Yhtiö: Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu

Joel Bakanin ”Yhtiö: Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu” on tietokirja, joka pyrkii perustelemaan, miksi suuryritykset ovat haitaksi kapitalismille ja demokratialle.

Bakan käy läpi yhtiömuodon historiaa, paljastaen, että alun perin osakeyhtiö ei ollut voittoa tavoitteleva organisaatio, jonka piti ainoastaan suojella omaa etuaa, vaan yhteisön varakkaitten jäsenten yhteinen ponnistus, jolla saada nopeasti rahoitettua yhteisöä hyödyntävä julkinen projekti. Nopeasti kuitenkin yhtiöt muodostuivat omiksi yksityisiksi organisaatioksi, jotka alkoivat käyttää hyväkseen valtion väkivaltamonopolia riistääkseen paikallisia ja ulkomaisia yhteisöjä. Bakanin koko teesi on siis, että yhtiömuoto on ajautunut ajan mittaan kokonaan väärään suuntaan, joka hänen mukaansa on tuhoisa sekä vapaille markkinoille, että demokratioille.

Kirja lähtee historiakatsauksesta perustelemaan lukuisilla esimerkeillä, että yhtiöitten voittoa maksimoiva periaate on äärimmäisen tuhoisa yhteiskunnalle, koska saadakseen osakkeenomistajille huikeita voittoa, yhtiön johtaja ei tarvitse olla moraalinen, miettiä yhteistä etua tai edes lakia, vaan on tuottettava tulosta. Bakan osoittaa, että vaikka yhtiöitten osakkeenomistajat ja toimitusjohtajat olisivat maailman ihanimpia ja moraalisempia ihmisiä, niin heidän johtamansa/omistavansa yhtiöt ovat syyllityneet räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja ympäristön tuhoamiseen. Bakan argumentoi, että koska yhtiö on suuri organisaatio, jolla on vain yksi ja ainoa toimintamuoto, eli voiton maksimoiminen, niin se ohjaa minkä tahansa yksilön noudattamaan tätä periaatetta, riippumatta tämän henkilökohtaisista asenteista. Eli vähän sama argumentti kuin mitä monet sotilaat esittävät, kun tekevät jotain kamalaa: ”noudatin vain käskyjä”

Bakan tietenkin varmistaa, että lukija ymmärtää, että hän kritisoi nimeenomaan suuria osakeyhtiöitä, eikä naapuruston nakkikioskia tai mummom ompelupuotia. Kuten minäkin, niin kirjailija on huomannut, että vapaan markkinatalouden puolustajat aina yrittävät siirtää keskustelun pienempiin yksikköihin, ihan kuin samat lainalaisuudet ohjaisivat Ahmedin nakkikioskia ja British Petroleum-yhtiötä, vaikka vain jälkimmäisellä on pienen valtion budjektti ja konttoreita ympäri maailmaa.

Kirjailja haastaakin useita kertoja uusliberalismin pääteoreetikon Milton Friedmanin teesejä, joitten mukaan yhtiön ei pitäisi olla muulle vastuullinen kuin osakkeenomistajien rahasalkuille. Bakanin mukaan tämä periaate on tuhoisa ja täysin utopistinen, koska suuryritykset ovat niin valtavia ja vaikutusvaltaisia organisaatioita, että mitä tahansa, mitä nämä tekevät, vaikuttaa miljoonien ihmisten ja eliöitten elämään. Tämän vuoksi on pakko olla vastuullinen muillekkin, kuin jollekkin kapealle eliitille. Bakanin mielestä yhtiöitten pitäisi olla yhtä tilivelvollisia kuin valtion organisaatiot, joihin pätevät muutkin vaikuttamiskeinot kuin boikotti.

Kuitenkin tämä kirja ei ole täydellinen. Vaikkakin teoksen talousihanteet ovat enemmän sosiaalidemokraattisia tai keynesiläisiä kuin radikaalivasemmistolaisia, kirjailija oli lähdekritiikissään aika laiska. Monille pääväitteille toki löytyvät asialliset lähteet, mutta usein kirja käyttää muutamaa esiinnostettua esimerkkitapausta, joihin viittaukset löytyvät ja vetää niistä huikeita johtopäätöksiä ja yleistyksiä, joita ei sen enempää perustella. Kirjailija esimerkiksi nostaa esiin jonkun ympäristöä pilaavan yrityksen ja sen jälkeen julistaa ”ja tämä on yleinen toimintatapa yrityksissä”. Vaikken epäile, että muutkin yhtiöt saastuttavat, olisi vähän uskottavampaa, että kirjailija asettaisi jotain dataa, joka todistaa väitteen ”yleinen toimintatapa”.

Tämän lisäksi kirjailijan yksi pääargumenteista on, että nykyinen yhtiömuoto on luonteeltaan psykopaattinen ja tämän vuoksi sen toimintatapaa pitää rajoittaa lainsäädännöllä. Vaikka yhdyn siihen, että täysin rajoittamaton vapaa markkinatalous, jota Friedman ajaa, on täysin utopistinen, niin jättimäisen organisaatiomuodon patologisoiminen on täysin tarpeetonta ja tyhmää. Bakan menee omassa vertauskuvassaan niin pitkälle, että hän kysyy psykiatria diagnosioimaan yhtiömuotoa kuin tämä olisi jokin neuroottinen potilas. Kaikkea sitä lääketieteen ammattilainen joutuu tekemään rahasta! Koko kappale yhtiön ”luonteenpiirteitten” analysoinnista oli helvetin turha, kun muut kirjan argumentit olivat mielestäni tarpeeksi painavat.

Ehkä lempiosioni kirjassa oli historiallinen katasus siitä, kuinka monta kertaa yhtiöt ovat tukeneet fasismia ja, jopa yrittäneet kerran tukea USA:n fasistista vallankaappausta. Näihin ainakin löytyivät ihan kattavat viitteet. Kirjailija käyttääkin näitä fasismitapauksia osoittaakseen, miten pitkälle voiton tavoittelu voi mennä.Kirjailijan mukaan, jos yhtiöille annetaan täydellinen vapaus tehdä ihan mitä huvittaa, niin joko yhtiöt tulevat hallitsemaan kaikki ihmisen elämänmuodot, muuttuen näin käytännössä fasistiseksi valtioksi tai eriarvoisuus tulee kasvamaan niin jyrkäksi, että fasismi tai kommunismi tulevat nousemaan köyhälistön suosioon. Viimeistään silloin kapitalismin bileet tulevat loppumaan ja kenelläkään ei tule olemaan hauskaa.

Eli aika epätasainen tekele, joka ei mielestäni vakuuta ketään muuta kuin sellaisia, jotka ovat jo samaa mieltä kirjailijan kanssa yhtiöitten haitallisista vaikutuksista. Mielestäni hyvä historian kirja, mutta huono argumentoimaan yhtiömuodon rajoittamisesta yleishyödylliseksi organisaatioksi.

Tästä kirjasta on muuten tehty samanniminen dokumenttielokuva, joka käsittelee samoja asioita, joten jos viitteiden tarkistus ei kiinnosta, niin dokumenttielokuvan katsominen on viihdyttävämpää.