Matti Sarmela ”Suomen perinneatlas” on tietokirja, joka kertoo suomalaisesta kansanperinteestä ja jolla oli niinkin eksoottinen lukuformaatti, kuin CD-levy, jossa on PDF-tiedosto.
Kirjassa kerrotaan aika ytimekkäästi, mutta samaan aikaan yksityiskohtaisesti suomalaisesta kansanperinteestä ja alueista, missä kukin perinne esiintyy ja minkälaiset historialliset taustat mahdollistivat minkäkin perinteen muodostumisen ja myöhemmin sen katoamisen tai vetäytymisen Itä-Karjalalan mummojen ryppyisiin suihin. Kirja on kirjoitettu todella hyvin ja lukiessani melkein pystyin kuvittelemaan, miten elämä muinaisissa suomalaisissa kylissä ja metsissä oli, ja mitä ihmiset tunsivat rituaalien ja merkittävien rakennemuutosten aikana.
Kiinnostavinta kirjassa olivat suomalaiset kansanuskot, joissa perinteisesti uskotiin moniin jumaliin, haltioitiin ja šamanoitiin henkimaailmassa. Näissä uskomustiedoissa ei ollut minulle kovin paljon uutta, mikä oli uutta, oli suomalaisten usko reinkarnaatioon ja sielunvaellukseen. Olin siinä käsityksessä, että vain Aasiassa uskottiin sellaiseen, mutta Suomessakin uskottiin, että ihmisellä oli sielu, joka kuollessaan kykeni syntymään uudelleen seuraan sukupolven kehossa.
Kiinnostavien henkimaailma- ja kansantapakulttuurikuvauksesta huolimatta, kirjan asenne muinaisia kulttuureja kohtaan häiritsi todella paljon, mutta sekin voi johtua siitä, että luin muita folkloristiikan kirjoja ennen tätä. Toisin kuin Leea Virtasen kirjassa ”Suomalainen kansanperinne” niin Vuorela romanttisoi aika rankasti suomalaisia, mikä ei sinänsä ole paha asia, mutta kun on lukenut Virtasen kirjan, niin tietää, että muinaiset suomalaiset eivät olleet mitään ”jaloja villejä” jotka vain šamanoivat pikkukylissä ja juoksenktelivät kukkaniityissä onnellisina, kunnes kristinusko tuli ja pilasi bileet.
Vuorelan asenne ja maailmankuva pursuaa kirjasta ulos ja lukiessani hänen kirjaansa, niin melkein aloin säälimään muinaista suomalaista anarkoprimitivististä kulttuuria, missä kaikki oli tasa-arvoista ja rehellistä, kunnes tuli maanviljelys, kristinusko ja kapitalismi, jotka tuhosivat muinaiset myyttipaikat, muinaiset jumalat ja toivat tilalle vieraan Jumalan, lapsikuolleisuuden, kilpailukyky-yhteiskunnan, patriarkaatin ja masennuksen. Kirja antaa ymmärtää, että kaikki paha, mitä Suomessa on, on kristinuskon ja ruotsalaisten tuomaa ja, että ennen kaikki oli paremmin kun hoidimme tautejamme pyytämällä tietäjää hakemaan Tuonelasta varastettu sielu. Toki ruotsalaiset toivat koko imperialistisen koneiston Suomeen ja muokkasivat rankasti meidän kansallista identieettiä, mutta ei nyt tarvitse ihannoida muinaista kulttuuriamme niin paljon, että ei kerro ankarista kansavusmenetelmistä ja muuten todella karusta elämänasenteesta, mitä muinaisilla suomalaisilla oli ja yhä on. Mutta Vuorela ei tyydy tähän, vaan alkaa yhtäkkiä ennustamaan tuleviaisuutta ja silloin kirjoitus siirtyy todella nopeasti scifin puoleen, mikä toki näin scifin ystävälle ei ole niin paha asia, mutta onko nyt oman hyperkapitalistisen globalisaatiodystopiakuvausen oikea paikka kirjassa, joka käsittelee muinaista kansanperinnettä?
Ottaen pois anarkoprimitivistisen ja melkein kommunistisen alavirteen, mitä kirjassa oli (jos nyt on kommunisti, anarkisti tai jopa joku niistä uuspakanoista, niin tämä on aivan loistava kirja) niin aika kattava. yksityiskohtainen ja helppolukuinen kirja muinaisista suomalaisista, jossa on runsaasti karttoja, kertoen missä, mitäkin tehtiin Suomessa ennen kuin keskiaika saapui maahan. Mutta jos olet kristitty tai oikeistolainen, niin varmaan aika häiritsevää lukea, miten ideologiasi ”pilasi” suomalaisten elämänlaadun.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 