Kansankodin pimeämpi puoli

Tapio Tammisen ”Kansankodin pimeämpi puoli” on paljon puhuttu tietokirja, jota on esitelty useita kertoja ja melkein ajattelin jättää kertomasta omia ajatuksiani tästä kirjasta, mutta osallistun kirjahaasteeseen, joten tunsin, että on pakko kertoa omat näkemykseni kirjasta.

20170301_221848

Tamminen ei kerro vain Ruotsin eugeniikasta, vaan koko eugeniikan historian. Mistä se alkoi, miten se kehittyi ja levisi Ruotsiin? Mutta myöskin syventyy koko poliittisen rasismin ajattelun juurille, jotka ulottuvat 1700-luvulle saakka.

Kirjassa seurataan, miten kansallisvaltiot alkoivat muotoutumaan ja elitti alkoi hakea yhteistä kansallishenkeä muinaisista myyteistä. Alettiin kerätä kansantaruja ja rakentaa niistä uusia mytologioita, joista sitten muotoiltiin yleinen ”kansallistyyppi”, jota alettiin propagoimaan. ”Kansallistyypillä” pyrittiin saamaan maitten kansalaiset samaistuisivat valtioon, kuin se olisi osa heitä.

Tamminen siirtyyy evoluutioteorian muotoiluun ja miten siitä alettiin vetää todella villejä tulkintoja, joita Darwin ei ollut (onneksi) osallisena. Koska satun opiskelemaan yliopistoissa, niin tiedän, miten nykyinen tieteellinen metodi toimii ja pystyin huomaamaan jo Tammisen selostuksesta, miten metsään koko eugeniikka, sosiaalidarwinismi ja rotuhygenia oli mennyt jo sen alkuoletuksesta. Näitten pseudotieteitten mukaan on olemassa tarkkaan eriteltävissä olevia ihmisrouja, joita voi tunnistaa ulkoisista piirteistä, kuten kalloissa olevista lomoista. On syy, miksi esimerkiksi Minna Hannulan kirjassa ”Massa maan tavalla” kukaan esiintyvistä rotukeskeisistä maahanmuuttokriitikoista ei mainitse mihin he perustavat omat rotukäsityksensä. Koska jos he mainitsisivat 1800-1900-luvun rotutieteilijöitä, niin heitä pidettäisiin hulluina natseina, joille pitäisi osoittaa pimeä nurkka, jonne he saavat ulista kauan sitten kumottuja epätieteellisiä rotuteorioita yksin.

Hämmästyin lukiessani vanhoja kallonmittaukseen perustuvia rotuteorioita ja tutkimusmenetelmiä, jotka perustuivat täysin perusteettomiin oletuksiin, joita luulisi olevan olemassa vain primitiivisissä yhteisöissä. Esimerkiksi oletus, että kallon muodosta pystyttäisiin paikantamaan aivon alueita, joissa olisi ”valkoisia” tai ”mustia” luonteenpiirteitä omaavia alueita, on täysin pähkähullu! Ei varmasti tarvitse selitää, miten päin helvettiä tämä ”tiede” on. Ei varmaan… Ai, niin unohdin, että on olemassa kokonaisia poliittisia ryhmittymiä, jotka perustavat koko olemassaolonsa yhtä olemattomiin faktoihin, kuin hiekka-aavikossa taistelevat jihadistit.

Mutta Tamminen ei malta pysyä samassa paikassa pitkään ja hyppää nopeasti Toiseen maailmansotaan ja Himmlerin Ahnenerbe-instituution sekoiluun. Ikävä kyllä instituution hupsutteluun osallistui yksi eksynyt suomalainen, joka yritti vakuuttaa natseja siitä, että suomalaiset eivät olleet ”ali-ihmisiä”, kuten vallitseva käsitys sen aikaisissa rotuteorioissa oli. Viimeistään Kalevala-runous vakuutti natsi-tieteilijöitä tarpeeksi, että meidät ylennettiin rotuasteikoilla ”melkein” yhtä korkeaksi, kuin ruotsalaiset ja sakalaiset. Tavataanko torilla?

Kiinnostavinta oli Tammisen todistus siitä, että kansallissosialismi on ihan oikeasti oikeistolainen liike, eikä vasemmistolainen, kuten niin moni liberaalioikeistolainen yrittää itseään uskotella. Esimerkiksi hyvin alussa vasemmistolaiset, kuten kommunistiti ja sosiaalidemokraatit kannattivat rotuteorioita ja, jopa Neuvostoliitossa pyrittiin jalostamaan ”neuvostoihminen” risteyttämällä naisia apinoitten kanssa. Mutta hyvin nopeasti kommunistit hylkäsivät koko rotuteorian roskakoriin, eli jotain kommunistit tekivät oikein. Mutta sosiaalidemokraatit jatkoivat rotuteorioitten kannattamista, mutta ei se ollut heidän politiikkansa ydinasia, vaan sivuharrastus. Osa oikeistosta, eli se konservatiivinen siipi kannatti rotuteorioita, erityisesti, koska se mahdollisi kastijärjestelmän uudelleenasettamista Eurooppaan, joka on jokaisen oikeistokonservatiivin märkä uni. Oikeisto yhdisti rotuteorioihin omia talousopoliittisia visioita ja loi kansallissosialismin.

Ruotsissa oikeisto, siis se kunnon isomahainen silinterihattua pitävä oikeisto, pelkäsi kuollakseen propletariaatin nousua, joten he esimerkiksi. Ruotsissa kehittivät ensimmäisinä ”kansankodin” idean, joka perustui nationalismiin ja rotuteorioihin. Sosiaalidemokraatit omaksuivat oikeistolta idean ”kompromissina”. Kirjassa ollaan aika ankaria oikeistoa ja sosiaalidemokratiaa kohtaan, erityisesti Ruotsissa, jossa koko poliitinen ja valtiollinen filosofia perustui nationalismin ja rodun mytologiaan.

Kirjassa myöskin käsitellään uusnatsismin nousua ja miten sen retoriikka muuttui ajan mittaan vähemmän ilmiselväksi ja naamioitui maahanmuuttokritiikkiin ja uusnationalismiin. Mielenkiintoisinta omalla kohdalla, olivat antisemitismin ja islamofobian rinnastaminen. Tamminen tunnustaa, että antisemitismissä ja islamofobiassa on kuitenkin se merkittävä ero, että 1900-luvun alussa ei ollut äärijuutalaisia terroristijärjetöjä terrorisoimassa Eurooppaa, kuten nyt on jihadistisia järjestöjä. Tämä tekee islamofobisesta retoriikasta paljon uskottavampaa kuin antisemitistisestä. Samalla Tamminen käsittelee, miten islamistiset ja jihadistisetliikkeet hyödyntävät äärioikesiton vihaa kasvataakseen oman liikkeensä suosiota, eli viha ruokkii vihaa.

Kolmas mielenkiintoinen seikka oli, miten jotkut natsit pakenivat Toisen maailnansodan lopussa  Lähi-Itään ja nousivat merkittäviin asemiin esimerkiksi Egyptissä, missä he muuttuivat ”juutalaisasiantuntujoiksi”, jotka levittivät Israelin miehityksestä suuttuneille arabeille ”juutalaiskysymystä”. Antisemitismia on aina ollut olemassa arabimaissa, mutta natsit heittivät vettä myllyyn oikein urakalla. Samaan aikaan jotkut natsit olivat paenneet intiaan, missä he levittivät muslimivihaa hindunationalisteille, koska pitäähän niitä vihamarkkinoita laajentaa. Eli natsit vihasivat juutalaisia ja kaikkia muita erivärisiä, mutta liittoutuivat väliaikaisesti muslimien kanssa, jotta voisivat yhdessä vihata juutalaisia, mutta sitten euroopassa ja intiassa he vihaavat sekä juutalaisia, että muslimeja. Kuten olen aiemmin sanonut, niin äärioikeisto ei ole koskaan johdonmukainen.

Loppujen lopuksi lyhyt, mutta ytimekäs katsaus koko äärioikeiston poliittisen rasismin ideologiseen historiaan. Ainoa ongelma on kirjassa on sen tapa hypätä aiheesta aiheeseen. Kaipasin syvällisempää pohdiskelua äärioikeiston pseudotieteestä. Mutta kuitenkin valitettavan ajankohtainen kirja, jossa kerrottuja rotuteorioita vastaan on yhä taisteltava, koska osa ihmisistä haluaa Toisen maailnansodan uusinnan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s