Uhrilampaat

Thomas Harrisin ”Uhrilampaat” kertoo FBI:n agentista, joka yrittää saada kiinni suurikokoisia naisia nylkevän sarjamurhaajan haastattelemalla tämän entisen psykiatrin, joka on kannibaali. Eli hellyttävä romanttinen komedia vaatesuunnittelusta, terveellisestä ruokavaliosta, koiperhosten keräilystä ja dialogin tärkeydestä.

20170518_170053

Tietenkin tein sen vakavan rikoksen ja näin kauan sitten elokuvaversion, josta pidän paljon. Ei varmaan tarvitse kertoa se ilmiselvyys, että Uhrilampaat on kirjana parempi kuin elokuva? Oikeastaan elokuva on yksinkertaistettu karikatyyri kirjan hahmoista. Harrisin Hannibal Lecter on kylmä, hillitty ja laskelmoiva paskiainen, jota samaan aikaan lukija vihaa ja kunnioittaa. Elokuvassa näkyy enemmän, että mies on epätasapainoinen sekopää, joka sihisee lasia vasten, kun puhuu viinistä, mutta kirjassa Lecter ei koskaan menetä itsehillintää. Mies on täydellinen musta kuutio, joka ei osoita mitään tunteita, ainoastaan tiukkaa informaatiota, joka ohjataan joko palvelemaan poliiseja tai ahdistelemaan kuulustelijoita.

En henkilkökohtaisesti usko ”pahuuteen” olemuksena, vaan tilanteesta ja kontekstista riippuvana käytöksenä, mutta tässä kirjassa sellainen näkemys oli vaikea ylläpitää. Lecter ei ole kirjan päähahmo tai edes se pääpahis, vaan se on ”Buffalo Billi”, mutta silti Lecter kuvataan täydellisenä tappajana, jolla ei ole tunteita, eikä oikeastaan mitään muuta ominaisuutta kuin halu tutkia ihmisiä ja tuhota heitä. Ainoa asia, mikä ylläpitää maailmankuvaani on se, että Lecter on mielisairas, eikä täysin rationaalinen toimija, vaikkakin huippuälykäs.

Yllätyin siitä, että kirja ei ole niin trans-fobinen kuin elokuva. Jos muistan oikein, niin elokuvassa mainitaan vain kerran, että Buffalo Bill ei ole trans-sukupuolinen ja, että trans-ihmiset eivät ole mielisairaita tai vaarallisia. Harrisin kirjassa asiaa painotetaan lukuisia kertoja, mikä oli hyvinkin edistyksellistä mielestäni. Elin siinä mielikuvassa, että vasta tällä vuosisadalla trans-sukupuolisia alettiin pitää tavallisina ihmisinä, eikä friikkeinä. Kunnioitukseni kirjailijaa kohtaan nousi suuresti. Miten joku voi olla niin aikaansa edellä, kun vielä nykyäänkin Suomessa poliittisen puolueen nuorisojärjestö yrittää propagoida myyttiä, että trans-sukupuolisia ei ole olemasa tai, että he ovat mielisairaita, mutta jo 80-luvulla amerikkalainen kirjailija vetoaa lääketieteeseen, jonka mukaan trans-sukupuoliset ovat terveitä ihmisiä, eivätkä he liity mitenkään fiktiivisessä romaanissa esiintyvään sarjamurhaajaan?

Sen lisäksi, että kirjassa kuvataan ehkä inhottavin psykopaattihahmo ikinä ja se yllättävä kyllä on LGBTQ-myönteinen, niin romaani on helvetin pelottava. Ihoni meni kananlihalle useita kertoja, eikä vain murhien takia, vaan sen viiltävän jännittävän kuvauksen takia. Ei ihme, että tämä kirja oli klassikkolistalla. Tietenkin tulen katomaan elokuvaversion uudelleen ja haukkumaan, miten se ei ole uskollinen kirjalle, kuten yleensäkin.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s