Seitsemännen portaan enkeli

Frank McCourtin ”Seitsemännen portaan enkeli” kertoo viimeisen vuosisadan alussa elänneestä köyhästä irlantilaisperheestä, joka yrittää selviä hengissä.

En varmaan olisi koskaan ottanut tätä kirjaa lukulistaan. Irlantilaiset tai yleensäkin tuntemattomien ihmisten elämäkerrat eivät kiinnosta, jos niissä ei tapahdu mitään ihmeellistä. Mutta ”Seitsemän portaan enkeli” oli kopioimassani klassikkolistassani, joten otin sen luettavaksi. Kuten yleensäkin on tapahtunut, niin olin positiivisesti yllättynyt.

Tiesin hyvin vähän irlantilaisista ennen tätä kirjaa. Tiesin, että he ovat katolilaisia, että heillä on pitkä ja kivulias historia englantilaisten kanssa ja perunakato aiheutti maassa nälänhädän. Lukiessani tämän kirjan tuntuu, että tiedän ainakin irlantilaisten sielunmaiseman ja koetun historian. Folkloristina kansojen mielikuvia itsestään ja muista ovat aina kiehtovaa luettavaa. Luettuani tämän kirjan, ajattelin että onpas yksityiskohtainen ja hyvin tunteikas romaani. Sainkin tietää, että tämä ei olekkaan tavallinen romaani, vaan omaelämäkerta. Sitä se teettää, kun ei lue kuka kirjoitti kirjan, kun vasta kirjoittaessa tätä arvostelua!

Kirjassa siis seurataan Frank McCourtin lapsuutta, joka on niin kurjaa, että oikein itketti. Vaikka olen elänyt Brasiliassa ja nähnyt rääsyissä olevia katulapsia kerjäämässä, niin silti McCourtin ajatukset lapsuudesta olivat järkyttäviä. Säälin aivan hirvittävästi, mitä kirjailija joutui kokemaan. Nälkää, riekalaisia vaatteita, alkoholisti-isä ja yleinen puute kaikesta. Mutta materian puute ei ollut se sydäntä puristavaa asia, vaan lapsen ajatukset. Ajatukset, että koko hänen puutteensa on normaalia, että tämä on se ainoa mahdollinen todellisuus, joka on olemassa, oli hirvittävää luettavaa. Kirjassa kuvataan täydellisesti köyhän lapsen maailmankuva, jossa vaikka älykkyyttä olisi, niin koko ympäröivä yhteiskunta ja sitä ylläpitävä järjestelmä ei kannusta lasta parempaan. Lapsi ei edes tajua, mistä on jäämässä paitsi. Frank McCourtin mukaan unelmansa oli olla juoksupoika ja koulunkäynti ei kiinnostanut, koska se tarkoitti, että hän ei voisi tehdä töitä.

Sen lisäksi, että kirjassa kuvataan täydellisesti, miten utopistinen on ajatus, että yksilöt riippumatta ympäristöoloista kykenevät aina nousemaan rikkauksiin, niin kirja on todella hyvä kuvaus 1900-luvun alun köyhällistöstä. Irlanti, kuten muukin Eurooppa kärsi 30-luvun talouskriisistä todella ankarasti. Mutta en tiennyt, että Irlanti oli kuin nykyinen Jemen. Korkea lapsikuolleisuus, huonon hygenian aiheuttamia tauteja, nälkää, huumeongelmia ja korkea uskonnollisuus. Kirjassa kuvataan irlantilaiset konservatiivisiksi katolilaisiksi, joilla helvetti on konkreettinen paikka ja luterilaiset ovat vääräuskoisia.

Pakostakin aina kun luen jotain kirjaa, erityisesti jos se on romaani, niin vertaan sen nykyiseen todellisuuteeni. Tuli mieleen toinen marginalisoitu köyhä ja äärimmäisen uskonnollinen kansa, jota monet pitävät ali-ihmisinä. Tuli mieleen, että mitä jos nämä hädänalaiset irlantilaiset olisi jätetty kuolemaan nälkään Irlantiin, vain koska he olivat konservatiivisia katolilaisia? Pystyisimmekö elämään sen kanssa, että Frank McCourt olisi kuollut irlantiin, koska oli irlantilainen katolilainen, joka ehkä ”toisi tapojaan meille”?

Tätähän romaanikirjallisuus teetää. Sitä lukee jostain oikeasta tai fiktiivisestä hahmosta. Aletaan tuntemaan hahmon ajatukset ja elämä, aletaan tuntemaan sympatiaa tätä kohtaan. Sympatia on hyvin vaarallinen ajatus, erityisesti jos romaani sijoittuu meidän todellisuuteen ja panee miettimään omia asenteita vieraita ihmisiä kohtaan. Ehkä se toinen, voi olla vain ihminen, jolla on unelmia ja oma tarina, jonka takia tämäkin ansaitsee myötätuntoa ja kunnioitusta.

”Seitsemännen portaan enkeli” on loistava romaani, jossa näkee, miten osa meistä eurooppalaisistakin eli kehitysmaassa, joka kärsi sisällissodista ja syvästä sektarianistisesta vihasta, jossa pahimmat kärsijät olivat lapset.