Mutta en ole rasisti! Välineitä hyvää tarkoittaville valkoisille

Kathy Obearin ”Mutta en ole rasisti! Välineitä hyvää tarkoittaville valkoisille” (oma suomennos) on opaskirja valkoihoiselle ihmiselle, joka haluaa parantaa antirasismiaan. Tai, kuten itse kutsun tällaisia kirjoja ”opas länsimaisen sivilisaation peruspilareitten romahduttamiseen”

Obear käsittelee kirjassaan mikroagressioita, eli pieniä tiedostamattomia ja tahattomia lipsahduksia, mitä ihmisten puheissa on, jotka voivat olla syrjiviä tai rodullistavia vähemmistöjä kohtaan. Kirja kirjoitettiin USA:n yritys- ja organisaatiomaailmalle, jossa työympäristössä on valkoinen enemmistö. Eli sen takia niinkin rajattu kohderyhmä. Otin tämän luettavaksi, koska se oli hetkellisesti ilmaiseksi Amazonissa. Ajattelin, että jos luen natsien ja jihadistien vihamanifesteja, niin voisin yhtä hyvin lukea, jotain niinkin äärimmäistä kuin opas tiedostamatonta rasismia vastaan.

Oppaan teesi perustuu psykologiseen ja sosiologiseen teoriaan, että vaikka puhuja ei olisikaan uusnatsi, joka haluaa palauttaa kaasukammiot ja murskata vähemmistöjen kalloja katuojan reunaa vasten, niin tämän puheet voivat olla rasistisia ja näin aiheuttaa kasautuvaa psykologista haittaa vähemmistön edustajalle.

Kirja siis perustuu siihen oletukseen, että lukija ei ole rasisti, mutta yhä levittää tietämättään rasistisia asenteita. Eli aika vaikea itsetutkiskelun ja itseruoskinnan kirja, joka ei ole aivain helppo kaikkien lukea. Se onkin kirjan ongelma ja siinä kerrotaankin, että se on suunnattu enemmänkin tasa-arvovaltuutetun kaltaiselle ohjaajalle, joka palkataan organisaatioon opettamaan inkluusiota työntekijöille.

Obear käyttää omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan värittääkseen käsiteltävää aihetta, johon liittyy valkoisten tiedostamaton etuoikeus ja kulttuuriset käsitykset olemuksellisesta pahuudesta. Etuoikeudella kirjailija tarkoittaa valkoisten yhteiskunnallista asemaa verrattuna vähemmistöihin. Vaikka minä ja sinä, emme satoja vuosia sitten orjuuttaneet ketään, emmekä valloitaneet vieraita maita, niin meidän esi-isät hyötyivät epäsuorasti toisten maitten ryöstämisestä ja niitten kansalaisten alistamisesta. Etuoikeus tarkoittaa sitä, että suurin osa valkoisista, on syntynyt paremmassa taloudellisessa asemassa kuin etninen vähemmistö ja on kasvanut kulttuurissa ja yhteiskunnassa, joka on rakennettu valkoisille. Koska Länsimaat ovat valkoisten rakentamia ja elämme niissä, niin emme yleensä huomaa, että sen on rakentanut tietty etnisyys mielessä ja pidämme Länsimaita normina, eli tyhjänä oletusarvona ja kaikki, mikä koetaan poikkeavaksi, ei ole poikkeavaa, vaan ei-valkoista. Tämä voi olla ylitsepääsemmättömän vaikeaa ihmisen huomata (yleensa historian lukeminen auttaa tässä) mutta, koska olemme lapsesta asti kasvaneet kulttuurissa, jossa ei kyseenalaisteta normeja ja oletuksia, niin emme itsekkään tajua niitä. Vaikka meidän tarkoitus ei olisi syrjiä muita etnisyyksiä, niin nämä vanhat tiedostamattomat syrjivät kulttuuriset asenteet ja ennakkoluulot voivat lipsahtaa puheessa ja silloin vähemmistön edustajat ja valistuneemmat antirasistit voivat huomata lipsahduksen puheessa ja silloin tapahtuu se kauhein asia, eli joku sanoo: ”Olet raisist!”
Tämä kirja siis opettaa sinulle, miten suhtautua siihen, että joku haukkuu sinua rasistiseksi. Sen sijaan, että kauhustut siitä, että marxilaisuus on levinnyt työpaikallsesi ja ilmoittaudut maahanmuuttokriittisen puolueen kuntavaaliehdokkaaksi tai perustat leirin keskelle Rautatietoria ja keräät kannattajakortteja etsintäkuulutetun valemedian päätöimittajan presidenttikampanjalle, niin kuuntele toista osapuolta. Ehkä teitkin jotain väärin, ilman että tarkoitit sitä.

Obear käsittelee sen henkisen trauman, jonka valkoinen voi kokea, kun häntä kutsutaan rasistiksi. Kulttuurissamme rasisti on sama asia kuin kutsua ihmistä ”pahaksi”. Kukaan ei halua olla ”paha” ja kukaan ei tunnusta olevansa ”paha”, vaan yleensä ihmiset ajattelevat itsestään positiivisesti ja paheksuvat syvästi ”pahoja” ihmisiä. Kuten itsekin olen aiemmin sanonut, niin ”pahuus” on subjektiivista ja siihen ei alkuunkaan pitäisi tarttua ja Obear on samaa mieltä kanssani. Sen sijaan, että pyrimme olemuksellistamaan rasismin, joksikin pysväksi ja tietoiseksi ominaisuudeksi, joka kumpuaa mustasta sydeämmestä, niin meidän pitäisi käsitellä sitä enemmänkin tiedostamattomaksi ennakkoasenteeksi, jota voi korjata, vain jos tiedostaa sen.

Obearin kirja käy läpi nämä tuntemukset ja erilaisia tekniikoita, joita ihmiset yrittävät käyttää ”todistaakseen” että eivät ole rasisteja, sen sijaan että myöntävät mokaneensa. Oli todella mielenkiintoista lukea jäsenneltyjä analyyseja ja kartoituksia eri väistämistaktiikoista, joita ihmiset käyttävät. Olen nähnyt kaikki ja käyttänyt itsekin muutamia, mutta on kiva nähdä, että joku on analysoinut ne läpi ja paljastanut, mikälaisia asenteita ja mielikuvia ne edustavat.

Kirjailija antaa helppoja ohjeita sille, miten kohtaat syytökset suoraselkäisesti ja keskustelutaktiikoita ihmiselle, joka huomaa toisen käyttäytyvän rasistisesti. Sen sijaan, että haukutaan ihmistä rasistiseksi, niin lähde siitä asenteesta, että ihminen ei ole ”paha”, vaan tämä on kenties tahattomasti sanonut asian, jota hän ei ole koko elämänsä aikana kyseenalaistanut. Rasismi syytös voi aiheuttaa hirveitä psykologisia traumoja henkilössä, joka voi suuttua sanomastasi niin paljon, että hän äänestää maahanmuuttokriittistä puolueitta seuraavissa vaaleissa.

Vaikka en pitänyt siitä, että kirjassa käsitellän valkoisia kuin ne olisivat jotain herkkiä ja säikkyjä pikkueläimiä, joita tulee käsitellä hellyydellä, niin ohjeet olivat hyödyllisiä. Arkipäivän antirasismi ei tulisi olla katutappelun kaltaista kiivasta taistelua pahuutta vastaan, vaan sen tulisi olla empaattista työtä, jolla pyritään parantamaan ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita, eikä vain alistaa joku kusipää hiljaisuuteen.

Todella hyvä ja ytimekäs opus, joka opettaa, miten aloitat marxilaisen vallankumouksen, jossa valkoiset, lihaa syövät heteromiehet orjuutetaan juutalaisylivallalle. Kannattaa lukea!