Abu Bakr Najin ”Raakalaisuuden hallinta: Kaikista kriittisin vaihe, jota uskonyhteisö joutuu läpäisemään.” (oma suomennos) on Isiksen manifesti ja taktinen opas siitä, miten viholliset kukistetaan ja valloitettuja alueita hallitaan. Oikeastaan alun perin tämä oli al-Qaidan taktinen opas, mutta sen kehotukset olivat niin äärimmäisiä, että jopa al-Qaidan johto ei niistä pitänyt, mutta ISIS otti manifestin omakseen.
Vaikka kansi on arabiaksi, niin kirja on käännetty englanniksi, joten suomensin nimen sen sisäsivuissa olevasta otsikosta. (The Management of Savagery: The Most Critical Stage Through Which the Umma Will Pass) Vaikka kansitaide on helvetin ruma ja ihmettelen vähän, mitä nuo salamat kannessa merkitsevtä (helvetti? Maailmamloppu? Uusi metallialbumi?), niin tämän manifestin otsikko on siistein otsikko, mitä olen koskaan nähnyt ääriliikkeen manifestissa. Jos haluat ääriliikkeesi vaikuttavan helvetin uhkaavalta ja pahalta, niin otsikko ”Raakalaisuuden hallinta” on aika kova valinta.
”Raakalaisuuden hallinta” onkin koko manifestin punainen lanka. Se on kirjailijan mukaan käsite, joka kuvaa sitä tilaa, kun joku valtio on romahtanut ja ihmiset etsivät turvaa verisessä sisällissodassa. Eli ”raakalaisuus” tarkoittaa sisällissotaa, missä kaikki on sallittua ja jokainen sodan osapuoli rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. Kuitenkin Naji uskoo, että ISIS on ainoa liike, jolla on suunnitelma, miten menetellä sisällissodassa ja näin ”hallita raakalaisuutta”.
Tämä manifesti julkaistiin vuonna 2006, eli paljion ennen Syyrian sisällissodan aiheuttamaa lähes täydellistä romahdusta ja Isiksen kalifaatin perustamista. Eli tämän manifestin suunnitelmat ovat suurimmaksi osaksi jo toteutuneet. Najin kuvaakin erilaisia taktiikoita, millä saadaan valtion kansa äärimmäisen polarisoituneeksi, jotta sisällissota puhkeaa ja valtio romahtaa. Paitsi, että käytännössä Isiksen ”kalifaatti” ei kestänytkään kovin pitkään, vaan paikalliset joukot murskasivat sen ja nyt ISIS taistelijoita antautuu suurina joukkoina erilaisille armeijoille ja miliiseille. Ehkä nöyyrttävin tapaus on Hezbolahille antautuminen.
Taktiikoista en puhu tässä yksityiskohtaisemmin koska jos on seurannut uutisia, niin kaikki heidän taktiikkansa ovat suurimmaksi osaksi tuttuja: laajamittaisia pommi-iskuja, yksittäisten susien puukotusiskut, salamurhat, vakoulu, vastavakoulu, intensiivinen multimediapropaganda ja salamurhat, sekä mainittu poliittinen polarisaatio, joka täällä Euroopassa on ilmennyt enemmänkin muslimeihin kohdistuvana vihana. Ehkä ainoa asia, mitä nostan taktiikoista esiin, on manifestissa kuvattu suunnitelma tuhota maailman öljynsaanti iskemällä tankkereihin ja muihin öljyteollisuuden logistisiin osiin, joko yksittäisillä iskuilla tai soluttautujilla.
Toinen ehkä vähemmän tunnettu taktiikka maalikolle on näännnytystaktiika, jonka Osama bin Laden muotoili aikoinaan. Näännytystaktiikan mukaan jokin suurvalta houkutellaan valloittamaan jihadistien hallitseman maan, jotta tämä suurvalta joutuu pitkiksi ajoiksi taistelemaan sissejä vastaan ja näin suurvallan resurssit näännytetään. Pitkä sota aiheuttaa suurvallan sisäisten julkisten resurssien hupenemista, mikä lisää sisäpoliittista polarisaatiota ja edistää suurvallan romahtamista. Kuten varmaan fiksuimmat tajusivat, niin tämä taktiikka on jo toteutettu Irakin ja Afganistanin osalta ja ISIS yrittää toteuttaa sitä Syyriassa.
Folkloristina sotilaalliset taktiikat eivät niinkään kiinnostaneet, vaan manifestin kieli ja ideologia. Manifestin kirjoittaja Abu Bakr Naji ei ole tyypillinen naapuriston kiihkouskovainen fundamentalisti, vaan selvästi akateemisesti koulutettu mies, koska manifestin kieli oli äärimmäisen tarkkaa ja hienostunutta. Vaikka välillä manifestissa lainataan Koraania ja aloitetaan tai loptetaan kappale tyypillisellä uskonnollisella kielenkäytöllä, niin muuten teksti on hyvin tieteellistä. Naji on jopa siististi akateemisten standardien mukaan asettanut tekstiin viitteitä väitteilleen, jotka ovat suurimmaksi osaksi muita jihadistimanifesteja ja sotilastaktiikkaan liittyvää kirjallisuutta. Jopa tilastotiedettä on tässä manifestissa.
Manifesti olettaa jo, että olet islamisti, joten se ei pyri perustelemaan ollenkaan, miksi teokratia on paras ratkaisu maailmalle, ainoastaan miksi säälimätön ja mahdollisimman överi ja brutaali väkivalta koettuja vihollisia vastaan on oikeutettu. Eli sanoisin, että Abu Bakr Naji on islamismin Niccolò Machiavelli. Äärimmäisen pragmaattinen neuvonantaja, joka opettaa lukijaa, miten olla mahdollisimman häikäilemätön tappaja, jotta valta saadaan anastettua. Pragmaattisuus onkin tämän manifestin ydinsanoma. Koraania tai haditheja ei melkein lainata tässä manifestissa, mutta silloin kuin lainataan, niin ne ovat ylivoimaisesti perinteisiä kannustavia lauseita ”vaikeuksista selviäminen”, eli sellaista tyyppillistä self-help-roskaa. Totta kai tässä manifestissa lainataan Koraanin säkeitä, missä kehotetaan tappamaan vääräuskoisia, mutta niitä lainataan aika vähän, muun ”innoittavan” säkeistön rinnalla.
Pyhien tekstien sijaan Naji argumentoi, että koska Jumala on luonut koko maailman, niin kaikki maailman sotilaalliset taktiikat ovat Jumalan siunaamia. Tämän vuoksi kaikki keinot koettujen vihollisten tuhoamisessa ovat sallittuja. Kirjailija vie tämän periaatteen niin pitälle, että hän lainaa amerikkalaisten kenraalien ja jopa Sun Tzun strategioita ja kannannottoja sodankäynnistä. Manifestissa on niin vähän uskonnollista paatosta, että melkein tätä voisi luulla tavalliseksi sissidodankäynnin oppaaksi, mutta se johtu ainoastaan kirjan keskikohdan sotilaallisesta ja maailmanpoliittisesta analyysista, joka on hyvin tieteellistä. Lopussa kyllä lainataan profeetta Muhammadin sotaretkien kertomuksia ja tulkitaan, miten sen ajan sotilaalliset taktiikat kääntyvät nykyaikaan.
Monet vastajihadistit esimerkiksi jaksavat väittää, että Koraani ja hadithit ovat jihadistien sotilaallisia manuaaleja ja heidän ainoa inspiraationsa lähde väkivaltaan. On totta, että ollakseen jihadisti on oltava ainakin nimellisesti uskovainen muslimi ja on totta, että terrorismin perusteleminen yksittäisillä Koraanin tai hadithien-lauseilla on mahdollista. Mutta tämä manifesti osoittaa, että ei näihin pyhiin teksteihin vedota kovin paljon, koska ne ovat usein ristiriitaisia ja taktiikoiltaan uskomattoman vanhentuneita. Tämän ISIS tajusi, joten siksi manifesti kirjoitettiin ja siksi se lainaakin niin paljon länsimaisesta sodankäynnin taktiikoista.
Tietenkin uskonto on yhä koko jihadismin ydin, mutta tässä manifestissa selitetään, että koko Isiksen ideloginen pohja on salafismi, mikä tarkoittaa islamintulkintaa, jossa pyritään mukailemaan kolmen ensimmäisen muslimisukupolven elämätapoja. Salafismi on 1700-luvulla syntynyt islamilainen suuntaus, joka otti vaikutteita protestanttisilta lähetyssaarnaajilta. Eli ei ihan sitä perinteistä islamia nämä jäbät harjoita.
Taktiikoiden lisäksi manifestissa argumentoidaan miksi kaikki nykyiset muslimihallitsijat ovat vääräuskoisia ja miksi islamistinen pasifismi on väärä ratkaisu. Naji ei kiellä, että Koraanissa ja jopa profeetta Muhammadin elämässä on kohtia, jotka kieltävät väkivallan käytön, mutta silloin kirjailija vetoaa puhtaasti taktiikkaan ja siihen historialliseen tosiasiaan, että esimerkiksi Mahatma Gandhi saavutti Intian itsenäisyyden, koska Iso-Britannia oli heikko Toisen maailmansodan jälkeen. Kirjailijan mukaan nykyolosuhteet ovat erilaisia, joten väkivalta on ”ainoa” keino saavuttaa valta. Kirjailija viittaa paljon jihadismin isän Sayyd Quitbin manifesteihin, joissa perusteellaan, miksi sekularismi on turmiollista ja koko maailmalle on julistettava sota ja pakotettava väkivalloin alistumaan islamilaiseen teokraattiseen ylivaltaan.
Muita käsiteltäviä aiheita on propagandan tuottaminen ja valtavirtamedian luoman julkisuuskuvan hallinta. Manifesti kirjaimellisesti kehottaa tekemään mahdollisimman brutaaleja iskuja vihollisia kohtaan ja levittämään kaikenlaisia salaliittoreorioita, joita sitten valtavirtamedia levittää entisestään. Esimerkiksi kirjailija onnittelee erästä ISIS rykmenttiä, joka levitti huhua, että joukko amerikkalaissotilaita joutui Allahin lähettämien jättiläishämähäkkien murhaamiksi. Kirjailijan mukaan teon- ja viestinnän-propaganda nostattaa passiivisen valtaväestön pelon ja nostaa Isisksen profiilia varteenotettavana vihollisena, mikä taas houkuttelee nuorisoa liittymään äärijärjestöön, koska väkivalta ja erityisesti valta ovat helvetin seksikkäitä. Voimme sanoa, että tässä ISIS on onnistunut erinnomaisesti ja media on pelannut ääriliikkeen pussiin. Paitsi tietenkin, olisi ollut huvittavaa, jos meikäläisten media olisi uutisoinut tuosta hämähäkkihyökkäyksestä.
Manifesti on kuitenkin suunnattu enemmänkin Lähi-Itään kuin länsimaihin, koska kirja kuluttaa aika paljon aikaa käsitellen Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän valtioitten erilaisia poliittisia olosuhteita ja miten niitten terrorisminvastaisia voimia torjutaan. Kirjailija nostaa esiin erilaisia islamistisia ja jihadistisia liikkeitä, jotka epäonnistuivat noisemaan valtaan ja kertoo, miten he epäonnistuivat, jotta samaa virhettä ei toistettaisi. Väkivallan lisäksi kirjailija käsittelee heidän islamintulkintaan käännyttämistä, mitä juurikin salafistit harrastavat.
Lukiessani tätä manifestia, tunsin tiettyä kunnioitusta kirjailijaa kohtaan. Manifesti on niin täydellinen ja elegantti opas valtion romahduttamiseen, että parempaa ei varmaan kukaan muu voi kirjoittaa. Tietenkin en hyväksy kirjan taktiikoita, tavoitteita tai sen ideologiaa, joka on todella perverssiä uskonnon vääristämistä, mutta puhtaasti taktisessa mielessä tämä on kylmän pahuuden kirkkain ilmentymä. Vaikka mielestäni tämä manifesti kertoo paljon Isiksen taktiikoista ja tavoitteista, niin en suosittele tätä kenellekään, koska todennäköisesti päädyt SUPO:n tarkkailulistalle tai pahimmillaan pidätettäväksi, jos uusi terrorisminvastainen laki saadaan voimaan.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 