Adisa Franklinin ”Afrikkalaisen mielen vapautus: Avain mustien pelastukselle.” (oma suomennos) on amerikkalaisen pastorin hotep-manifesti.
Ennen kun alan tämän arvion, niin selkeytän sen, että en rinnasta panafrikkalaisia, afroseparatisteja tai black power-liikkeitä äärioikeistolaisiin white power ja valkoisen separatismi/nationalismi tai identitaarisiin liikkeisiin. Siinä, missä äärioikeisto pyrkii ylläpitämään valkoista ylivaltaa ja perustelemaan vähemmistöjen sortoa korostamalla omaa etnistä ylivertaisuutta jo muutenkin valkoisessa enemmistöyhteiskunnassa, niin mustien panafrikkalaiset black power-liikkeet ovat reaktio vuosisadan sorrolle, jota he ovat joutuneet kokemaan imperialismin johdosta sekä Afrikassa, että Amerikassa.
Otin tämän kirjan lukulistalle ihan vaan uteliaisuuden ja tasapuolisuuden takia. Koska olen hip hopin suurkuluttaja, niin olin jo törmänyt lukuisissa biiseissä ja räppäreitten elämäkerroissa viittauksiin panafrikkalalaisiin liikkeisiin ja ideoihin, erityisesti sen äärimmäisemmästä siivestä, eli hotep, jota tämäkin kirja edustaa. Panafrikkalaisuus tarkoittaa globaalin afrikkalaisen yhteisön luomista, jotta se olisi tapreeksi suuri vastavoima valkoiselle ylivallalle, joka koettiin länsimaisen imperialismin muodossa. Paperissa kuulostaa ihan järkevältä idealta, koska Afrikan ja muitten maitten afrikkalaisperäiset ihmiset ovat aika heikossa asemassa juurikin kolonisaation ja orjuuden aiheuttamien syvien haavojen takia. Kuitenkin tälläkin liikkeellä oli oma ääripää hotep, joka meni niin överiksi, että se alkoi muistuttaa valkoista ylivaltaa, jota se vastusti. ”Hotep” on muinaista egyptiä ja se tarkoittaa ”Olla rauhassa”.
Adisa Franklinin ”Afrikkalaisen mielen vapautus: Avain mustien pelastukselle.” on yksi merkittävimmistä hotep-liikkeen manifesteista. Sen tarkoitus on paljastaa piilotettu ”totuus” jonka mukaan mustat afrikkalaiset perustivat muinaisen egyptiläisen sivilisaation ja oikeastaan keksivät kaikki maailman asiat ennen valkoisia eurooppalaisia. Tietenkin syy, miksi emme tiedä tästä ”totuudesta” on se, että valkoiset huijasivat mustia afrikkalaisia, valloittivat Afrikan, orjuuttivat mustat afrikkalaiset ja tuhosivat kaikki todisteet. Franklin kulutti kirjan mukaan 20 vuotta paljastaakseen tämän salaliiton!
On totta, että jotkut egyptiläiset faaraaot olivat mustia ja, että Afrikkalaisilla oli korkeakulttuureja ja jopa imperiumeja, mutta se ei tyydytä kirjailijaa, vaan hän vakuuttaa, että koko muinanen Egypti oli Afrikan manteretta ja Aasiaa hallitseva megaimperiumi, joka keksi abrahanilaisuuden ja moraalit, joita sitten muinaiset kreikkalaiet varastivat ja omivat itselleen.
Lähteeksi Franklin käyttää samat neljä kirjaa, joista yksikään ei ole akateeminen teos ja jo nimistä näkee, että ne ovat yhtä harhaisia kuin tämä. Koska kirjailija itse ei ole akateemikko, vaan pastori (USA:ssa ei tarvitse opiskella yliopistossa teologiaa ollakaseen yksi) niin hän ei osaa edes viitata teoksiin kunnolla, vaan hän pomii lähteistään lauseita ja heittää ne keskelle kirjaa, ilmoittaen joka kerta lähteen nimen, sivunumeron, kirjoittajan ja julkaisuvuoden. Tämä teki lukemisestä helvetin rasittavaa.
Koska Franklin on pastori, niin tietenkin hän referoi Raamattuun useita kertoja, vakuuttaakseen lukijaa afrikkalaisten korkeammasta moraalista, mikä on täysin pähkähullua, koska hänen omien sanojensa mukaan krsitinusko on valkoisten kreikkalaisten ja roomalaisten keksintö, joka vääristää alkuperäisen egyptiläisen monoteismin (jostain syystä juutalaiset ja muinaisten egyptiläisten polyteismi unohtuivat häneltä) Sen lisäksi, että nämä tiedot ovat täysin vääriä, niin ne ovat ristiriidassa kirjan pääpointtien kanssa. Kirjailijan mukaan syy mustien ahdinkoon USA:ssa on se, että he elävät valkoisten kulttuurin ehdoilla, eikä omien ”parempien” afrikkalaiten kulttuurinormien mukaan. Franklin esittää uuvuksiin asti lukuisia ristiriitaisia selostuksia siitä, miten muinaiset egyptiläiset olivat maailman moraalisinta, eettisintä, heterointa (kirjailinan mukaan tiede on todistanut, että Afrikassa ei ole homoja, koska homous on valkoisten juttu) ja perhekeskeistä kansaa ikinä ja näihin arvoihin on palattava.
Eli pohjimmiltaan kirjan ajatus on ihan hyvä, eli nostaa marginalisoutuneitten afromaerikklaisten itsetunto samalle tasolle kuin valkoisen valtaväestön. Kirjailija itse korostaa lukuisia kertoja, että hän ei vihaa valkoisia, eikä ole rasistinen heitä kohtaan, vaan haluaa juurkin tehdä, mitä äsken selostin. Jos joutuu vakuuttamaan lukijaa, että ei ole rasisti, niin yleensä on. Tämä kirja on niin pähkähullu, että ihmettelen suuresti, miten se itsetunnon kohotus toimii viljelemällä ristiriitaisia valheita ja rasismia?
Mutta kiinnostavin asia koko Egypti-höpötyksen ja kristinuskon samanaikaisella haukkumisella ja ylistyksellä, oli rasistinen tapa puhua valkoisista. Osoittaakseen, että eurooppalainen kulttuuri on rappiollinen ja oikeasti syypää kaikkiin maailman ongelmiin, niin kirjailija luettelee kaikki sodat, jotka eurooppalaiset ovat käyneet keskenään ja muitten sivilisaatiotten kanssa. Kuten voitte kuvitella, lista on pitkä. Tietenkin kirjailija ei mainitse Afrikassa afrikkalaisten kesken käymiä sotia, koska se ei sovi tähän tarinaan, mutta tämä sotien luettelointi on perinteinen uuden äärioikeiston taktiikka. Esimerkiksi eräs vastajihadisti yritti todistaa muslimien rappiollisuuden luettelemalla kaikki sodat, jotka he kävivat siitä asti, kun islam syntyi. Tietenkin vain sotien luettelointi ei kerro mitään kulttuurista, kun sotia käydään lukuisista syistä, eivätkä kulttuurit ole kovin yhtenäisiä edes maitten siäsäällä, saati sitten kokonaisen mantereen. Mutta oli kiinnostavaa nähdä käänteinen sormien osoittelu tässä kirjassa. Eli tätä voisi tulkita sellaiseksi kostoksi kaikkea koettua rasismia kohtaan. Selallainen ”oman lääkkeen maistaminen”
Kirjailija vielä käy läpi monien merkittävien amerikkalaispolitiikkojen ja tutkijoitten rasistisia lausuntoja mustia vastaan, osoittaakseen että valkoisiin päättäjiin ei voi luottaa, että mustien on itse oltava pelastuksen väline ja tämä kirja kuulemma pitäisi olla opas siihen. Ehdotukset ovat kuitenkin aika onnettomia. Franklinin mukaan kaikki mustien kirkot pitää uudistaa ja muuttaa sosiaalikeskuksiksi, joissa valistetaan ja hoidetaan mustaa yhteisöä. Jos tämä kirja on se, millä afroamerikkalaisia pitäisi valistaa, niin he ovat tuhon tuomittuja. Onneksi ei ole, koska afromaerikkalaisilla on sekulaareja ja muutenkin hyvin edistyksellisiä liikkeitä, jotka tekevät konkreettisempaa työtä kuin rakennella satuja omasta historiastaan ja henkisestä erinnomaisuudesta. Kirjan kirjoittaja itsekin on omien tietojensa mukaan kansalaisaktivisti. Jos hän on hiljaa muinaisesta Egyptistä, niin ehkä hän voi saada jotain hyvää aikaan yhteisössään.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 