David Ebershoffin ”Tanskalainen tyttö” on niitä kirjoja, joita luin vasta, kun näin elokuvaversion. Elokuva oli liikuttava. Kiinnostuin tapauksesta, joka perustui todelliseen ihmiseen, joten tartuin kirjaan.
Valitettavasti, joko olen valinnut todella tylsiä kirjoja viime aikoina tai sitten en ollut henkisesti oikalla aaltopituudella, kun tämäkin kirja ei jaksant kiinnostaa sadan sivun jälkeen. Luin sitten väkisin ja enkä pitänyt yhtään kirjasta.
Vaikka ”Tanskalainen tyttö” on kirjana paljon yksityiskohtaisempi kuin elokuva, kirjan kuvaukset viimeisen vuosisadan alusta eivät imaisseet minua. Tuntui melkein siltä, että niitä ei oikeastaan ollut kirjassa. Mutta yksi asia kiinnitti huomioni enemmän, oli kirjan painostava ja hieman häiritsevä tunnelma. En ole varma oliko se tahallista vai tahatonta, mutta tuntui kuin lukisin jotain todella tylsää kauhukirjaa.
Kirjan päähahmo ei vain halua korjata itsensä, vaan hän fyysisesti kärsii verenvuodoista, jotka tulevat ties mistä aukoista, mikä panee hänet ja vaimonsa harkitsemaan välitöntä lääketieteellistä toimenpidettä. Kirjassa ei selitetä mistä veri vuotaa, mutta jostain alapäästä ja vuoto on runsasta ja satunnaista. Päähahmo ei halua heti mennä lääkäriin, mutta häntä muutenkin vituttaa elämä. Päähahmolla on kaksi personalisuutta, joista yksi on nainen, joka haluaa olla ainoa vallitseva personalisuus. Voitte kuvitella minkälaista stressia sellainen tilanne voi tuottaa? Siinä missä elokuva ei kuvaa muistaakseni alapäästä tulevaa verta, se keskittyy avioparin rakkauteen ja yksilön itsetutkiskeluun, joka on sekä voimaannuttava, että hellyttävä. Kirjassa taas tulee kuva siitä, että seuraamme jotain sairasta miestä ja tämän halua pukea mahdollisesti jonkun nyljetty nahka.
Lopulta kuitenkin verenvuodon syy paljastuu ja sekin syy kuvataan niinkin kliinisesti, että melkein voin pahoin. Kirjan tarinassa piti olla rakkautta, mutta en oikein tuntenut sitä, kun verenvuodot, kehon mutaatiot ja kaksoispersonalisuus vetivät kaiken huomioni. Pidän tätä kirjaa markkinoinnin takia hieman vaarallisena, kun se antaa kuvan, että trans-sukupuoliset ovat mielisairaita mutantteja. Tietenkin kirjassa päähahmo parantuu kaikista ongelmista leikkauksilla, mutta nekin kuvataan niin ahdistavalla tavalla, että ihmettelen, miten elokuvasta tehtiin niin hellyttävä tarina.
”Tanskalainen tyttö” on niitä harvoja kirjoja, joitten elokuvaversio on parempi. Tietenkin jos tykkää lukea alapään verenvuodoista, niin tämä on ihan laatukamaa.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 