Monen kirjoittajan ”Me – ajatuksia perussuomalaisuudesta” on Perussuomalaisten virallinen manifesti, jossa he omin sanoin ja omin ehdoin esittelevät puolueensa ideologian.
Otin välittömästi tämän kirjan lukulistaan, koska kuntavaalit ovat tulossa, koska se, mitä tässä kirjassa kerrotaan, tulee heijastumaan heidän politiikkassaan.
Heti alussa kuitenkin kirja julistaa, että kirjoittajien ajatukset, eivät välttämättä ole puolueen virallisia linjauksia, vaan niitten kannattajien yksilöllisiä ajatuksia. Vähän ihmettelin, miksi edes kirjoittaa kirja, joka kertoo puolueen jäsenten ideologiasta, mutta samalla ei ole puolueen virallinen julkaisu? Kuitenkin jatkoin lukemista, koska kirja ei ole kovin paksu, luin sen muutamassa tunnissa.
”Me” on kokonaisuudessaan hyvin ristiriitainen kirja ja tämä oikeiston ristiriitaisuus alkaa väsyttää, mutta manifesti selittää, että he eivät usko oikeistolaiseen ”rahavaltaan” tai vasemmistolaiseen ”järjestelmävaltaan” vaan ihmisiin ja sen takia Perussuomalaiset määrittelvät itsensä ”kansallismieliseksi ja kristillis-sosiaaliseksi” puolueeksi.
Kirjassa on monta kirjoittajaa ja kukaan heistä ei lukenut toistensa tekstejä tai se, joka tämän manifestin editoi, ei jaksanut vaivautua lukemaan sen sisältämiä tekstejä ajatuksella. kirjassa esimerkiksi samaan aikaan sanotaan, että Perussuomalaiset on ”kansanliike”, jonka ideologia kumpuaa yhteiskuntaluokkien pohjan rujosta väestöstä, jota eliitti ja globaalin riistokapitalismin militaristiset ja imperialistit valtarakenteet sortavat ja ainoa asia, mitä perussuomalaiset haluavaat on krsitillisen etiikan mukainen kuntien ja pienyhteysöjen itsehallinto, jossa vapaasti ryhmittyvät ihmisryhmät luovat omille paikallisille konteksteille lainsäädännön ja sosiaalisen turvaverkkojärjestelmän, jolla saadaan minimisoitua kapitalismin valuviat.
Perussuomalaisten pahimmat viholliset ovat Kokoomus, RKP ja Keskusta, jotka ajaavat globaalin suurpääoman etuja. Mutta seuraava kirjoittaja kertoo, että Perussuomalaisten puolue on maanviljelijöitten ja pienyrittäjien puolue, joka haluaa vapautua kommunismin mielipidesenruusista, ammattiliitoista ja tiukasta byrokratiasta, joka hidastaa kapitalimin rattaitten pyörittämistä. Oikeastaan valtio pitäisi hoitaa vain maanpuolustuksen ja poliisin, kaikki muu olisi riisuttava pois, niin verotus, kuin sosiaalinen turvaverkkojärjestelmä, joka ylläpitää työtä vieroksuvia maahanmuuttajia, anarkisteja ja muuten ”laiskoja” suomalaisia. Yksilön pitäisi olla vastuussa itsestään ja jos tämä epäonnistuu elämässään, niin tämä on sen oma syy ja ei ole kenenkään velvollisuus maksaa tämän ongelmien ratkaisemisesta. Oikeastaan Perussuomalaisten pahimmat vastustajat ovat Vihreät, joka haluavat tuhota suomalaisen teollisuuden ja Vasemmistoliitto, joka koostuu entisisä kommunisteita ja niitten anarkistimiliiseistä, jotka odottavat käskyä aloittaa kommunistinen vallankaappaus. kirjan mukaan jos rajoja ei suljeta muslimeista, niin Suomeen syntyy Halla-Ahon mukaan muslimisiirtokuntia, jotka taistelevat rotusodassa valkoista suomalaista väestöä vastaan.
Nämä olivat vain ne suurimmat ristiriitaisuudet, on kirjassa enemmänkin, mutta kaikki kulkevat näitten kahden akselin välillä. Jotkut kirjoittajat sentään huomasivat tämän ja kertoivat, että Perussuomalaiset on ”tolkun ihmisten” puolue, joka ei suostu hyppäämään oikeisto/vasemmisto akselien väliin, vaan haluaa pysyä keskellä ja kirjoittavatkin, että sen perusperiaate on yskilöitten absoluuttinen vapaus (paitsi abortissa ja tasa-arvoisessa avioliitossa) ja poliittisen voiman hajaannus kuntien ja valtioitten kesken, eli suurten byrokraattisten järjestelmien vastustus, joka heijastuu EU- ja turvapaikkajärjestelmän vastaisuutena. Kirjassa, jopa analysoidaan Suomen suurempia poliittisia ideologioita ja kerrotaan, että Perussuomalaiset ovat vasemmalla kalleillaan oleva arvokonservatiivinen puolue, joka vastustaa virallisesti väkivaltaa, mutta sen kannattajat ovat valmiina käyttämään sitä poliittisia vastustajia ja järjestelmää vastaan, jos tarvitaan. Kuitenkin samalla haukutaa vasemmistoa samasta asiasta.
Kuitenkin havaitsin, että suurin osa kirjasta on omistettu maahanmuuttovastaisuudelle. Yhden kirjoittajan mukaan maahanmuutto Suomeen on globaalin kapitalismin ja Länsimaisen imperialismin sivivaikutus ja sen vuoksi maahanmuuttoa on vastustettava, koska se on rahaeliitin tapa alistaa suomalaista työväkeä, sekä se ylläpitää kehitysmaissa tapahtuvaa imperialistista riistoa. Toisen kirjoittajan mukaan taas maahanmuuttajat ovat barbaarisia valloittajajoukkoja, jotka pitää pysäyttää rajoilla, koska ne murtavat globaalin kapitalismin ja liberaalidemorkatian hegemonian Suomessa. Eli voimme todeta sentään, että EU- ja maahanmuuttovastaisuus ovat puolueen ydinteesejä, joista ollaan sentään yksimielisiä.
Kirjassa myöskin kulutetaan oivasti aikaa vihervasemmiston haukkumiseen, jossa vasemmisto on samaan aikaan rahaeliitin kanssa liittoutunut byrokratiaa ja superorganisaatioita tukeva totalitarisitnen ideologia tai se on huumehouruisten anarkistien väkivaltainen joukko, joka yrittää tuhota kapitalismin pilarit rikkomalla ikkunoita ja tukemalla turvapaikkapolitiikkaa. Mutta oikeistopuolueetkin saavat lokaa niskaansa, erityisesti hallituspuolueet. ”Me” kirjan mukaan Juha Sipila on korruptoitunut yritysjohtaja, joka ajaa suurpääoman etuja ja niin on Kokoomus ja RKP ja sen takia niitä on vastustettava kaikilla rintamilla.
Mutta ”Me” kirjassa on myöskin ihan asiallisia mielipiteitä, kuten se, että oikeisto ajaa pääosin globaalin pääoman etuja yli yksilön ja vasemmisto keskittyy edistämään monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta, unohtaen täysin, että ilman taloudellista tasa-arvoa nämä ihanteet ovat vain tyhjiä sanoja. Perussuomaiset on siis, ihan tämän kirjan mukaan populistinen puolue, joka pyrkii keräämään vihaiset kansanjoukot nationalistisen sosiaalidemokratian alle, jossa maahanmuuttajilla, seksuaalivähemmistöillä ja ateisteilla ei ole sijaa. Lukiessani tätä kirjaa huomasin, että Perussuomalaiset käyttävät samoja taktiikoita, kuin USA:n presidentti Donald Trump, eli luo ristiriitaiset ohjelman, jossa halutaan miellyttää kaikkia poliittisen spektrin porukkaa ja yhdistää heidät muukalaisvihan taakse, jolla sitten noustaan valtaan. Ainoa syy, miksi tämä taktiikka toimii on se, että oikeisto ei välitä köyhistä ja valtavirtavasemmisto on laamaantunut reaalisosialismin romahduksen jälkeen kritisoimasta kapitalismia ja tarjoamasta konkreettisia vaihtoehtoja sen aiheuttamiin lieveilmiöihin ja on sen sijaan keskittynyt ”turvallisten” aiheitten käsittelyyn, jota suurpäoma ei näe uhkana itsellen, eli antirasismin ja LGBTQ oikeuksien ajamiseen.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 