Dianetiikka – uusi tiede mielen terveydestä

L. Ron Hubbardin ”Dianetiikka – uusi tiede mielen terveydestä” on Scientologian ”Raamattu”

20170404_143355 (2)

Olin ottanut tämän kirjan jo vuosi sitten lukulistaan, mutta sen jälkeen, kun yritin lukea Allan Kardecin ”Henkien kirjan” joka jo ekoista sivuista oli täyttä paskaa, niin olin ajatellut, että en lue enää modernien uskontojen ”pyhiä” kirjoja. Mutta olin osallistumassa kirjahaasteeseen, jonka mukaan yksi pseudotieteellinen kirja piti lukea. No, mikä on pseudompaa kuin scientologia!

”Dianetiikka” on sen verran hämmentävä huijaus, että siitä voisi tehdä akateemisen tutkielman. Hubbard on käyttänyt todella paljon vaivaa naamioimaan oman mielikuvituksensa tuotteen tieteelliseen kaapuun, että se on täydellinen kapseli nyky-yhteiskunnan tieteellisistä mielikuvista.

Pähkinänkuoressa Dianetiikka on usko, että kehojemme soluihin tallentuu elämämme aikana kaikki kivut, niin henkiset kuin fyysisetkin. Nämä tallentuvat kivut aiheuttavat ihmisissä henkisiä ja fyysisiä sairauksia, joita voi parantaa ainoastaan Dianetiikan terapialla. Terapiassa ihminen saadaan kuulustelulla palaamaan elämänsä muistoihin, joista saadaan eritettyä se kokemus, joka aiheutti kivun. Sen jälkeen, kun henkilö muistaa menneet kivut elävästi, niin tallennettu kipu pyyhkiytyy ja henkilö parantuu.

Kirjailja ei tietenkään viittaa yhteenkään lääketieteelliseen tutkimukseen, ainoastaan mainitsee nimettömiä ”asiantuntijoita” tai ”kolleegoja” sekä kertoo, miten hän ja hänen ”tiiminsä” on epämääräisten vuosikymmenten ajan epämääräisissä paikoissa tutkinut epämääräisten ihmisten psykologisia vaivoja ja päättynyt edellämainittuun ”teoriaan”. Sen lisäksi, että kirjassa on paljon kuvauksia epämääräisistä ja nimeltä mainitsemattomia ”kokeita”, ”tutkimuksia” ja ”potilaita”, niin hän on keksinyt joukon omia tieteellisiltä kuulostavilta käsitteitä, joita hän käyttää pitkin kirjaa. Onneksi kirjan lopussa on sanakirja, koska käsitteitä on lukuisia. Uussanojen lisäksi on lainattuja lääketieteellisiä käsitteitä, joille kirjailija on antanut omia merkityksiä. Esimerkkejä ovat: ”reaktiivinen mieli”, ”preclear”, ”somatiikkanauha” ja ”engrammi”.

Termien lisäksi kirjassa kuvataan kuvitteellisia mielisairauksia ja niitten hoitoja kuin aivot olisivat ”tietokoneita”, joissa on ”kansioita”, ”muistipankkeja” ja, jopa ”piirilevyjä”. Kaikki tietenkin ovat kirjailjan mukaan vain lainattuja käsitteitä. Opiskelen folkloristiikkaa, johon kuuluu ihmisten teoria aivojen muistojen muodostumisesta ja niistä kertomisen muodostumisesta, joten puheet piirilevyistä kuulostivat absurdeila. Eivät aivomme toimi lähellekkään kuin tietokoneet! Oikeastaan Hubbardin kirjassa tekniseltä kuulostavat kuvaukset ovat vain ohut pintakerros, jolla yritetään naamioida vesitettyä karma-konseptia. Nykyisessä sekulaarissa yhteiskunnassa hindulaisuuden ja buddhalaisuuden esoteeriset ja vertauskuvalliset kuvaukset karmasta eivät riitä, vaan koko idea on käärittävä tieteelliseltä kuulostavaan kaapuun, jolla voidaan riistää ihmisten rahoja.

Voimistaakseen tieteellistä vaikutelmaa kirjassa esitetään lukuisia erilaisia pisteytystaulukkoja ja kaavioita, joilla kuvataan, miten ihmisen kipumuistot reagoivat ja ilmenevät eri tilanteissa. Mutta missään vaiheessa ei kuvailla, mihin lukuisat pisteluvut perustuvat, mitä laitetta tai metodia niitten selventämiseen on käytetty? Kirja vain olettaa, että et ole tarpeeksi viisas kysymään, että vetikö kirjailija nämä kaaviot perseestään? Eli koko kirja on rakennettu hyvin tarkasti muistuttamaan tieteellistä julkaisua. Ainoa asia, mikä tekisi teoksesta täydellisen huijauksen olisi, jos siihen olisi lisätty viitteitä keksittyihin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Tässä on yksi ote kirjasta, joka kuvaa aika hyvin, mistä on kyse: ”Esteet ihmisen yhdellä tai useammalla dynamiikalla aiheuttavat hänessä aberroituneen tilan, altistavat mielen häiriöille ja psykosomaattisille sairauksille ja saavat hänet tekemään järjettömiä päätelmiä ja toimimaan tuhoisasti jopa elossapysymiseen pyrkienkin.” Eli kunnon pseudotieteellistä ripulia. Miten voin sanoa, että tämä on pseudotiedettä? No, koska harvassa tieteellisessä julkaisussa, erityisesti suurelle yleisölle suunatuissa kirjoissa ei käytetä näin paljon erikoissanastoa.

Mutta Hubbart epäonnistuu naamioimaan kirjansa täydellisesti ja tekee hyvin tyypillisen asian, mitä kaikki uskonnolliset kirjat tekevät, eli toiston. Kirja toistaa samoja pointteja eri tavalla lukuisia kertoja. Luulin, että Raamattu oli pahimmasta päästä, mutta Dianetiikka voittaa toistossa. Mutta tämä on luultavasti tietoinen valinta. Pohjimmiltaanhan tämä on uskonnollinen kirja, jonka tarkoitus on sisäistää sen ideoita lukijaan, jotta tämä muistaa ne ja kenties saa toistettua sitä muille. Enkä tarkoita mitään aivopesua, vaan jos nyt alkaa lukemaan tätä kirjaa sillä oletukella, että tämä on vakava tieteellinen teos, niin varmasti esitetyjä ideoita on helpompi alkaa uskomaan, kun niitä vasaraoidaan päähän miljoonia kertoja.

Uskomatonta kyllä tässä kirjassa on toinenkin hyvin tyypillinen uskonnollinen piirre: naisviha.  Siinä, missä vakiintuneet uskonnot voivat puolustautua sillä, että ne kehitettiin pronssikaudella, niin Dianetiikka keksittiin 1950-luvulla. Kirjan mukaan suurin trauma, mitä solumme voivat kokea on siittiön hedelmöittymisen tai sikiön kasvun aikana koettu trauma. Näissä kahdessa soluvaiheessa solut ”tuntevat” äidin tunteet. Jos äiti esimerkiksi tuntee syyllisyyttä, kun pettää aviomiestä, harjoittaa esiaviollista seksiä, omaa jonkun fetissin, yrittää aborttia tai muuten tuntee negatiivisia tunteita hedelmöittymisen tai raskauden aikana, niin lapsen soluihin tallentuu nämä tunteet. Tietenkin siittiö ei voi kärsiä näköjään traumoja masentuneen miehen kiveksissä tai kun tämä ejakuloi ahdistuneena. Ei tietenkään, vaan vika on ainoa Hubbardin mukaan naisissa. Eli suurin osa sairauksista, mitä kärsit on äitisi syytä. Tietenkin Hubbart panee suurin painoarvon siihen, miten paljon naiset ovat joko henkisesti pettämässä aviomiestä tai ajattelemassa aborttia. Eli miehellä on jonkinlainen naisviha, jota hän ei sen paremmin perustele.

Mutta tässä ei vielä kaikki! Vaan kirjan loppua kohden on kappale omistettu sille, miten estää ihmistä luopumasta Dianetiikkaterapiasta. Eli jo kirjaan on sisäänrakennettu toimintaprotokolla siihen, jos henkilö kenties huomaa, että häntä kusetetaan. Keinoihin kuuluu puhelinmyynti ja pyramidihuijauksen retoorisia kikkoja, joilla saadaan henkilö puristamaan vielä viimeisetkin rahat itsepetokseen.

Se, mikä teki minut nauramaan ääneen traumatisoituneen siittiön lisäksi on se, miten monta kertaa kirja kertoo, että sen teesit ovat ”tieteellisiä tosiasioita”, ”faktoja” ja ”tieteellisiä”. Olen lukenut lukuisia tietokirjoja ja vertaisarvioituja akateemisia julkaisuja ja niissä ei koskaan yritetä vakuuttaa lukijaa, että ne ovat tieteellisiä. Kirjojen oma kuvaus tieteellisistä tutkimuksista ja johtopäätökset pitäisivät olla tarpeeksi, jotta lukija vakuuttuu niitten tieteellisyydestä. Erikseen ei pitäisi kertoa ”muuten tämä on sitten tieteellinen fakta, jos et huomannut”. Tässä kirjassa toistetaan lukuisia kertoja, että ”tämä on tieteellinen tosisiasia”. Mutta pseudotieteellinen kirja ei ole kunnon pseudotieteellinen kirja, jos siinä ei ole pakollista kappaletta siitä, miten ”tiedeyhteisön dogmaattisuus ja sisäpiirisyys estävät totuuden paljastumisen”. Tässä tietenkin sekä yritetään vakuuttaa kirjan konseptien ”tieteellisyyttä”, että haukutaan tiedeyhteisöä useita kertoja. Eli tässä kirjassa on kaksi toistuvaa teemaa, joissa joko syylistetään naisia tai tiedeyhteitöä, joka ei ota tätä paskaa vakavasti. Olen lukenut lukuisia uskonnollisia ja ideologisia teoksia ja aina näissä pseudotieteellisissä paskoissa kerrotaan erikseen, miten tieteellisiä ne ovat. Jos jouttuu kertomaa, että tutkimuksesi on tieteellinen, niin todennäköisesti se ei ole.  Toinen hyvä huomio on, että vaikka jokin oikea tiedekirja esittäisikin uuden tai kyseenalaisen konseptin, niin se ei koskaan lähde haukkumaa tiedeyhteisöä. Olen lukenut tiedekirjoja, joissa on hyvinkin radikaaleja ja kiistanalaisia teorioita, jotka ovat joko niin uusia, että konsensusta ei ole ehtinyt syntymään tai ne esittävät hyvin radikaaleja johtopäätöksiä, joita yhä kiistellään, mutta ei niissä koskaan omisteta kappaletta ”tiedeyhteisön dogmaattisuuteen”

Tämä kirja on niin täyttä paskaa, että se ei kelpaa edes vessapaperiksi. Kirjan sivut ovat kovaa ja laadukasta paperia, josta voi tulla haavoja takapuoleen. Haavat eivät ole pahoja, vähän verta vuotaa, mutta silti kirvely ärsyttää. Minulla ei ole kaminaa, joten en voi testata kelpaako kirja sytykkeeksi. Joten kaikin puolin turha kapistus, joka on liian kallis jopa paperipainoksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s