Shaul Mishal ja Avraham Selanin “Palestinalainen Hamas – Visio, väkivalta ja rinnakkaiselo” (oma suomennos) on akateemisen tason tietokirja otsikossa mainitusta ruohojuuritason kansalaisaktivistiryhmästä, joka vähän välillä ilmaisee tyytymättömyyttään Israelin miehityksestä raketti- tai puukotusiskuilla.
Koska teos on akateeminen, niin molemmat kirjailijat ilmoittavat heti kättelyssä omat taustansa, koska se voi olla relevanttia tutkimustulosten tulkinnassa. Tässä tapauksessa he mainitsevat olevansa israelilaisia. Vaikka tutkijoilla on ilmiselvästi lusikat Palestiina/Isreale konfliktin sopassa, niin kirja on niin puolueeton ja etäinen kuin olla ja voi. Niin puolueeton, että kirjan kieli oli todella kuivakkaa ja piti välillä lukea väkisin tekstiä läpi, vaikka olikin aika helppolukuinen, verrattuna muihin akateemisiin teksteihin.
“Palestinalainen Hamas – Visio, väkivalta ja rinnakkaiselo.” kertoo koko HAMAS-järjeston historian ja ideologian, joka on nationalistinen jihadismi, jossa on ripaus vasemmistolaisuutta. Mutta vaikka järjestö ajaa Israelin totaalista hävittämistä keinolla millä hyvänsä, Palestiinan täydellistä maantieteellistä suvereniteettiä, sharia-lakia ja retoriikka pursuaa antisemitismiä, niin kirjailijat todistavat, että järjestö ei olekkaan niin sekopään ehdoton kuin päälleppäin vaikuttaa.
Kaiken fundamentalistisen uhon takana paljastuu hyvin reaalipoliittinen ja pragmatistinen johto, joka on valmis käymään kaikkia taktiikkoja läpi ajaakseen Palestiinan itsenäisyyttä, jopa oman ääriuskonnollisen ja väkivaltaisen sanoman hylkäämistä ja sekularistinen rinnakkaiselon omaksumista, jos olosuhteet ovat oikeanlaiset. Tietenkin ydinjohto voi olla pragmatistinen, mutta HAMAS on vähän sinne sun tänne hajautunut järjestö, jonka eri osista ei ole täydellistä hallintaa tai yhteydenpitoa ja se selittää ajoittaiset hupsuttelut, kuten täysien koulubussien polttaminen tai siviilien puukotukset häiritsevät Israelin halua neuvotella.
Kirjailijat käyvät läpi Hamasin lentolehtisiä, vuodettuja asiakirjoja, haastatteluja ja muita lähteitä rakentaakseen kuvan järjestöstä, jonka pääasia ei ole terrorismi, vaan tavanomainen kansalaisaktivismi, johon kuuluu hyväntekeväisyys ja koulutusprojekteja. Kaiken taka on toki oman propagandan levittäminen ja suosion nostattaminen, kuten kaikki äärijärjestöt tekevät, mutta näitten projektien runsaus, osoittaa kirjailijoitten mielestä, että järestön jäsenet ja johto eivät ole vain kiinnostuneita juutalaisten tappamisesta, kuten moni luulee. Ainesitossa käy hyvin ilmi, että johto käy hyvinkin monimutkaisia sisäisiä neuvotteluja, joissa uskontoa ei edes käydä läpi, eikä siihen tukeuduta. Eli tämä kirja kumoaa, esimerkiksi Sam Harrisin väitteen, että jihadisteihin ei tepsi mikään muu keskustelunavaus kuin pommitus. Hamasin kanssa pystyy neuvottelemaan, he voivat ulkoapäin uhota, olevansa uskon sotureita, joita Jumala ”suojelee”, mutta sisällä johto pelkää kuolemaa ja välittää kansasta tarpeeksi, ollakseen realistinen.
Kuitenkin näin länsimaalaisena sekularistisena tuntuu irvokkaalta, että edes yritettäisiin neuvotella antisemitismiä propagoivan ääriuskonnollisen järjestön kanssa, mutta kuten kirjailijat käyvät läpi, niin sodankäynnissä ja politiikassa periaatteita voidaan venyttää äärimmilleen. Lukiessaan kirjaa ajatelin, miten olisin suhtautunut ANC:hen ja Mahatma Gandhin liikkeisiin, jos olisin elänyt samaan aikaan kuin nämä radikaalit järjestöt? Olisinko heidän puolellaan, vai vastustaisinko niitä, koska esnimmäisessä oli väkivaltainen siipi, joka ajoi valkoisten tappamista ja jälkimmäinen halusi perustaa anarkoprimitivistisen teokratian Intiaan? Jälkiviisaasti voin todeta, että välillä maltillisin siipi äärijärjestöstä voi saada yliotteen ja inhimmillisempi raktaisu voi syntyä kahdenkeskeisillä neuvotteluilla.
Shaul Mishal ja Avraham Selanin kuivan puolueeton kirjoittelu, jossa ei moralisoida tai pyritä ohjaamaan lukijaa tuntemaan jotain tekstissä esitettyjä faktoja kohtaan, luo oivallisen kokonaiosuuden, joka sallii lukijan vetää omat johtopäätökset siitä, onko rinnakkaiselo mahdollista? Onko esitetyt todisteet järejestön pragmaattisuudesta tarpeeksi muuttamaan suhtautmista siihen?
Todella hyvä kirja, vaikkakin vähän liian tunteeton Hamasin historiasta, ideologiasta ja toiminnasta, eikä se jää viimeiseksi. Pitäisi vielä lukea kaikkien hehkuttamaa ”Hamasin poikaa” ja pari muuta teosta aiheesta, jotta kaikkia argumentteja olisi käyty läpi aiheesta.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 