Mitä mieltä Suomessa saa olla: Suvaitsevaisto vs arvokonservatiivit

Monen kirjoittajan ”Mitä mieltä Suomessa saa olla: Suvaitsevaisto vs arvokonservatiivit” on kokoelma esseitä, jotka pyrkivät muotoilemaan suomalaisen arvokonservatismin.

20170114_100003

Jostain syystä otsikko on harhaanjohtava, koska luulin, että tässä kirjassa esitettäisiin mielipiteitä, mitä Suomessa ”ei saa” esittää, mutta kirjassa esitetyt mielipiteet ovat aika yleistä äärioikeistolaista paatosta, missä puuttuu kaikista viheliäisintä ihmisyyden riistoa, eli suurin osa kirjasta voisi tiivistää ”en ole X, mutta….” tyyppiseen retoriikkaan, mitä kuulee joka päivä. Olen lukenut pahempaakin, joten hieman petyin kirjaan.
Silti, voin vakuuttaa teitä, että verenpaineeni nousi parikin kertaa ja mietin lukemisen keskeyttämistä ja opuksen paiskomista parvekkeelta alas, sekä harkitsin ensimmäistä kertaa sytkärin ostamista ja sen käyttämistä lukemiston hävittämiseen.

Teesi

”Mitä mieltä Suomessa saa olla” on hyvin perinteinen äärioikeistolainen kirja, joka onnistuu paskuudellaan aina yllättämään. Sitä oikeasti kuvittelee, että voisi löytää jonkun äärioikeistolaisen tai edes radikaalioikeistolaisen kirjan, joka toisi uusia näkökulmia asioihin ja oikeasti haastaisi omat mielipiteet, mutta joka kerta olen pettynyt. Ainoa uusi asia koko kirjassa oli se, että kirjoittajat yrittävät määritellä oman ideologiansa ”arvokonservatiiviseksi” tai ”klassiseksi liberalismiksi” mutta sen sijaan, että keksivät jotain omaperäistä, niin he ovat suoraan kääntäneet pohjoisamerikkalaisen määritelmän liberalismista ja arvokonservatismista suomeksi, mikä tuntuu todella typerältä, koska Suomessa ei ole samankaltaista konservatismia tai edes oikeistoa, mitä USA:ssa. Mutta tämä ei ole ensimmäinen virhe kirjassa, ei, ei. Kirjoittajat menevät joka sivunkäänteellä ristiriitaisemmiksi ja samalla äärimmäisen mielikuvituksettomiksi. Jos on koskaan joutunut lukemaan maahanmuuttokriittisen Facebook-kirjoitusta tai nähnyt dokumenttielokuvan fasismista, niin ei tarvitse lukea tätä. Enkä tarkoita, että arvokonservatiivit tai oikesitolaiset olisivat fasisteja tai edes rasisteja, vaan sitä, että kirjassa esistetyt näkemykset ovat tyypillisiä äärioikeistolaisia teemoja, mitä kirjoittajat yrittävät ujuttaa ”arvokonservatismin” viitan alle.

Suvaitsevaisto

Kirjassa yritetään määritellä ”suvaitsevaisto” mutta kukaan kirjoittajista ei edes jaksa pidättäytyä yhteen nimitykseen, vaan, jopa samassa sivussa samaa”vihollista” kutsutaan ”vasemmistoksi”, ”kulttuurimarxistiksi”, ”freudmarxistiksi”, ”arvoliberaaliksi”, ”punavihreäksi”, ”kommunistiksi”, ”stallariksi”, ”vihreiksi” ja, jopa ”Kokoomuksesi”.

Ristiriitaisuuksia

Sen lisäksi, että epäonnistutaan käsitteen nimityksessä, niin jokainen kirjoittaja määrittelee ”vihollisen” eri tavalla ja niin ristiriitaiseksi, että jokainen kappale kumoaa edellisen väitteet. Yhdessä vaiheessa aloin nauraa ääneen, kun tajusin, että kukaan ei ole oikolukenut tätä paskaa! Välillä samassa kappaleessa kyetään samaan aikaan kannattamaan jotain ja vastustamaan sitä pari riviä eteenpäin. Esimerkiksi Joonas Konsting voi kuluttaa koko oman osionsa haukkuen hyvinvointivaltiota, sosialismia ja yrittäen perustella, miksi vapaa markkinatalous ja minimivaltio ovat ”klassisen liberalismin” kulmakivia, kun Marko Hamilo kertoo, että vapaa markkinatalous on marxilaisten keksintö, jolla murretaan kansallisvaltioitten hegemonia. Hamilon mukaan valtion on kansallistettava kaikki yritykset ja investoitava sosiaalipalveluihin, jos se haluaa estää marxilaisen vapaan markkinatalouen leviämisen. Totesin tässä vaiheessa, että kukaan kirjoittajista ei ole lukenut yhtäkään liberalismin tai marxilaisuuden klassikkoa.  Mutta asiat pahenevat vielä enemmän, kun Joonas Konsting yrittää määritellä ”kulttuurimarxismin” ja sanoo, että se on tiedostamaton asenne, jonka juutalaiset kommunistit keksivät, joka pyrkii murtamaan Länsimaisen sivilisaation peruspilareja kyseenalaistamalla sen arvot, jotta kommunistinen vallankumous olisi viimein mahdollista. Eli asioita ei saisi kyseenalaistaa, koska se tuhoaisi sivilisaation, mutta heti suraavassa kappaleessa Timo Vihavainen sanoo, että Suomessa ei saa kyseenalaistaa asioita ja kaikki on kyseenalaistettava, jotta Suomen sosialistinen hegemonia saadaan murrettua. Mutta Timo Hännikkäinen varastaa koko shown esittämällä (enkä liiottele yhtään), heti edellämainitun Vihavaisen kappaleen jälkeen, että Euroopan on luovuttava liberalismista ja omaksuttava ”traditionalismi” ja ”europianismi”, joka on hänen omien sanojensa mukaan ”kansallisuusaatteen” yhdistämistä ”sosialismiin”, koska vapaa markkinatalous ja globalisaatio ovat tuhoamassa perinteisiä ”valkoisia” eurooppalaisia arvoja. Kuulostaa jotenkin tutulta ideologialta, mutta en ole varma, mistä olen kuullut sellaisesta ennen?

Positiivista

Mutta kirja ei ole aivan totaalista arvotonta äärioikeistolaista roskaa, joka on heikosti naamioitu muka akateemiseen kieleen, vaan siellä oli pieniä faktuaalisia asioita, joita on vain suomennettu englanninkielisistä lähteistä, kuten Jonas Konstingin suomennos Karen Stengerin teesistä ”autoritaarisesta mielestä”  ja Jonathan Haidtin ”The Righteous Mind: Why Good People are Divided by Politics and Religion” kirjojen teeseista, että erilaisuuden liikakorostaminen voi murtaa yhteisöllisyyttä.  Harmi, vain että Konsting haukkui samassa kappaleessa Stengeria ”juutalaiseksi kommunistiksi”, joka yrittää ”tuhota länsimaisen sivilisaation”, muuten varmaan joku järkevä ihminen vois ottaa Konstingia vakavasti.

Yhteenveto

Jos on kiinnostunut Haidtin ja Stengerin teeseistä, niin suostittelen heidän kirjojaan enemmän, kuin tätä roskaa, joka ei edes osaa päättää mitä se haluaa. Lukiessani tätä kirjaa tuli mieleen Hitlerin ”Taisteluni” joka oli huonommin kirjoitettu kuin tämä, mutta yhtä ristiriitainen ja täynä keskittymätömtä vihaa ja pahaa oloa. Mietin, miten tämän kirjan kirjoittajat jaksavat elää itsensä kanssa, kun kokevat ympäröivän yhteiskunnan ahdistavaksi? Kommunisteja on joka puolella, jopa Kokoomus on joittenkin kirjoittajien mukaan kommunistinen. En suosittele kenellekkään tätä kirjaa, sillä ei ole mitään uutta tarjottavana, vain sitä samaa väsynyttä roskaa, jota lukee muutenkin Facebook-seinällä. Onneksi tämä kirja ei herättänyt vuonna 2015 paljon keskustelua, koska se on arvotonta paskaa ja onneksi äärioikeisto ei lue paljon.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s