Rosa Liksomin ”Hytti nro 6” kertoo nimettömästä nuoresta naisesta, joka matkustaa proletariaatin tarjoamalla julkisella kulkuneuvolla neuvostoparatiisin halki.
Likson kertoo ihastuttavan matkakertomuksen Neuvostoliitosta, maasta, missä punaposkiset ja paksuranteiset työläiset elävät ikionnellisina suuressa yltäkylläisyydessä. Kirjan kuvaustyyli on sekoitusta ajatuksen virtaa ja perinteistä eurooppalaista taide-elokuvaa, jossa kuva on staattinen, mutta eri leikkaukset siirtävät kuvakulmaa tiettyihin esineisiin, kasvonpiirteisiin, ääniin ja liikkeisiin. Kaikki tämä, jotta saataisiin kuvata Neuvostoliiton esteettisyyttä pienten esineitten ja ohikulkevan maiseman kautta. Kuitenkin tarinan päähenkilö, joka on itsetuntoa vailla oleva perinteinen suomalainen nainen ei halua vain jättää Suomen kapitalistisen helvetin taakse, vaan haluaa matkustaa koko punamaan halki kohti Mongoliaa. Nainen ei puhu paljon, vaan sen tekee hänen alkoholistinen kanssamatkustaja, joka avautuu elämästään naiselle.
Ainoa ongelma kirjassa on sen pirstaleinen kuvaustapa, joka toki oli alussa ihastuttava sen kyvystä niukkasanaisesti luoda tarkkoja mielikuvia päässä, mutta niin pirstaleinen, että tarinakin ei pystynyt kiteytymään päässä. Ainoa asia, mikä jäi kirjasta mieleen, oli sen loistava esine- ja luontokuvaus, mutta ei niinkään mitä helvettiä siinä tapahtui. Kirja tuntui olevan taiteellisempi versio Sofi Oksasen Puhdistuksesta, joka on myöskin ratkiriemukas kuvaus Neuvostoliiton ihanuudesta. Siinäkin on perinteinen suomalainen nainen, jota vituttaa ja kaikki menee päin helvettiä hänelle ja syypää ovat karut venäläismiehet.
Ymmärrän miksi romaani voitti Finlandia-palkinnon. Ympäristökuvaus on hienonta, mitä olen koskaan lukenut ja niistä tuli mieleen sekoitus Wes Andersonin ja Edgar Wrightin elokuvien kuvaustapa. Ehkä paras kiteytys ”Hytti nro 6” on kesämökin vessan peilikaappi. Kaappi on vanha ja sen sisällä on monia hienoja ja vanhoja esineittä, joita voi ihastuksessaan tarkkailla, koska olet ollut niin monta kuukautta poissa, että jotkut esineet näyttävät eksoottisilta, mutta loppujen lopuksi vain tuijotat vanhaa vessan peilikaappia.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 