A.A. Milnen ”Nalle Puh” on lastenkirja pojasta ja tämän seikkailuista mielikuvitusystäviensä kanssa, jotka koostuvat erilaisista antropomorfisista eläimistä.
Kirjan tarina ja kuvat ovat todella sööttejä ja hauskoja. En tiennyt, että pystyin nauramaan niin paljon lukiessani lastenkirjaa puhuvista eläimistä, mutta ”Nalle Puh” pystyy siihen. Ainoa ongelma oli perversi mieleni, joka halusi löytää muitakin tasoja lastenkirjassa, kuin sen, että Nalle Puh ja kumppanit ovat Christopher Robinin mielikuvituksen tuotetta, jotka auttavat tätä käsittelemään lapsuudessa koettuja ongelmia ja ristiriitoja turvallisessa ympäristössä. Ei, mieleeni vain tuli, että tarina alkaa vain uroksilla ja kun ainoa naaras ilmestyy, niin kaikki muut hahmot vieroksuvat tätä ja haluavat, että tämä poistuu heidän maistaan. Tälläisen urosjoukon tuntema vieroksuminen ainoaa naarasta kohtaan herätti ajatuksia, että ehkä Nalle Puh ja kumppanit ovat kaikki homoja, jotka ovat löytäneet metsäkulman, missä voivat elää ilman ”häiritseviä tekijöitä”.
Sitten tietenkin on klassinen Nalle Puh, joka vaikuttaa kärsivän vakavasta hunajariippuvuudesta, joka on niin hallitsematon, että keltaisen nesteen syöminen on syövyttänyt lelunallen aivot ja sen takia Puh on kirjan kaikista tyhmin hahmo ja suurin osa tarinan huumorista tulee siitä, että Puh on tyhmä ja asettaa hunajansaannin etusijalle, joutuen kaikenlaisiin absurdeihin ongelmiin. Nalle Puh, jopa tunnustaa, että hänellä ei ole aivoja ja sen takia hänen ratkaisunsa moniin ongelmiin ovat aivan pähkähulluja ja nauroin ääneen sille puujalkavitsimäisyydelle, jota Puhkin sekoilu aiheutti.
Kirjassa Puh ei ole ainoa, jolla on vakavia psykologisia ongelmia, on myöskin viisas pöllö, joka ei osaa kirjoittaa, mutta koska muut hahmot ovat lukutaidottomia, niin hän huijaa heitä uskomaan, että osaa kirjoittaa ja sitten lukija voi vetää naurut tästäkin. Mutta Nalle Puh ei koostu vain seksuaalisesti hämmentyneitä pehmoleluista, jotka sekoilevat keskenään hunajansaannista, ei vaan siinä on todella hauskoja ja sööttejä runoja ja lauluja, joita jaksoi lukea kokonaisuudessa, koska niissä oli todella innostava rytmi ja hauskaa sanakikkailua.
”Nalle Puh”on kuin lasten Trainspottingilta, jossa joukko huumeriippuvaisia sekoilee keskenään ja huumori syntyy siitä, että he kuvittelevat olevansa älykkäitä ja rationaalisia toimijoita, vaikka huumeet ovat vaikuttaneet vakavasti heidän ajattelukykyyn. Mutta tämä on vain aikuisen tulkinta, joka muutenkin lukee aika pimeää kirjallisuutta, joka on ehkä vaikuttanut tapaan, millä tulkitsen lastenkirjoja.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 