Seksuaalietiikkaa ja Islam

Kecia Alin ”Seksuaalietiikkaa ja Islam: Feministisiä pohdintoja Koraanista, haditheista ja islamilaisesta laista.” (oma suomennos) on tietokirja, jossa pohditaan sharia-lain sukupuolisuhteita koskevaa etiikkaa.

Islamilainen feminismi on länsimaissa aika vähän tunnettu suuntaus, mutta se on olemassa ja siihen kuuluu erilaisia painotuksia. Kecia Ali on kriittisemmästä päästä ja tämä kirja on sen verran kriittinen, että Alin melkein voisi rinnastaa Ayyan Hirsi Aliin, mutta Kecia Ali on muslimi.

Kecia Ali tutkii tässä kirjassa feministisen perinteen mukaisesti hyvin kriittisesti ja oikeastaan pikkutarkasti sharia-lakia, joka perustuu Koraanin ja hadith-teksteihin, selventääkseen miten naisystävällinen islamilaine laki on. Lyhyt vastaus on, että se ei ole.

Islamin naisvihamielisyys ei varmaan ole kovin monelle mikään yllätys, mutta uskonnot eivät ole monoliitteja, vaan ajassa ja paikassa muuttuvia. Ali huomioi tämän ja korostaakin kirjassaan, että uskonto ei voi muuttua, jos sitä ei analysoida kriittisesti ja avoimesti.

Ali erottaa Isialmin uskontona kahteen luokkaan. On olemassa suullinen islam, eli se mitä vanhemmat opettavat lapsille ja, minkä ympäröivä kulttuuri korostaa puheissa ja käytännön toimintana. Suullinen islam vaihtelee paikasta toiseen, joten sen yleistäminen on mahdotonta. Ali keskittyy tässä kirjassa kirjoitettuun islamiin, eli juuri pyhiin teksteihin, joita tulkitsemalla laaditaan sharia-laki. Tämä on siis teoreettisen islamin kritisointia, eikä niinkään käytännön uskonharjoittamisen kritiikkiä. Tämä on korostettava, koska Alin kirjassa analysoidaan islamilaisen lain pykäliä, joita oikeastaan kukaan ei enää ota vakavasti, paitsi ISIS.

Kuten otsikko ”Seksuaalietiikkaa ja Islam” antaa ymmärtää, niin Ali tutkii sharia-lain pikkutarkkoja määräyksiä koskien sukupouolten välistä kansakäymistä ja erityisesti naisten oikeuksia. Kirjassa käydään läpi muutama islamin kiistalainen kohta ja lukuisia tulkintoja, joita on tehty tekstistä ajan mittaan. Esimerkkeinä ovat huivin käyttö, lapsiavioliitto, ympärileikkaus ja ihan tanvanomainen hikinen halal-pano.

Esimerkkinä äärimmäisen kriittisestä feministisestä medianalyysistä, on Alin analyysi Koraanin sukupuolittuneesta retoriikasta. Ali käy läpi vanhimpia arabinkielisiä tekstejä läpi ja osoittaa, että ne on kirjoitettu ylivoimaisesti miehen näkökulmasta ja, jopa naisia koskevat määräykset on kirjoitettu miehen näkövinkkelistä. Naiset kuvataan teksteissä suurimmaksi osaksi kuin pasiivisia esineitä, eikä itsenäisinä toimijoina. Eli hyvin antifeminististä tekstiä nykystandardeissa. Alin mielestä tämä kirjoitustapa vääristää sekä miehen, että naisen omakuvaa ja näin edistää äärimmäisen patriarkaarisia asenteita.

Mutta islamilainen laki ei ole aivan 100% naisvihamielistä, vaan siellä on muutama määräys ja suositus, jotka ovat edistyksellisempiä kuin kristinuskossa. Esimerkkinä tästä ovat määräykset varmistamaan naisen nautinto seksin aikana ja miten saavuttaa tämä nautinto. Et kuule Jeesusta antamassa seksivinkkejä, mutta Muhiksella niitä löytyy!

Ali käy erityisesti islamin ongelmia vähättelevien muslimifeministien kimppuun, jotka ovat keksineet fantasia-islamin, joka on ollut feministisempi kuin itse nykyfeminismi. Kirjailija käy edellämainittujen muslimifeministien lisäksi liberaalimuslimeitten ja konservatiivimuslimeitten argumenttien kimppuun, vertaamalla heidän tullintaansa varsinaisiin historiallisiin, teologisiin ja kielellisiin faktoihin, osoittaakseen, miten väärässä tai oikeassa ovat.  Ali päättyykin siihen johtopäätökseen, että klassinen islamintulkinta on äärimmäisen sovinistinen ja näin hylättävä, jos ajaa aitoa sukupuolten tasa-arvoa. Ali huomauttaa kirjassaan, että sharia-laki ei ole vain naisvihamielinen, vaan se edistää myöskin  miehille haitallisia periaatteita ja stereotypioita.

Lukiessani tätä kirjaa ihmettelin suuresti, miksi kirjailija on yhä muslimi? Ainakin itse luovuin kristinuskosta, kun huomasin, miten perseestä sekin on, joten kuvittelisin tällaisen akateemikon tekevän samoin. Erityisesti, kun Ali joka sivun käänteessä osoittaa, että oman uskonnon pyhät lait ovat molemmille sukupuolille haitallisia.  Mutta Kecia Alin usko on syvä ja hän toistaa kirjassaan, että islamin ydinperiaate on oikeudenmukaisuuden saavuttaminen. Hänen mukaasa Islamin pyhät tekstit kirjoitettiin hyvin erilaisessa ajassa, eikä osattu silloin kuvitella, että ajat ja olosuhteet muuttuisivat merkittävästi. Koska Koraanissa lausutaan, että Jumala on määrännyt ihmisen käyttävän omaa järkeään, niin Kecia Ali kirjoitti, että suurin osa sharia-laista on vanhentunutta naisvihamielistä roskaa, josta tulisi luopua.

Mielenkiintoisinta kuitenkin ei ollut eri lakien ja säädösten analyysi, vaan kirjassa kuvatut erilaiset teologiset keskustelut, joita muslimit käyvät ympäri maailmaa. Globalisaatio on tuonut kaikki maailman muslimit yhteen netin kautta, jolloin kaikenlaiset tulkinnat ovat törmäneet toisiinsa. Moni länsimaissa kasvanut muslimi on omaksunut aivan erilaisen ihmisoikeuskäsityksen kuin Lähi-Idässä tai Kauko-Aasiassa, mikä taas on auhauttanut suurta kulttuurisokkia molempien välillä.

Kuten mainitsin aiemmin, niin suullinen uskonto voi erota merkittävästi kirjallisesta, koska hyvin harva uskovainen jaksaa oikeasti lukea omat pyhät tekstit, vaan hän elää oman ympäröivän yhteiskunnan säännöillä. Ali käsittelee esimerkiksi sitä sokkia, mitä amerikkalaiset muslimit kokivat, kun he saivat selville, että profeetta Muhammad oli mennyt naimisiin 6-vuotiaan tytön kanssa. Lukuisat yritykset selittää tai uudellentulkita tätä tapahtumaa ilmestyivät, mutta kaikki olivat Alin mielestä onnettomia. Muhammadin lapsiavioliittoa ei voi selittää nykystandardeissa hyväksi asiaksi, joten olisi keskusteltava siitä, onko kaikki, mitä profeetta teki otettava ikuiseksi ohjenuoraksi, mitenkään järkevää?

Tämä onkin kirjan punainen lanka, eli järki. Islamissa korostetaan oman järjen käyttöä, joka on Jumalan ”antama” lahja, joten tuhansia vuosia vanhoihin teksteihin kiinnipysyminen on täysin järjetöntä. Erityisesti, kun se maailma, missä ne kirjoitettiin oli tyystin erilainen. Kirjailijan osoittaa, että islamilaisessa laissa on sääntöjä, jotka ovat nykystandardeissa niin perverssejä, kuten naisorjien raiskaaminen tai LGBTQ-ihmisten vastaisuus, että niitä ei voida hyvällä omatunnolla noudattaa. Alin mielestä muslimien olisi alettava keskustella ja pohtia, mitä ”etiikka” ja ”oikeudenmukaisuus” tasan tarkoittavat? Ovatko ne Jumalan ikuisiksi asettamia arvoja vai ihmisten uudelleenmääriteltävissä? Miten pyhiin teksteihin voidaan suhtautua, kun ne ovat nykystandardeissa täysin epäinhimmillisiä? Kirja ei anna lopullista vastausta, vaan heittää lukijalle kysymyksen pohdittavaksi.

Henkilökohtaisesti kirjassa ei ole kovinkaan paljon mitään uutta, paitsi tietenkin jotkut modernimmat tulkinnat, kuten homoystävällinen islamintulkinta ja niin edelleen, muuten ihan peruskauraa. Tätä ei voi ihan kaikille suositella, koska tämä on akateemisen tason tietokirja, joka olettaa, että henkilöllä on perustietämys islamilaisesta terminologiasta, jota tässä teoksessa ei enempää selitetä. Vaikka käytinkin omassa analyysissa provokatiivista kieltä, niin Ali kirjoittaa hyvin neutaalisti eri tulkinnoista ja jopa hyvinkin kyseenalaisista kohdista. Parasta tässä kirjassa oli juuri huomata, että muslimit ovat tietoisia oman uskontonsa tulkinnallisista opngelmista ja käyvät kiivasta keskustelua siitä, mitä on olla moderni muslimi ja onko järkevää kieltää oman uskontonsa kritiikki vain koska äärioikeisto hyökkää uskontoa vastaan jatkuvasti?