Hannu Niemisen ”Kansa seisoi loitompana – Kansallisen julkisuuden rakentuminen Suomessa 1809–1917” on tietokirja, joka kertoo, miten ennen Suomen itsenäistymistä, maamme eliitit määritteleivät suomalaisuuden erilaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tahoja tukien.
Otin kirjan luettavaksi, koska ajattelin sen tukevan folkloristiikkan opintojani ja sitä se tekeekin, mutta olipa todella tylsä kirja. Vaikka Nieminen selittääkin kirjan alussa kaikki akateemiset termit, joita hän tulee käyttämään eteenpäin, niin kirjan kieli oli todella pitkästyttävää luettavaa, vaikka käsitteet ovat tuttuja. Ainoa asia, mikä teki jaksamaan lukea tätä, oli mielenkiintoinen aihepiiri, joka tuli erityisen ajankohtaiseksi viime vuoden Suomen itsenäisyysviikolla, kun Suomen Sisu julisti, että ”suomalaisuutta ei saa uudelleenmääritellä” ja kukaan muu kuin he, ei saa määritellä suomalaisuutta.
”Kansa seisoi loitompana” kertoo nimenomaan siitä, miten jo ennen, kuin Suomi edes itsenäistyi, suomalaisuus oltiin määritelty ja uudelleenmääritelty parikin kertaa ja senkin jälkeen uudelleenmääritely.
kirjassa käydään läpi ruotsalaisten yritystä ruotsalaistaa suomalaiset, venäläisten yritys venäläistää suomalaiset ja eri suomalaisten poliittisten ryhmittymien välisestä kamppalilusta määritellä suomalaisuus heidän omien maailmankuviensa kautta ja kuten kirjan otsikko kertookin, niin tosiaan se Suomen kansa, jota kaikki tahot kertoivat edustavansa, tosiaan oli välinpitämätön koko touhulle ja vain seisoi loitompana, kun suurmiehet, sanomalehdet, puolueet ja virkamiehet yrittivät puheillaan ja teoillaan luoda yhtenäistä kansaa ja kansallista imagoa.
Jos pääsee tiukan akateemisen kielen ohitse, niin kirja on todella mielenkiintoinen ja siinä ei vain selosteta eri merkkihenkilöitten ja tahojen tavoitteita ja aktiiviteetteja, vaan kerrotaan, mitä itse kansa ajatteli Suomesta, itsestään ja miten esimerkiksi kaunokirjallisuudessa suhtauduttiin aikoinaan suomalaisuuteen ja valtaeliittien touhuun.
Toinen mielenkiintoinen huomio on kirjan vasemmistolainen alavire. Vaikka kieli on hyvin tieteellistä ja kuivakkaa, niin sen lävitse valuu hienonhieno halveksunta valtaeliittiä kohtaan ja jossain määrin, jopa kapitalismikritiikki, erityisesti alussa, kun puhutaan maitten uusjaosta, joka kirjan mukaan oli yksi osasyy siihen, miksi Suomeen ilmestyi maattomia, hierarkinen yhteiskunta ja pippujääkausi aikana syntyi nälänhätä.
Mutta muuten hyvä kirja, joka osoittaa, miten väärässä Suomen Sisu on.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 
Olen lukenut tämän kirjan Suomen historian peruskurssin kirjatenttiä varten. En kuitenkaan muista siinä puhuttavan ruotsalaisten ruotsalaistamisyrityksistä mitään ja kirja kertoo muutenkin 1800-luvun historiasta. Tarkoitatko ruotsalaisilla maan ruotsinkielistä vähemmistöä?