John Stuart Millin ”Naisen asema” on liberaalifeminismin keskeisiä teoksa, joka on niin suosittu, että jopa monet antifeministit pitävät tätä ”oikeanlaisen” feministmin perusteoksena.
En alussa uskonut, että miehen kirjoittama feministinen teos 1800-luvulta voisi tarjota, mitään uutta, vaikkakin yksi Millin suosikkikirjoitani on ”Vapaudesta”. Mutta yliopiston ”Feministinen ajattelu ja naisliike” kursissa piti valita joku feministinen teos luettavaksi ja esiteltäväksi, joten valitsin tämän, juuri sen takia, koska niin moni antifeministi Hännikäisestä Breivikiin suosittelevat teosta. Halusin tietää, mitä he oikein näkevät tässä kirjassa? Koska Millin ”Vapaudesta” on niin vihervasemmistolainen kirja, kuin olla ja voi.
Olin positiivisesti yllättynyt ”Naisen aseman” sisällöstä ja päätynyt siihen johtopäätökseen, että joko antifeministit eivät ole lukeneet tätä kirjaa ja vain teeskentelevät tietävän sen sisällön, koska Milliä luonehditaan ”kalssiseksi liberaaliksi” tai sitten he eivät ole lukeneet kirjaa ajatuksella, koska tämän kirjan ideat ovat päinvastaisia kuin heidän.
John Stuart Millin ”Naisen asema” ajaa kaikkia perinteisiä feministisiä ideoita, kuten naisten pääsyä työelämään, samaa palkkaa ja äänioikeutta, mutta näitten lisäksi Mill kritisoi ydinperhemallia ja vertaa sitä orjuuteen, koska naisen on toteltava aviomiestä, eikä saa pitää omaisuutta itselleen tai päättää omasta kehosta. Mill on niin radikaali, että hän sanoo miesten elävän etuoikeutetussa asemassa, joka mahdollistaa sen, että heidät kasvatetaan rohkeiksi ja työteliäiksi, jolloin he saavat kaikki yhteiskunnan edut. Tämä etuoikeutettu asema vuorostaan ”sokeuttaa” heidät näkemästä naisen alistumista, joka johtuu patriarkaattisista kasvatuksesta. Ratkaisuksi Mill ehdottaa lasten kasvattamista sukupuolineutraalisti ja miesten omien etuoikeuksien tunnustamista, jotta niitten sisältämät valtarakenteet voidaan purkaa. En vitsaile, ihan oikeasti Mill puhuu valtarakenteitten purkamisesta ja miesten etuoikeuksista.
Mill kritisoi uskontoja hyvinkin rankasti siitä, että nämä sulautuvat valtioon ja muttuvat sortorakenteiksi, sen sijaan että olisivat valtion sorron vastavaoima, joka ajaa heikompien oikeuksia. Mutta ei mies ollut täydellinen, vaan hän ajoi vanhentunutta näkemystä, että nainen voi hakea ja työskennellä kodin ulkopuolella niin kauan, kun tämä ei ole naismisissa.
Oikeastaan ainoa asia, mikä erottaa Millin Engelsistä, on se, että Mill uskoo sopimusvapauteen tasa-arvoisten yksilöitten välillä, mikä tarkoittaa oikeutta yrittäjyyteen ja palkkatyöolosuhteisiin, muuten tämän kirjan asenne naisiin, uskontoihin ja kulttuuriin on hyvinkin ajankohtaista.
Mill esimerkiksi kirjoittaa, että ainoa tapa saada yhteiskuntaan tasa-arvoa on tiedostaa kaikki yhteiskunnan ja kulttuurin tiedostamattomat tai sisäistetyt valtarakenteet ja purkaa ne, jotta nainen ja mies voivat päästä siihen luonnolliseen tilaan, jossa kumpikin on tasa-arvoinen osapuoli, jotka voivat työskennellä ja johtaa yhteiskuntaa yhdessä. Mill esimerkiksi ottaa kantaa, jopa kirjallisuuteen ja kritisoi sitä, että ne on kaikki kirjoitettu miehisestä näkökulmasta ja, jopa naisten kirjat on kirjoitettu sillä näkökulmalla, joka miellyttäisi miesten kuvaa naisista. Ratkaisuksi Mill ehdottaa naisten omien perspektiivien esiintuomista ja miehisen perpektiivin purkua ja sen tunnustamista, jotta kulttuurikin voisi olla tasa-arvoisempi ja rikkaampi.
Vaikka tämä kirja kirjoitettiin satoja vuosia sitten, niin sen kieli on innostava ja sen viesti on niin ajankohtainen, että se osoittaa, miksi yhä tarvitsemme feminismä, eikä mikään äärioikeistolainen voi omia tätä omiin tarkoitusperiinsä.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 