Viimeinen sukellus

Bernie Chowdhuryn ”Viimeinen sukellus” kertoo samaan aikaan syväsukelluksen historiasta, että hänen ja ystävänsä elämästä harrastuksen parissa. 

En ole koskaan harrastanut sukellusta, saatikka laitesukellusta, enkä aiokkaan. Mutta kävellessäni kirjastoon päähäni ilmestyi idea, että luen kirjan sukelluksesta. Ehkä mielikuva tuli, kun luin  keväällä Bill Brysonin kirjan ”Lyhyt historia lähes kaikesta.” , jossa mainittiin syväsukelluksen teknologisesta kehityksestä. Googlasin sitten ”sukeltajan muistelmat” koska en halunnut lukea jotain sukeltamisen opasta tai historiaa, vaan miltä sukeltaminen tuntuu. Tämä kirja oli ensimmäinen, joka ilmestui hakutuloksiin ja otin sen luettavaksi. 

Bernie Chowdhuryn ”Viimeinen sukellus” oli kyllä lukemisen arvoinen. Sen lisäksi, että tämä on sukeltajan muistelmat, niin tässä myöskin kerrotaan lajin historiasta, käytännöistä ja tekonologisesta kehityksestä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja yleistajuisesti. Elämäkerta-aspekti antaa kirjalle tunnetta, joka tekee lukijan välittämään kirjailijasta ja tämän kummpaneista, jotka altistuivat jatkuvasti vaaroille. Eli tämä kirja etenee kuin romaani, vaikka onkin tietokirja. 

Ottaessa tämän kirjan luettavaksi, en tiennyt mitään muutta syväsukelluksesta kuin sen, että sukeltajat sukeltavat uponneisiin hylkyihin ja koralliriutoille ja, että laji on vaarallinen meren syvyyden aiheuttaman musertavan paineen takia. Silti tässä kirjassa ei kaunistella sukellusta, vaan kerrotaan, että ihmisiä kuolee, mitä hirvittävimmillä tavoilla, jotka melkein aina liittyvät epäonneen ja sukeltajan omaan typeryyteen. Silti, koska kirjailija itse on sukeltaja, niin hänen kirjoituksesta välittyy erinnomaisesti miksi tämä laji on jännittävä ja miksi kaikista vaaroista tai oikeastaan vaarojen takia ihmiset harrastavat sitä.  

”Viimeinen sukellus” ei kerro vain Chowdhuryn elämästä syväsukeltajana, vaan kahden ystävän Chirs ja Chrissy Rousen (isä ja poika) elämästä, jotka päättyvät traagisesti syväsukelluksen parissa. Kirjassa seurataan isän ja pojan elämää nuoruudesta heidän ikävään loppuunsa asti.  

Kirjassa sukelletaan pimeisiin merenalaisiin luolastoihin, joissa pimeät onkalot houkuttelevat ihmisiä tutkimaan, mitä niitten sisällä on? Tai sitten meren alla olevia laivojen tai sukellusveneitten hylkyjä, jotka sisältävät mahdollisesti unohdettuja aarteita. Kirjassa välittyy todella hyvin pimeän luolan tai laivanhylyn aukon seireeninkutsu, joka tekee sukeltajan unohtamaan, että on veden alla rajallisella hapella. Tutkimisen halu voi viedä kaiken ajan tajun ja se sekee lajista todella jännittävän, mystisen ja vaarallisen.  

Mutta tässä onkin kirjan veto. Vaikka kirjailija selostaa pikkutarkasti miljoonat asiat, jotka voivat mennä syväsukelluksessa pieleen ja miten ne ovat menneet kohtalokkasti pieleen monilla yksilöillä, niin silti syväsukelluksen seikkailunhalu ja juuri vaikeuksien ylittäminen tekevät lajista kiehtovan. Lukiessani tätä kirjaa tunsin kauhua niistä lukemattomista tavoista, joilla ihminen voi kuolla meressä (joista hukkuminen  on se mukavin tapa kuolla) silti teki mieli itsekin kokeilla! Ehkä tässä on samaa vetoa kuin sotakirjoissa, joissa vaaroja on vielä enemmän, mutta silti moni meistä kuvittelee joskus, miten jännittävää olisi itsekin taistella rintamalla?  

Tässä kirjassa oppii aika paljon syväsukeltamisesta. Miten erilaisia laitteita ja kaasuseoksia pitää käyttää? Miten sukeltajan psykologia toimii? Eli miksi joku haluaisi sukeltaa uponneeseen laivaan tai änkeä itsensä merenalaiseen luolastoon? Miten laji on kehittynyt historiansa aikana? Minkälaiset ihmiset harrastavat syväsukellusta? Kirja vastaa kaikkiin näihin ja esittelee hyvin tunneperäisesti ja yksituiskohtaisesti lajin sisäisen kulttuurin, joka on omalaatuista sekoitusta tiedettä ja militaristista machoilua. 

Suurin vaara, jonka syväseultaja voi saada on sukeltajatauti. Vaikka tiesin sukeltajataudin liittyvän meren ja ilmakehän painenvaihelusta, niin en tiennyt miten siihen sairastutaan tai, että siihen voi kuolla. Tässä kirjassa kuvataan se hirvittävän yksityiskohtaisesti ja siihen kuoleminen on pahinta, mitä ihminen voi kärsiä sukelluksessa. Koska kirja on elämäkerran muodossa, alat välittää siinä esiintyvistä ihmisisä, vaikka tiedät monien kohtalon jo etukäteen. Kun he sitten kuolevat, niin se on paljon dramaattisempaa tunteitten tasolla, kuin jos vain kuvattaisiin tuntemattoman yksilön kuolema.  

Eli todella jännittävää lukemista, joka innostaa lukijaa kokeilemaan itsekin sukeltamista, kaikista vaaroista huolimatta.