miten Pitkätossu pelati lapset ”pilvenpiirjäjästä”, mutta kirjassa esiintyvässä kuvassa oli nelikerroksinen rakennus! Lindgren ei elännyt antiikin Rooman aikana, kun nelikerroksinen rakennus voitaisiin laskea korkeaksi, mutta viimeisellä vuosisadalla. Kirjailijan mukaan, minäkin asun espoolaisessa pilvenpiirtäjässä! Muuten todella hyvä kirja, joka on niin pohjoismainen kuin olla ja voi, kun kirjassa ei korosteta hahmojen sukupuolirooleja, mutta heidän itsenäisyyttä. Ehkä postiviisivin nietzscheläinen kirja, jonka olen koskaan lukenut.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s