Elias Lönnrot ”Kalevala” on suomalaiseen kansanrunouteen perustuva runokokoelma, joka kertoo nuorista tytöistä haavittelevasta puolijumalasta ja seksinuken taonneesta sepästä, jotka lähtevät Pohjolaan varastamaan Sammon, joka toisin kuin monet luulevat, ei ole pankki, vaan maaginen laite, joka myllyttää itsestään erilaisia resursseja. Kalevalassa esiintyy myyttistä kuvastoa kosmisista linnuista, erilaisista luonnonvoimia hallitsevista hengistä ja taisteluita, joissa riimaavia loitsuja lausumalla saatiin materialisoitua miekkoja ja kirveitä.
Onnisuin välttämään Kalevalan lukemisen yliopistoon asti, mutta yliopiston folklorisiikan opintoihin se oli pakko lukea ja vielä ajatuksella. Yllätyin positiivisesti. Vaikka Kalevalan kieli on hyvin vierasta ja vielä runoa (jota en muuten jaksa lukea, enkä harrasta) niin omalla kansanperinnetietämyksellä onnistuin tajuamaan, mitä siinä tapahtui ja nauttimaan siitä!
Kalevalan lukeminen tuntui samalta kuin Raamatun, eli hyvin vaikeaa ja muinaista kieltä, jossa tarinoissa ei päällisin puolin ole mitään järkeä, mutta tarinoissa esiintyvä brutaali väkivalta ja naisvihamielinen maailmankuva viihdyttävät tarpeeksi, että jaksaa lukea sen läpi ja löytää muutaman kiinnostavan metaforisen oivalluksen, jotka muistuttavat uskonnollista kokemusta.
Kalevalan kieli on niin kaunus, että se tosiaan tuottaa todella yksityiskohtaisia ja tunnepitoisia mielkuvia päässä. Hämmästyin, miten voimakkaita tuntemuksia parikin virkettä tuotti, enkä liiottele tai ole missään yltioisänmaallisessa plaseboharhassa. En odottanut mitään muuta kuin tuskaisia lukutunteja, koska Kalevala on opintojeni pakkopullaa, joten koin positiivisen yllätyksen.
Teksti mahdollistaa erilaisia tulkintoja ja lukutapoja, kuten Raamatussa ja itse huomasin, että ehkä Kalevala kertoo siitä, miten ihminen sai jumalilta teknologian, jolla alistaa luontoa ja ihminen alkoi tulla ylpeäksi itsestään ja teknologiastaan niin paljon, että alkoi haastaa jumalia, jolloin kaikenlaisia yliluonnollisia konflikteja syntyy. Toinen huomio oli runsas oluen juonti ja teräaseilla tappeleminen. Asiat selvästi eivät ole muuttuneet Suomesta esi-kristillisitä ajoista, jos jo silloin, joka toinen sivu, joku oli juomassa olutta tai hakamaalla toisen kirveellä kuoliaaksi. Eli hyvin perisuomalaista henkeä, sitä kansallista henkeä, joka osoittaa, miten sivistyneitä olemme.
Mutta Kalevala ei ole täydellinen. Ensiksi sitä ei pitäisi lukea, vaan laulaa ja miellummin ääneen, sitä ei pidä lukea putkeen, kuin kirja, koska se on loppujen lopuksi löyhästi yhteen vedetty runomosaikki, jossa on eri runojen osia liitetty yhteen ja senkin takia tarinassa ei ole paljon järkeä. Kalevalaa pitäisi lukea kuin Raamattua, eli fiiliksen mukaan, valiten satunnaisia osia, koska muuten keskittyminen alkaa herpaantua, eikä jaksa pysyä sekalaisen tarinan perässä.
Ainakin itse piti palata pari sivua taaksepäin, jotta muistaisin kuka nyt oli saunomassa ja miksi tämä vertasi naista kanaan. Onneksi omassa versiossani oli Kalevalan lukuohjeet ja kartta, josta katsoa, missä järjestyksessä kukin osio piti lukea ja, jopa miten lukea vain loitsut tai häälaulut ja vältää koko naisiin kohdistuva väkivalta ja oluen runsas juonti. Mutta kannattaa lukea, koska Kalevala osoittaa, että Suomen lähiöissä yhä eletään kansalliseepoksen hengen mukaisesti.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 