Tappotanner: Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä.

Timothy Snyderin ”Tappotanner: Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä.” on tietokirja, joka kertoo siitä tapahtui Molotov-Robentrop-sopimuksen alueissa Toisessa maailmansodassa.

Timothy Snyder keskittyy Molotov-Ribentrop-sopimuksen solmimisen jälkeisiin tapahtumiin, jotka eskaloituivat Toisen maailmansodan kauhistuttaviimpiin massamurhiin, mitä ihmiskunta oli koskaan nähnyt. Tässä ei säästetä yhtään rikosta, yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä ja kaikki rikokset näytetään kaikessa raakuudessa ja hirvittävyydessä lukijalle, jotta nykyihminen pystyisi edes jotenkin käsittämään sitä kauheutta, mitä ihmiset kokivat muutama vuosikymmenen sitten.

”Tappotanner” on kirjaimellisesti ja kuvannollisesti helvetin raskas kirja. Tätä ei hevin pysty lukemaan nopeasti, mutta kerrontatapa on todella sujuvaa, vaikkakin aihepiiri on niin rankka. Sen lisäksi, että tässä ananysoidaan sitä politiikkaa, strategista kikkailua, joukkojen liikkeitä ja tilastoja, niin kirjailija nostaa esiin aikalaiskuvauksia, jotta lukijalta ei jää epäselväksi, mitä ne kuusinumeroiset luvut tarkoittavat: nälkään kuolevia lapsia, päähän ammuttuja miehiä ja naisia ja kaasukammioissa tukehtuvia perheitä. Eloonjääneitten muistelmia, kirjeitä, päiväkirjoja ja kekistysleirien seiniin kynsillä raavitut viestit kertovat, mitä nämä massateloituksen uhrit ajattelivat, kun tajusivat, että heidät tuhottiin joko silkasta välinpitämättömyydestä tai vain koska he olivat olemassa.

Snyder käyttää viimeisempiä tutkimuksia kuvaamaan tappotantereeksi ristimäänsä Molotov-Ribentrop-alueen tapahtumia, mutta myöskin kumoamaan muutama historiallinen väärinkäsitys, mitä on muodostunut heti Toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi Snyder nostaa esiin sen, että vaikka juutalaiset olivat eläneet satoja, jos ei tuhansia vuosia Euroopassa, erityisesti Saksassa, niin saksalaiset pitivät heitä maahanmuuttajina. Syy tähän olivat 1900-luvun alun Venäjän pogromeita pakenevat juutalaiset, jotka saapuivat Saksaan asumaan. Eli natsit eivät olleet vain sekopäisiä rasisteja, vaan he käyttivät propagandavälineenä tuoreita itä-eurooppalaisia juutalaisia, jotka eivät puhunee saksaa ja, jotka olivat muutenkin hyvin erilaisia kuin Saksan-juutalaiset, oikeuttaakseen kaikkien juutalaisten hävittämistä Saksasta. Eli natsit olivat maahanmuuttokriitikoita ennen kuin pääsivät valtaan. Tai se, että Stalin oli ihan oikeasti antisemitisti ja suunnitteli itsekin Toisen maailmansodan jälkeen neuvostojuutalaisten massamurhaamista.

Molempien diktaattoreitten hiermuteot tappotantereella käydään kivuliaan yksityiskohtaisesti ja lukijalle jää päätettäväksi kuka oli molemmista se sekopäisin massamurhaaja? Hitler, joka viimeiseen asti yritti tappaa kaikki Euroopan juutalaiset, vaikka sota oltiin selvästi häviämässä vai Stalin, joka tapatti entisiä liittolaisia ja näitä edustaneet ryhmittymät, kun heidän hyödyllisyys oli hänen mielestään kulutettu loppuun?

Snyder analysoi Hitlerin ja Stalinin ideologioita hyvinkin syvällisesti ja, miten todellisuus pani tiukasti näitä utopisteja vastaan. Mielenkiintoisin huomio oli, että Snyder eristää Marxismin, Marxismi-Leninismin ja stalinismin toisistaan ja puhuu kirjassaan enemmänkin stalinismista omana kommunismista erillisenä ideologiana. Tämäkin voi johtua siitä, että Snyder on oikeasti vaivautunut lukemaan Marxia ja tietää, että Stalinin hupsuttelulla ei ole muuta yhteistä kommunismin kanssa kuin nimellisesti. Hitlerin kansallissosialismi on taas toinen tarina, koska pääosin Hitler itse muotoili tämän puhtaasi ihmisten hävittämiseen omistetun ideologian, joka olisi pitänyt hävitä Hitlerin ammuttujen aivojen mukana.

Snyder toteaa, että sodan jatkuessa stalinismi ja kansallissosialismi lähenivät toisiaan massamurhissa, taktiikoissa ja lopullisella päämääränä niin paljon, että ei voida sanoa, että nämä olivat täysin erillisiä ideologioita, vaan oikeastaan koko länsimaisen teknologisen ja tieteellisen maailmankuvan jäävuoren  huippu. Molemmat sekopäät halusivat luoda uuden täydellisen yhteiskunnan, joka noudattelisi sen ajan tiukkoja tieteellisia standardeja, joihin kuului jonkun alemman kansan alistaminen huipputeknologiselle tuotannolle. Eli Hitler ja Stalin tekivät juuri sitä, mitä Ranska, Espanja, Belgia ja Iso-Britannia olivat tehneet satoja vuosia Amerikoissa ja Afrikassa, mutta sen sijaan Eurooppa muutettaisiinkin siirtokunnaksi. Stalin Snyderin sanoin, kolonisoi itse Neuvostoliton ja sen kansan, kun taas Hiter ensin karkotti kaikki Saksan juutalaiset Saksasta ja alkoi kolonisoida ympäröiviä valtioita samalla raivolla kuin espanjalaiset konkistadorit, mutta nyt 1940-luvun parhaammalla mahdollisella teknologialla, johon kuuluivat kuljetettavat kaasukammiot, teollisen mittakaavan tuhoamis- ja työleirit ja massatuhoaseet.

Eli ”Tappotanner” ei kerro oikeastaan ihmiskunnan pahimmasta tragediasta, vaan koko länsimaisen ideologian ainoasta loogisesta loppupisteestä, jossa ihmiset muutetaan matemaattisiksi luvuiksi ja arvoiksi, joita voidaan säätää ja ohjelmoida mahdollisimma optimaaliseen visioon, huomioimatta näitten yksilöllisiä tarpeita. Kaikki ne nälkään, tauteihin, luoteihin ja kaasuun kuolleet ihmiset eivät olleet minkään arvoisia natseille ja stalinisteille, kuten eivät englantilaisille ja belgialaisille siirtomaaherroille plantaasien orjatkaan. Snyder painottaakin kirjassaan, että Toisen maailmansodan kauhut eivät olleet mikään pokkeus tai sivupolku, vaan ajan hengen huipentuma, joten jos sen koko kauhistuttavaa mittakaavaa ja historiallisia juuria ei perinpohjin analysoida julkisessa keskustelussa se voi tapahtua uudelleen ja uudelleen.

Tämä fakta mielessä, kiinnitin huomiota siihen, miten Snyder esimerkiksi painottaa siihen, miksi holokausti ja Stalinin kolektivisoinnin ja terroorin aalto tapahtuivat? Snyderinin mukaan siihen yhdistyi ylhäältä alas oleva kauaskantoinen suunnittelu uudesta ”täydellisestä” valtiosta ja usko siihen, että jotkut ihmisryhmät eivät sovi tähän visioon, joten heidät on pyyhittävä maailmankartalta. Mutta Stalin ja Hitler eivät heti päätyneet siihen johtopäätökseen, että ihmisiä piti massamurhata. Stalin päätyi näännyttämään ukranialaiset talonpojat nälkään, kun kommunismi ei levinnytkään kuulovalkean tavoin 1917 vallanmukumouksen jälkeen Eurooppaan, kuten Lenin oli ennustanut, eikä maatilojen pakkokollektivisointi tuottanutkaan haluttuja tuloksia. Nämä kaksi odottamatonta faktaa ajoivat Stalinin syyttämään ulkopuolisia Marxisti-Leninistisen vision epäonnistumisesta, koska itse visio ei voi olla koskaan väärässä, vaan joku muu on oltava. Hitler taas ei alun perin halunnut tappaa kaikkia juutalaisia, vaan ensin hän suunnitteli karkottaa heidät Madagaskariin, mutta kun Liittoutuneet julistivat hänelle sodan Puolan valloituksen jälkeen, niin se suunnitelma karsiutui ja oli löydettävä jokin muu ratkaisu ja lopulta kuuluisa ”lopullinen ratkaisu” löydettiin.

Eli natsit eivät alun perin nousseet suosioon sillä, että he halusivat tappaa juutalaisia, vaan sen takia, koska he kiihottivat kansaa pitämään kaikkia juutalaisia huonosti integroituneina maahanmuuttajina, jotka eivät voisi koskaan olla osa saksalaista yhteiskuntaa. Se, mitä natsit ja saksalaiset eivät osaneet arvata, oli että kun joltain ihmisryhmältä riisutaan kaikki inhimmillisyys, niin heille voi tehdä mitä tahansa, kuten kaasuttaa keskitysleirissä ja valmistaa heidän hiuksista tyynyjen pehmusteita. Sama tapahtui Neuvostoliitossa: Ensin pyrittiin turvaamaan vallankumous keskittämällä kaikki valta pienelle eliitille ja tottelevaiselle armeijalle, jotta kaikki ulkoiset viholliset (joita oli oikeasti olemassa) voitiin torjua. Tämä loi kehityksen, jossa kaikki epäonnostumiset alettiin pitää jonkun ulkopuolisen tekosena ja näin puhdistusten kierre alkoi, eikä sitä voitu enää pysäyttää.

Snyderin kirjan opetus on, että pahuus ei ole koskaan ilmiselvää, röyhkeää, äänekästä tai väkivaltaista, vaan se alkaa jonkun ihmisryhmän halventamisella ja dehumanisoinnilla. Kertomuksina, että kaikki ongelmat ratkeavat, kun joku joukko kansasta poistetaan yhteiskunnasta, koska he ovat olemuksellisesti epäihmisiä, kelpaamattomia ja epätäydellisiä. Tästä alkaa pahuus ja vaikka näitä ideoita esittävät ihmiset eivät itsekään haluaisi massamurhata ketään, niin holokausti on hyvä esimerkki siitä, mihin rasismi ja ihmisten dehumanisointi lopulta johtaa. Snyderin ja minun mielestäni kaikkien pitäisi ottaa urakka vastaan ja lukea tämä kirja, jotta Toisen maailmansodan tapahtumat eivät koskaan toistu.