Maailma ilman islamia

Graham E. Fullerin ”Maailma ilman islamia” (oma suomennos) on tietokirja, joka pyrkii perustelemaan, että islam itsessään ei ole syypää Lähi-Idän ongelmiin. Fuller argumentoi, että jos islamia ei olisi koskaan keksitty, niin meillä olisi silti syntynyt Lähi-Idän kriisi.

20170222_134038

Kirja heti alussa myöntää, että historiallisen tiedon pohjalta toteutettu ”entä, jos?” Spekulointi on epätieteellistä, koska muuttujia on niin paljon. Intelektuaisen rehlisyyden nimissä kirjalija myöntää, että hänen kiransa ei pyrikkään olemaan tieteellinen teos, vaan argumentoiva. Fullerin kirjan tarkoitus on herättämää keskustelua siitä, miten paljon voimme syyttää tiettyä uskontoa tai ideologiaa yhteiskunnallisista ongelmista. Vaikka tiesin kirjan tyylin, niin silti jäin kaipaamaan tarkempia lähdeviittitä, kuin vain luettelo kirjoista, artikkeleista ja tutkimuksista, mitä kirjailija luki kokoakseen ”Maailma ilman islamia” teesiä.

Fuller aloittaa esi-islamilaisen ajan historialla, jossa osoitetaan, sen minkä tiesin jo: Islam on pääosin sekoitusta juutalaisuutta ja krsitinuskoa, erityisesti näitten kahden uskonnon erilaisai tulkintoja, joista moni tuli islamin omaksumaksi. Kuten se, että Jeesusta ei oikeasti ristinnaulittu tai, että pyhä kolminaisuus oli harhaoppi. Fuller argumentoi, että moni islamilaisen teologian pääpointti oli siihen aikaan krsitittyjen ja juutalaisten eri koulukuntien jatkuvan kiistan aiheina. Jos islamia ei olisi syntynyt, niin joku juutalaisuuden tai krsitinuskon haaroista olisi kasvanut alueella ja synnyttänyt suunnilleen samankaltaisen jyrkän monoteistisen uskonnon, joka keskittyy enemmän käytännön uskonharjoittamiseen, kuin metafyysisiin pohdintoihin askeettisessa ympäristössä.

Fuller esittää, että todennäköiesti ortodoksisuus tai kopti-kristillisyys valloittaisi Lähi-Idän. Kirjassa nostetaan erityisesti esiin ortodoksisen Idän ja katolilaisen Lännen välisiä historiallisia kiistoja. Kirjassa perustellaan hyvin, että katolisen Lännen ja ortodoksisen Idän väliset konfliktit olivat enemmänkin poliittisia, kuin teologisia, eli uskonto ei ole se pääasiallinen radikalisoiva tekijä. Fuller esimerkiksi. osoittaa lukuisia näitten kahden blokin välisiä sotia, sisällissotia ja kapinoita, joita käyttiin samaan aikaan kun kalifaatti oli olemassa. Eli kirja onnistuu murtamaan sen harhan, että ”länsimaat” olisivat aina olleet yhdessä taistelleet muslimi-invaasiota vastaan (tosiaan kalifaatti pyrki valloittamaan lisää alueita, kuten mikä tahansa imperiumi), jopa ristiretkien aikana eurooppalaiset kykenivät hyökkäämään omiin maihinsa, kuten Saksan sisämaahan massamruhaamaan juutalaisia, pakkokäännyttämään baltialaisia pakanoita ja ryöstämään Konstantinopolin. Koko ”yhteinen eurooppalainen kristillinen rintamaa muslimeja vastaan” on myytti. Sitten tietenkin kristityn ja islamilaisen maailman maanteiteelliset rajat eivät aina ollet yhtäjaksoisen sotimisen rajoja, kuten Samuel P. Huntingtonin ”sivilisaatiokonflikti” teesisä esitetään.

Kirjassa siis perusteellaan, että jos islamia ei olisi, niin Lähi-Itä olisi todennäköisesti ortodoksisen Putinin Venäjän kaltainen epävakaa alue, jolla on syviä epäluuloja Eurooppaa kohtaan, jotka perustuisivat imperialistisiin ristiriitoihin.

Vanhemman historian jälkeen kirja hyppää islamilaiseen maailmaan. Hitoriakatsauksella esitetään, että Muslimit riitelivät keskenään teologisista erimielisyyksistä ja politiikasta. Jokaisen kalifin, emiirin ja sultaanin aikana poliittiset pyrkimykset olivat itse uskonnon etusijalla ja vasta jälkikäteen pyritiin estimään teologisia perustelja poliittisiin päätöksiin, jotka eivät aina olleet johdonmukaisia tai ristiriidattomia.

Fuller ei tyydy vain kertomaan Euroopan ja Lähi-Idän suhteista, vaan siirtyy idemmälle, niin Venäjän, Intian ja Kiinan muslimiväestöihin ja kertoo, miten eri tavoilla islami levisi näihin alueisiin. Islam esimerkiksi ei levinnyt Venäjään, vaan Venäjä levisi muslimien asuttamiin alueisiin ja toki konflikteilta ei vältytty aina, mutta muslimiväestö saatiin integroitua Venäjän imperiumiin. Venäjän imperiumin muslimit olivat, niin integroituneita, että jopa Ensimmäisessä maailmansodassa he taistelivat Ottomaani-imperiumia vastaan,  huolimatta tämän venäjävastaisesta fatwasta.

Lopussa kirja keskittyy länsimaiseen imperialismiin ja kylmän sodan nollasummapeliin, missä suurvatojen taloudelliset ja geopoliittiset intressit olivat rankasti osallisina Lähi-Idän hajottamiseen lukuisiin keinotekoisiin valtioihin ja sektarianististen jännitteiden vahvistamisessa, tyypillisessä ”hajota ja hallitse” taktiikalla. Fuller myöntää tässä kohtaan, että hän ei poista muslimien vastuuta ja syytä kaikki heidän ongelmat Länsimaihin ja Israeliin. Mutta on typerää luulla, että ulkovaltojen ulkopolitiikka ei vaikuttaisi mitenkään muslimiväestön tyytymättömyyteen ja anti-imperialistisiin tuntemuksiin ja vain Koraani olisi puhdas inspiraatio lähteä terroorin tielle.

Fuller osoittaa koko kirjan aikan, että jihadismi ja terrorismi olivat historiallisesti melko uusia keksintöjä muslimimaailmassa ja ennen heitä moni muu ryhmittymä oli harrastanut sitä. Eli Lähi-Idän sosiopoliittisten ongelmien essentialisoiminen islamiin on äärimmäisen yksinkertaista ja ylimielistä. Ylimielistä länsimaitten taholta, jotka uskovat olevansa todellisuuden yläpuolella ja kykenevän hallitsemaan maailman tapahtumia, vain rahoittamalla tiettyjä tahoja. Uskoen, että jonkun maan politikka saadaan suunaatua heidän eduksi ja mikä tahansa ongelma, mikä syntyy maassa, jonka kansa ei suostu manipulaatioon, on kummuttava kansan perusteetomista ideoista, eikä länsimaitten toiminta ole mitään tekemistä niitten tunteitten kanssa.

Ainoa ongelma koko kirjassa on sen lopussa oleva ratkaisuehdotus, johon kuuluu länsimaitten täydellinen vetäytyminen Lähi-Idästä, jotta muslimimaat pystyvät itse päättämään kohtalostaan, johon voi kuulua islamististen hallitusten nousu. Fullerin mukaan kun islamitsiet hallitukset pääsevat valtaan, niin politiikan realiteetit tulevat iskemään niihin ja ne tulevat lopullisesti menettämään suosionsa aluella, koska anti-imperialistinen ja uskonnollinen retoriikka ei pötki pitkälle, jos kansan vatsat ovat tyhjiä. Kuulostaa äärimmäisen vaaralliselta ja muistuttaa likkaa Hitlerin valtaannousua edeltävää ajattelua.

Muuten loistava kirja, joka osoittaa, että muslimimaailman ongelmat, niin Lähi-Idässä, kuin Euroopan sisällä eivät kumpua ainoastaan pyhistä kirjoituksista, joissa perustellaan sodankäyntiä vääräuskoisten kanssa ja naisten alistamista, vaan sosiaalisista, taloudellisista, poliittisista ja historiallisista seikoista. On vähän rasistista ajatella, että vain valkoiset voivat radikalisoitua huonojen sosioekonomisten olosuhteitten takia, muta vain tummat ihmiset voivat radikalisoitua uskonnollisessa tyhjiössä.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

One response to “Maailma ilman islamia

  1. Paluuviite: Idea islamilaisesta maailmasta: Globaalinen intellektuaalinen historia | Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s