Muhammad – aikamme profeetta

Karen Armstrongin ”Muhammad – aikamme profeetta” (oma suomennos) on neljäs Muhammadin elämäkerta, jonka luin.  Armstrong kokoaa sekalaisesta ja ristiriitaisesta perimätiedosta Muhammadin, joka oli myötätuntoinen ihmisoikeustaistelija. Eli täydellinen vastakohta aiemmin lukemani Robert Spencerin Muhammadista, joka oli nykystanderdeissa kostonhimoinen kiihkouskovainen sissijohtaja.

tintti

Armstrong ei vain nappaa perimätiedosta ne osiot, jotka sopivat hänen Muhammad kuvaan, vaan myöskin kertoo perimätiedon ja Koraanin eri suurien (kappaleet) syntykontekstit. Armstrong piirtää vakuuttavan kuvan miehestä, joka koki saaneen vastahakoisesti tehtävän Jumalalta lopettaa Mekan orastavan markkinatalouden aiheuttamat sosiaaliset ongelmat, joita olivat heimosodat, taloudellinen eriarvoisuus ja naisten brutaali alistaminen ja luoda sen sijaan uusi yhteiskuntajärjestelmä, joka ei pyörisi toistensa kanssa kilpailevien klaanien verisiteitten ympärillä, vaan yhteisen uskonnon.

Suurin osa elämäkerran tapahtumista ovat samoja, kuin muissakin elämäkerroissa, mutta eri suurien kontekstualisointi paljastaa näkemyksiä, jonka mukaan Muhammad yritti viimeiseen asti välttää konflikteja ja vasta, kun kaikki keinot olivat ehtyneet, mies lähti laukkamaan miekan kanssa vainoojiensa kimppuun. Kontekstualisointi esimerkiksi paljastaa, että lapsiavioliiton ja moniavioisuuden tarkoitus ei ollut niinkään tyydyttää seksuaalista halua, vaan tehdä heimoliittoutumia ja tuoda orpoja varakkaan miehen suojelukseen, hyvin karuissa olosuhteissa, joissa yksinäiset naiset olivat vapaata riistaa. Huivinkäytön alkuperäinen konteksti esitetään olevan alun perin vain Muhammadin vaimoja varten, jotta näitä ei sekoitettaisi orjattariin ja joutuisivat häirinnän kohteiksi.

Mutta Armstrong yrittää silotella Muhammadia vähän liikaa, muuttamalla esimerkiksi ”pasifismin” merkitystä. Se, että yrittää välttää taistelua, ei ihan tarkoita, että on pasifisti, vaan järkevä ihminen. Mutta muuten kirjassa annettava kuva Muhammadista on aika yhdenmukainen muitten elämäkertojen kanssa ja profeetan elämäkerran uskonnollisten tulkintojen kontekstualisointi ja eri tulkintojen esiintuominen antavat hyvin moniulotteisen kuvan Islamin perustajasta, joka omassa ajassa oli hyvinkin edistyksellinen vallankumouksellinen. Lukiessani tätä elämäkertaa, tuli mieleen Fidel Castron kuoleman jälkeen esitettyjä näkemyksiä miehen elämästä. Jotkut pitivät häntä Etelä-Amerikan anti-imperialismin, oikeudenmukaisuuden ja omaehtoisuuden sankarina, joka teki, mitä oli pakko vaikeitten olosuhteitten valossa, kun toiset taas pitivät tätä itsekkäänä diktaattorina, joka ryösti Kuubalta tulevaisuuden.

Mainokset

2 Comments

  1. ” Se, että yrittää välttää taistelua, ei ihan tarkoita, että on pasifisti, vaan järkevä ihminen.” Taistelun välttely ei ole aina järkevää toimintaa …

    1. Tarkoitin vain sitä, että ei kaikkiin poliittisiin ongelmiin tarvitse ensimmäisenä reagoida väkivallalla. Väkivalta pitäisi olla viimeinen keino ratkaista jokin erimielisyys toisen osapuolen kanssa ja siihen turvaudutaan, kun perinteinen politiikka on epäonnostunut.

Vastaa käyttäjälle Juuso Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s