Exodus

Leon Urisin ”Exodus” on jännitysromaani, joka kertoo, miten erilaiset ihmiset päätyivät Palestiinaan ja rakensivat Israelin valtion.

20170626_135212

Tämän romaani oli omassa kirjallisuuden klassikkolistassa, jonka olin kopioinut netissä. Kirjan aihepiiri ja sen huikeat yli 500-sivua eivät houkutelleet, mutta olen ennakkoluuloton, joten otin luettavaksi. Jos kirja olisi huono muutamassa kymmennessä sivussa, niin jättäisin kesken, mutta tämä ei ollut sellainen. Urisin kerronta oli heti mukaansa temppaava ja ahmin kirjan hyvinkin nopeasti sen massiivisesta koosta huolimatta.

Mutta koin samalla vaikeuksia lukiessani tätä teosta sen äärimmäisen poliittisesta luonteesta. On aika vaikeaa nykyään lukea romantisoitu tarina Israelin muodostumisesta, kun tietää, miten Israel sortaa palestiinalaisia. Mutta yritin sivuuttaa historialliset tosiasiat ja suhtauhtua tähän kirjaan samalla tavalla kuin muihinkin romaaneihin. Uris kuitenkin tekee sen helvetin vaikeaksi, koska välillä kirjan hahmot ja fiktio ottavat takapakkia ja kirja muuttuu joksikin vakavaksi, mutta hieman romantisoiduksi historialliseksi katsaukseksi Toisesta maailmansodasta, juutalaisten Palestiina-siirtokuntien rakentamisesta ja suuresta sodasta, joka syttyi, kun ympäröivät arabit tajusivat, että heidän keskellään kokonainen valtio oli syntymässä. Koska en tiedä Israelin historiasta kuin hyvin vähän, niin en tiedä, miten todenperäistä nämä katsaukset ovat, mutta nojaan siihen, että nämä ovat varmaan hieman romantisoituja Israelin olemassaoloa oikeuttavia näkemyksiä. Silti Uriksen kerronta on niin jännittävää ja mukaansa tempaavaa, että olin hurraamassa hahmojen kanssa arabiarmeijoitten tuhoutumista.

Koska kirja alkaa holokaustia pakenevilla juutalaisilla, jotka yrittävät saapua brittien hallitsemaan Palestiinaan, niin sympatiat ovat automaattisesti juutalaisten puolella ja näin jatkuu koko kirjan aikana ja vain vahvistuu, kun keskitysleirin kauhut kerrotaan takautumissa. Kun sitten rähinät alkavat arabinaapureitten tai, kuten välillä kirjassa heitä kutsutaan ”muhametilaisten” kanssa, niin et pysty tekemään muuta, kuin toistamaan kuuluisaa lausetta ”ei enää koskaan” ja huurraamaan sionistien puolesta.

Koska suomennos oli julkaistu 50-luvulla, niin tässä uhkuu hieman nykystandardeissa rasistinen retoriikka arabeja kohtaan, mutta sekin on joksikin ymmärrettävää, kun suhtautuminen saapuviin juutalaispakolaisiin oli niin vihamielinen. Uris ei suoraan hauku arabeja, vaan oikeastaan syyllistää arabihallitsijoita sodasta ja korostaa, että suurin osa paikallisista arabeista suhtautui polisiitivsesti juutalaisiin. Silti kirja kuvaa arabeita vähän samalla tavalla kuin 1700-luvun alussa amerikkalaiset kuvasivat alkuperäiskansoja. Eli ”jaloina villeinä, joilla on takapajuiset ja karkeat tavat.” Uris korostaa jatkuvasti, miten sivistyneet euroopan juutalaiset ovat ja, miten he tulevat ”sivistämään” arabit. Eli oli aika kummallista lukea kirjaa juutalaisista, jotka puhuivat melkein samoilla sanankäänteillä kuin eurooppalaiset valloittajat. Mutta sitten muistin, että Euroopan juutalaiset ovat eurooppalaisia, joten ei ole mikään ihme, että he suhtautuvat niin ylimielisesti arabeihin.

Ehkä paras tapa suhtautua tämän ehkä israelilaisten ”Täällä Pohjan tähden alla” opukseen, on lukea se sionistien maailmankuvana. Tämä kirja viestittää sen lukuisten hahmojen ja risteävien tarinoitten ja historiallisten katsausten kautta, miksi Israel on olemassa ja miksi se käyttäytyy nykyään, kuten se käyttäytyy. Miksi ”Ei enää koskaan” lause on ainakin Israelin sionisteille muuttunut asenteeksi, jossa koetut viholliset on murskattava mahdollisimman suurella ylivoimalla, jotta  holokaustin mahdollisuus ei voisi koskaan toistua.

Tietenkin on niitä, joitten mielestä kosto ei ole ratkaisu, mutta tämä kirja ei heitä käsittele, vaan oikeastaan Uris jotekuten oikeuttaa kirjan lopussa tapahtuvia etnisiä ”puhdistuksia” joissa jokaista kuollutta israelilaista kohden, kymmenen palestiinalaista tapettiin, riippumatta siitä liittyivätkö he suoraan yksittäisen juutalaisen murhaan vai ei. Minulle ja varmaan tämän analyysin lukijalle tällainen ajattelu tuntuu perverssiltä, mutta me emme ole kokeneet, mitä juutalaiset kokivat tuhansia vuosia. Ainakin luettuani tämän muuten taiteellisesti loistavan romaanin, ymmärrän jotenkuten israelilaisten sionistien maailmankuvan vaikka en sitä hyväksy.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s