Mohsin Hamidin ”Fundamentalisti vastoin tahtoaan” kertoo pakistanilaisesta korkeakoulutetusta toimistotyöntekijästä, joka saapuu Yhdysvaltoihin toteuttamaan amerikkalaista unelmaa, mutta sitten tulee 9/11 terrori-iskut ja mies syöksyy eksistentiaaliseen kriisiin.
Sain tietää tästä kirjasta, kun luin Laura McCluren and Daryl Chenin TED-Ed Blogin, jossa oli listattuna eri maitten kouluissa luettavaksi määrättyjä kirjoja. Koska olin yliopisto-kurssia varten opiskelemassa Pakistanista, niin otin tämän teoksen luettavaksi, vaikka yleensä noudatan tunnollisesti yli-inhimmilliseksi muodostunutta lukulistaani.
Olin yllättynyt ”Fundamentalisti vastoin tahtoaan” kirjan sisällöstä. Oletin sen olevan kertomus nuoren miehen radikalisoitumisesta, mutta se onkin taiteellinen eksistentiaalinen rakkauskertomus, jossa nuori mies yrittää etsiä paikkaansa maailmassa ja jonkun, jota rakastaa. Kirjassa Pakistanin ydinasekriisi Intian kanssa ja 2001 alkanut terrorismin vastainen sota ovat vain taustahälinää tarinassa. Kirjan hahmolle tärkeämpi on yrittää tasapainotella oman maahanmuuttajataustansa ja uuden kotimaan kanssa, sekä selvittää helvetin vaikea ja monimutkainen rakkaussuhde työtoverinsa kanssa.
Koko tarina on kerrottu eksoottisella tavalla, mikä oli samaan aikaan vierasta ja tuttua. Hahmo kertoo takautuvasti elämästään Yhdysvalloissa jollekkin amerikkalaiselle turistille, samaan aikaan, kun molemmat juovat teetä Pakistanissa. Amerikkalainen turisti ei pääse tarinassa koskaan ääneen, mutta selviää, että tämä ei ole kovin halukas kuuntelemaan hahmon ihmissuhdekiemuroista. Kuitenkin tämä tuntemattomaksi jäävä turisti lopulta kiinnostuu miehen elämästä ja näin tarina hyppelehtii kahdella tasolla. Menneisyydessä päähahmo yrittää tasapainotella oman ja rakastetunsa eksistentiaalista kriisiä ja nykyisyydessä taas juodaan teetä turistin kanssa pakistanilaisessa kahvilassa. Menneisyydessä kaikki on masentavaa, vaikeaa ja lopulta traagista, mutta nykyisyydessä kaikki taas on paikallaan ja positiivista, mikä panee lukijan ihmettelevään, miten hahmo selvisi kaikista vaikeuksistaan ja pääsi nykyiseen seesteiseen olemukseen Pakistanissa?
Luulisi tällainen tarinan olevan raskasta seurata, mutta se olikin hyvin nopeatempoista ja samaan aikaan pohdiskelevaa. Mitä on olla maahanmuuttaja, joka kamppailee erilaisten maailmankuvien kanssa, jotka yrittävät määrätä, minkälainen mies hänen tulisi olla nykyisessä globaalissa maailmassa?
Ymmärrän, miksi tämä kirja suositellaan Pakistanin kouluissa ja miksi se on suomennettu, vaikka Suomessa on aika vähän pakistanilaistaustaisia. Kirjan suomennos johtunee varmaan meidän kansallisesta halusta lukea eksistentiaalisia kirjoja masentuneista naisista.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 