Ville Lähden ”Paljon liikkuvia osia.” on filosofinen pohdinta julkisesta nykykeskustelusta.
Kirjan ydinajatus on, että julkisen keskustelu on liian polarisoitunutta ja yksinkertaistettua. Maailma ei ole niin yksinkertainen, että on olemassa ”joko tai” kantoja, vaan siinä on paljon liikkuvia osia, joita on otettava huomioon. Kuitenkin Lähdeä vituttaa, että kukaan ei vaikuta huomaavan tätä, erityisesti nettikeskusteluissa.
Otin tämän kirjan, koska minua kiinnostaa mielikuvien ja maailmankuvien muodostumiset. Yksi osa mielikuvien muodostumista ja leviämistä on juuri tietynlainen retoriikka. Filosofin näkemykset aiheesta voivat avata kokonaan uusia perspektiivejä, joita itse en olisi pystynyt hahmottamaan omalla ajattelulla, vaikka kuinka fiksuksi miellän itseni. Onnekseni voin todeta, että Ville Lähde antoi kirjassaan juuri, mitä hain.
Kirjassa pohdiskellaan pitkänä filosofisena monlogina tämän vuosikymmenen polttavempia aiheita, joita kiistellään erityisen kiivaasti somessa. Esimerkkejä tästä ovat: maahanmuutto, sananvapaus, markkinatalous, ympäristö ja monia muita.
Lähden aloittaa hahmottamalla kaksi erilaista maailmankuvaa, joista kumpuavat monet ideat ja argumentit. Nämä ovat olemuksellisuus ja luonnollisuus. Lähde käyttää erilaisia yhteiskunnallisen keskustelun aiheita esimerkkeinä värittääkseen ideaansa. Ensimmäisen mukaan asioita voidaan supistaa johonkin perimmäiseen ja muuttumattomaan ”olemukseen” tai, että kaikki, mikä on luonnollista on ”hyvää” tai, että on olemassa tiukka raja luonnollisuuden ja epäluonnollisuuden välillä. Näitten ajatusten ympärille muodostuu lukuisia argumentteja ja vasta-argumentteja, jotka pyrkivät yksinkertaistamaan äärimmäisen monimutkaisia kysymyksiä tiukkoihin periaatteisiin, joissa ei ole tilaa monimutkaisuudelle. Lähde toistaakin samaa, mitä itsekin olen joutunut somessa toistamaan lukemattomia kertoja ”asiat eivät ole niin yksinkertaisia.”
Tunnen Lähden teksin takana piilevää passiivisagresiivista raivoa. Olen itsekin hakannut päätäni seinään nettikeskustelujen aikana ja ihmetellyt mitä ihmisiä oikein vaivaa? Ja monet kanssakeskustelijat ovat kysynneet, mitä minua vaivaa? Mutta Lähde osoittaakin, että en minäkään ole pohjattoman loogisen ajattelun kaivo, vaan hän haukkuu ajatuksia ja argumentteja, joita minäkin olen käyttänyt. Se on juuri, mitä kaipaan kirjassa, että kirjailija haastaa minut miettimään omia kantojani ja muuttamaan ne, jos niissä on parantamisen varaan.
Jokaisessa kappaleessa osoittetaan yhteiskunnallisen keskustelun kaksi äärimmäistä kantaa, jotka ovat ehdottomia. Sitten kirjailija alkaa purkamaan kantojen takaisia filosofisia komponentteja ja osoittamaan, miten helvetin tyhmiä ne oikeastaan ovat. Sattumalta, joittenkin ideoitten esittäjät esiintyät useissa kirjan sivuissa, koska heillä riittää tyhmiä ideoita tai argumentteja. Kutsun näitä henkilöitä Lähden vihamiehiksi. En tiedä vihaako oikeasti kirjailina näitä henkilöitä, mutta selvästi hän pitää näitä tyhminä. Näistä maineikkammat ovat Dawkins, jonka meemiteorian ja uskontokritiikki Lähde hajottaa epätieteelliseksi höpinäksi ja Perussuomalaisten entistä puheenjohtajaa Timo Soinia, joka kirjailijan mukaan on epärehellinen semanttiikan kanssa pelleilevä populisti. Tietenkin Lähde käyttää runsaasti sivuja näitten ja monien muitten argumenttien purkamiseen, joten ennen kuin sanotte, että Lähde tai minä olemme helvetin asenteellisia vihervasemmistolaisia mädättäjiä, niin lukekaa kirja.
Lähde osoittaa kirjassaan, että on todella älyllisesti köyhää lähteä muodostamaan ajatuksiaan yhdestä muuttumattomasta periaatteesta, jonka kautta koko todellisuutta pyritään analysoimaan. Sen sijaan jokaista ilmiötä on tarkasteltava eri tavalla tai monista eri näkökulmista. Lähde haukkuu niin poliittisia ääripäitä kuin neuroottisesti keskellä pysyvyä, jotka eivät ota vahvasti kantaa mihinkään. Kaikissa näissä hän näkee äärimmäisyyden, joka tappaa keskustelun.
Opin monta hienoa oivallusta tästä kirjasta, koskien tiettyjen ideologioitten takaisista ajatusmaailmoista, joita en ollut huomannut. Juuri tätä halusin filosofian kirjasta. Kannattaa lukea tämä kirja, jotta voi itsekin parantaa omaa retoriikkaa ja ideoitten muodostumista. Lähde painottaa rauhallisuutta ja asian monipuolista analysointia. Hän varoittaa kuitenkin, että ei pidä hautautua loputtomaan tutkimiseen, mutta on aina koettava uudistaa positioitaan, vaikka samaan aikaan ottaa vahvasti kantaa politiikkaan. Kuitenkin demokratiassa kansalaisten on oltava poliittisesti aktiivisia ympäri vuoden, eikä vain vaalien aikana.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 