Kylmä sota ja terrorin juuret

Mahmood Mamdanin ”Kylmä sota ja terrorin juuret” on hyvin provokatiivinen tietokirja, joka osoittaa, että jihadistien terrorismi ei ole muslimien keksimä poliittinen vaikuttamiskeino, vaan enemmänkin sosioekonoomisten olosuhteitten ja ankaran geopoliittisen puristuksen luoma taktiikka.

20170419_132744

Oikeastaan minulle ei mitään uutta siinä, että islam ei oikeuta terrorismia (sota ja terrorismi, kun ovat kaksi eri asiaa) tai, että suurin osa vähäpätöisestä jihad-teoriasta on historiallisesti melko uutta, eikä sillä ole kovinkaan paljon tekemistä itse profeetta Muhammadin sota- ja ryöstöretkien kanssa. Eli en käsittele kirjassa selostettua perustelua, miksi jihadismi vääristää islamilaista teologiaa. Minulle kiinnostavinta antia tässä kirjassa oli länsimaitten, erityisesti USA:n osuudesta globaalin jihadismin levittämisessä.

Mamdani aloittaa historiansa Vietnamin sodasta, joka meni niin perseelleen, että tulevat USA:n hallitukset pyrkivät hillitsemään kommunismin leviämistä muilla keinoilla kuin lähettämällä maajoukkoja. Ratkaisuksi tulivat paramilitaaristen sissijoukkojen rahoittaminen ja tukeminen, joka aloitti kylmän sodan vasallisota-aikakauden. Missä ikinä oli länsimielinen hallitus, niin sitä tuettiin, jotta kommunismi ei levisi. Jos jossain oli länsivastainen hallitus, niin se pyrittiin kaatamaan länsimielisillä sissijoukoilla tai tukemalla armeijan oikeistosiipeä. Sillä oliko länsimielinen hallitsija sekopäinen diktaattori tai demokraattisesti valittu hallitsija ei oikeastaan ollut väliä, vaan se pystyikö hän olemaan USA:n etupiirissä vai ei.

Mamdani käyttää lähteinä USA:n kongressin, CIA:n, akateemikkojen ja erilaisten tutkivien jornalistien tutkimuksia valoittaakseen, miten CIA alkoi rahoittamaan kaikkia sissijoukkoja, jotka olivat kommunismia vastaan. Olivatpa ne oikeistolaisia Nicaraguan contria, belgialaisia palkkasotureita Kongon viidakoissa tai al-Qaeda Afganistanissa. Mandani kertoo jokaisen USA:n kylmän sodan aikana vaikuttaneen maan lähihistorian ja minkälaiset ryhmittymät siellä toimivat. Mandanin hyvin perusteltu teesi on, että islamismi ja jihadismi eivät olisi kasvaneet nykyiseen globaaliin terrorin verkostoksi, jos CIA ei olisi alkanut rahoittamaan ja aseistamaan näitä järjestöjä. Sen lisäksi, että CIA aseisti kaiken maailman perverssejä sissijoukkoja kommunisteja ja sosialisteja vastaan, niin tämä vielä auttoi muotoileemaan modernin globaalin jihadismin teorian. Kuten mainitsin alussa, niin vähäpätöisen jihadin teoria oli jo olemassa ja monet islamistit olivat jo ihan itse muotoilleet islamista poliittisen ideologian, jonka tarkoitus oli olla ”kolmas tie” länsimaiselle nationalismille ja kommunismille, mutta CIA alkoi al-Qaidan kanssa muotoilla ja levittää jihadismia, jonka taktiikkoihin kuuluivat terrori-iskut siviilejä vastaan, salamurhat, massamurhat ja muut nykyään meidän tuntemamme terrorin keinot.

Mandani osoittaa, että islamismi ei ollut kovin suosittu ideologia vielä 60-luvulle asti, koska sekulaari arabinationalismi oli suositumpaa, mutta kaikki muuttui Afganistanin sodan aikana, kun CIA tarvitsi paikallista sissijoukkoa taistelemaan heidän puolestaan. Afganistanin sodan aikana alkaa tiivis USA:n ja Saudi-Arabian yhteistyö, jolla pyritään samaan koko maailman muslimit liittymään Afganistanin ”jihadiin”, jolloin moni liittyykin ja näin syntyy ensimmäinen globaali jihadistinen terroristijärjestö.

Ehkä ainoa ongelma tässä kirjassa on kirjailijan selvä ihailu sosialismia kohtaan. Vaikkakin hän kritisoi Neuvostoliiton Afganistanin miehitystä ja joitakin muita sosialistihallintoja, niin selvästi kirjailijan heikko kohta on sosialismi, joka kirjassa esitetään miellyttävämmäksi ideologiaksi kuin USA:n tukemat oikeistohallitukset, jotka eivät itsekkään ole kovin liberaaleja.

Koska ideologioita ei voi hallita, vaan ne alkavat elää omaa elämää, niin USA huomasi Iranin vallankumouksessa, että ei kaikki mennyt ihan niin kuin piti, mutta silloin jihadismi oli pääsääntöisesti arabimaitten ongelma ja yhä Neuvostoliitto koettiin eksistentiaalisena uhkana. Tämä oli USA:n vihre ja vasta 2001 WTC-iskujen jälkeen huomattiin, että ”rintamakaveri” oli kasvanut hallitsemattomaksi. Tässä kohtaa kirja muuttuu samaan aikaan vanhentuneeksi, että ajankohtaiseksi. Kirja loppuu sillä, että USA on luopunut vasallisodista ja on palannut Vietnamin sodan miehityspolitiikkaan, jossa nyt kommunismin hillitsemisen sijaan pyritaan hillitsemään jihadismia. Kuten me kaikki tiedämme, niin USA luopui Obaman aikana miehityspolitikkasta ja palasi vasallisotataktikkaan, joka on osoittautunut yhtä tuhoisaksi kuin se oli kylmän sodan aikana. Nyt presidentti Trump flirttailee Syyrian miehityksellä, eli elämme hyvin epävarmoja aikoja, joissa ainoa voittaja tuntuu olevan jihadismi.

Vaikkakin ”Kylmä sota ja terrorin juuret” on asenteellinen kirja sen vasemmistoretoriikassa ja johtopäätöksissä, niin sen selostus historiallisista tapahtumista, jotka johtivat jihadismin ja globaalin terrorismin leviämiseen ovat hyvin perusteltu ja, jopa paksumpiin väitteisiin löytyy lähdeviitteitä. Ehkä suurin kritiikki on kirjan halu kertoa, jokaisen USA:n vaikuttaman kehittyvän valtion historiasta. Kirjassa vilisee järjestöjen ja ihmiste nimiä, joita on vaikea lausua ja loppujen lopuksi näitten maitten historiat ovat melko samankaltaisia kirjan teemaan nähden, mikä tekee lukemisesta todella puuduttavaa.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Islam, jihad ja maahanmuutto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s