William A. Wilsonin ”Kalevala ja kansallisuusaate” on tietokirja, joka kertoo siitä, miten Kalevalaa valjastettiin eri poliittisten liikkeitten propagandaan.

Kirja alkaa pitkällä selostuksella, miten Kalevala koottiin ja mitä varten, mikä oli folkloristiikan opiskelijalle ihan perusjuttua ja tarkoitettu pääosin aiheesta perehtymättömille. Jännittävin anti on kirjan keskiosassa, missä kerrotaan, miten Kalevalaa käytettiin kohottamaan suomalaisten kansallista itsetuntoa ja henkeä, korostaen, että meillä on oma kansanperinne, joka eroaa ruotsalaisesta ja venäläisestä ja sen takia ansaitsemme itsenäisyyden. Kirjassa kuitenkin kerrotaan, että Kalevala ei ole ihan ”kansanperinnettä” vaan Elias Lönnrotin kokoama ja editoima fiktio, joka perustuu kalevalamittaisiin kansanrunoihin, joista häivytettiin kaikki ”epäsuomalainen” aines, mikä ei sopinyt Lönnrotin visioon ”yhtenäisestä” kansalliseeppoksesta.

Suomen hallitus ja eri kansallismieliset yhdistykset ylläpitivät valheellistä kuvaa, joka saatiin aikaan osittain myöskin sillä, että suomalaiset oppivat kouluissa lukemaan Kalevalaa ulkoa, mutta ei analysoimaan sitä, ainoastaan hyväksymään opettajan kertoman tarinan Kalevalsta ja miten se symboloi suomalaista muinaishistoriaa ja kansan yhtenäisyyttä. Moni suomalainen ei edes lukenut Kalevalaa ollenkaan, vaikka omisti kirjaversion ja monet suomen 1800-luvun eliitistä eivät edes osaneet lukea sitä, koska suomi ei ollut eliitin käyttämä kieli.

Mutta asiat menevät vielä äärimmäisiksi 1900-luvulla, kun Kalevalaa valjastettiin äärioikeiston ja vasemmiston palvelukseen ja Suomen hallitus oli aika välinpitämätön estämään tai edes kyseenalaistaman näitten tahojen näkemystä Kalevalasta. Äärioikeisto tulkitsi Kalevalan olevan muinaissuomalisten uskonnollista tekstiä, jossa korostettiin, että suomalaiset ovat soturikansa, jonka kohtalo on rakentaa ”Imperium Fenicum” eli suomainen imperiumi, joka ulottuu Uraaleihin asti ja alistaa sen kansat. Vasemmistolaiset eivät pitäneet kovin paljon Kalevalasta, koska pitivät tärkeämpänä korostaa maailman työläisten välistä solidaarisuutta, kuin nationalismia. Mutta Venäjässä maanpaossa elävät kommunistit käyttivät Kalevalaa korostaakseen sen olevan Baltian, Pohjois-Maitten ja Laatokan työläisten yhteinen kulttuuriperintö, joka kertoo muinaisesta kommunistivaltiosta, jossa kaikki oli hyvin ja nykysuomalaisten kohtalo on perustaa kommunistinen järjestelmä, joka olisi Kalevalassa kerrottu Sampo.

Kun Talvi- ja Jatkosota iskivät, niin Suomen hallitus omaksui epävirallisesti äärioikesiton luoman Kalevala-propagandaa, jolla saatiin nostatettua sotilaitten henkeä, kun yritettiin valloittaa natsien puolesta osan Venäjästä ja luoda suur-Suomi.

”Kalevala ja kansallisuusaate” kertoo todella hyvin ja yksityiskohtaisesti, miten jokin kulttuurituote voidaan muuttaa lähes uskonnon kaltaiseksi maailmankuvan perustaksi ja ajaa, mitä tahansa agendaa, niin kommunismia, kuin jopa kansallissosialismia, kansanmurhaa ja imperialismia. Jos niinkin uusi fiktiivinen tuote voi liikuttaa massoja sotaan, niin kuvittele mitä voidaan saada aikaan tuhansia vuosia vanhalla fiktiivisellä tuotteella?