Luettuani viime vuoden kesällä ”Se” kirjan, ajattelin, että en koskaan lukisi muita Kingin kirjoja, koska edellisen loppu oli jotain niin perverssiä, että maku meni koko kirjailijaan. Mutta kirjaklassikkojen lukulistassa olikin Kingin ”Hohto” ja koska suurimmaksi osaksi ”Se” oli loistava kirja, niin tartuin tähänkin toekseen, koska voi olla, että tällä kertaa mies ei pilaa kirjansa loppuja sekoilullaan.
Onneksi voin todeta, että lasten välistä seksiorgiaa ja avaruuskilpokonnajumalia ei esiinny tässä teoksessa, vaikka koko ajan pelkäsin sellaista tulevan vastaan lopussa. ”Hohto” on hyvä kirja, jossa on vähän samat ongelmat, kuin ”Se” mutta ei niin övereitä. King osaa kirjoittaa kirjan alun ja keskikohdan, mutta loppu aina lässähtää. Tällä kertaa loppu oli ennalta-arvattava ja todella kliseinen, mutta koska siinä ei esiintynyt mitään niin sekopäistä kuin ”Se”, niin lasken tämän voitoksi.
Kaikki varmaan tietävät kirjan tarinan, joten sanon, vain, että elokuvaversio on parempi. Kirjassa mysteeri paljastuu hyvin nopeasti, eikä ole tulkinnanvaraa siitä onko hotellissa tapahtuvat ilmiöt todellisia vai kuviteltuja.
Kirjasssa ihmiskuvaukset ja hahmojen taustojen kerronta ovat todella taidokkaasti tehty ja ihmettelen, miksi King haaskaa taitonsa kauhukirjoissa? Mies kykenisi kirjoittamaan todella hienoja psykologisia romaaneja ja erityisesi lasten mielen kuvaukset ovat todella lähellä sitä, mitä itse muistan ei niin kaukaisesta lapsuudestani.
Ainoa kritiikki lopun ohella on kirjan tapa haluta tunkea seksikohtauksia keskelle kauhua. Kingillä taitaa olla jokin hinku kirjoittaa sopimattomia seksikohtauksia kirjoissan. Muuten loistava kauhukirja, joka oikeasti pelotti.