Pieni talo preerialla

Laura Ingalls Wilderin ”Pieni talo preerialla” on kertomus uudisraivaajaperheestä, joka yrittää ryöstää alkuperäiskansojen maat.

20170715_142558

Jo kirjan nimi ja kansi ovat sellaisia, jotka eivät voisi pätkääkään kiinnostaa, erityisesti kun kanavasurffailessa olen törmännyt samannimiseen TV-sarjaan, joka vaikutti joltain halvalta saippuaoopperalta, mutta tämäkin oli kirjallisessa klassikkolistassa, joten lukuun vaan! 

Tällä kertaa kirja ei pettäny tai ylittänyt odotuksia. Kirja ei ole yhtään huono tai liian lapsellinen, vaikka onkin kirjoitettu pikkutyttöjen näkökulmasta.  Kerronta oli ihan sujuvaa ja paikoin, jopa jännittävää, mutta mitään erikoista taiteellisesti tässä kirjassa ei ollut. Ainoa syy, miksi tämä on mielestäni klassikkolistassa on sen tarkka kuvaus uudisraivaajien arjesta USA:ssa. Vaikka kertojat ovat pikkutyttöjä ja vihjeita alkuperäiskansojen kansanmurhasta ja amerikkalaisten siirtolaisten välisistä sodista ripotellaan pitkin kirjaa. 

Juonessa ei ollut kovin suuria tunteikkaita hetkiä, suuria oivalluksia, vaan tasaista, mutta viihdyttävää kerrontaa. En pystynyt erottamaan hahmoja toisistaan tai edes välittämään kovin paljon siitä, mitä tapahtui. Mutta historiasta kiinnostuneena halusin lukea, miten amerikkalaiset suhtautuivat alkuperäiskansoihin noina aikoina ja siinä tämä kirja onnistuu, vaikka se sensuroikin kaiken ikävän todellisuuden, joka oli näitten historiallisten tapahtumien taustalla. Kirja fokusoituukin enemmän uudisraivaajien arkeen, joka kuvataan hyvinkin pikkutarkasti, mutta ei sorruta luettemaan työvälineitä ja niitten valmistusmateriaaleja, kuten joissakin vastaavissa romaaneissa. Jos ette ole huomanneet, niin inhoan tavaroitten luetteloita. Jos haluaisin lukea luetteloita tavaroista, niin viihdyttäisin itseäni supermarketin kassaroskiksessa, lukien keskiluokkaisten perheitten metrin pituisia ostoskuitteja! 

Wilden tasapainotelee hyvin päähekilöitten antirasistisen perheen ja rasististen naapureitten näkemysten välilä. Perheen isä on rehellinen uudisraivaaja, joka ei halua henkilökohtaisesti massamurhata alkuperäiskansoja, joita hän pitää ”jaloina villeillä” ja kehottaa kansanryhmää vastaan kiihottavia naapureita rauhoittumaan. Mutta samaan aikaan perheen isä tukee Yhdysvaltojen hallitusta ja sen armeijaa, joka on lähellä varmistamassa, että alkuperäiskansojen elintilan tuhoaminen sujuu ongelmitta.  

Tietenkin kirjailija ei esitä, että perheen isä on tekopyhä imperialisti, vaan tämä on enemmän järjestelmän uhri, joka pakenee oman kaupunkinsa kurjia oloja ja vahingossa edistää alkuperäiskansojen kurjistamista. Tietenkin alkuperäiskansat eivät pidä tästä aluevaltauksesta ja tämä jännite on kirjan mielenkiintoisin kohta. Romaanissa on useita hetkiä, jolloin hahmot kohtaavat alkuperäiskansan jäseniä, jotka eivät puhu englantia, joten varovainen elekieli on ainoa asia, joka voi pelastaa kummatkin. 

Romaanin vahsuus on juuri näissä kohtaamisissa, mitkä on mestarillisesti kuvattu tavalla, joka muistuttaa scifi-kirjojen avaruusolioitten kohtaamista. Lukija tietää, mikä on alkuperäiskansan edustaja ja todennäköisesti pystyy arvailemaan tämän maailmankuvan, mutta romaanissa uudisraivaajat eivtä tunne näitä ihmisiä ja näin heidän kohtaamisensa ovat täynä jännittävää mystiikkaa. 

Kuitenkin välillä etniset jännitteet kuumenevat uudisraivaajien ja alkuperäiskansojen välillä uhkaaviin tasoihin, vaikka kirjassa kertojat vain aistivat tunnelman, ymmärtämättä kunnolla minkä takia kaikki ovat niin hermostuneita. Tämä oli toki mielenkiintoista ja odotinkin, että tällainen pikku söpöilyä oleva kirja muuttuisi raakalaismaiseksi sotakirjaksi, mutta se ei muuttunut ja oikeastaan jännittävinkin kohtaus koko kirjassa on metsäpalon leviämisen esto, joka on jännittävä, koska olet seurannut hahmojen uudisraivaamista niin pitkään, että pystyt tuntemaan sen ahdistuksen siitä, että ehkä tulipalo polttaa heidän koko omaisuuden ja he kaikki kuolevat nälkään.  

Eli vähän epätasainen tekele, joka ajoittain noiseekin hitaasti juonen edetessä johonkin emotionaalisesti tyydyttäväksi, mutta muuten ei kovin huono kirja, jota ei jaksaisi lukea loppuun. Eli tää on varmaan sitä kuuluisaa kesälukemista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s