Epäneutraali sukupuolikirja

Monen kirjoittajan ”Epäneutraali sukupuolikirja” on Perussuomalaisten ajatuspaja Perustan artikkelikokoelma, joka pyrkii perustelemaan, miten sorrettu valkoinen, lihaa syövä heteromies on.

Otin tämän kirjan luettavaksi, koska halusin tietää, miten valkoiset, lihaa syövät heteromiehet jaksavat? Minä olen vegaaninen valkoinen heteromies, joten tunnen tiettyä yhteyttä tätä pientä vähemmistöä kohtaan, joka on jäänyt huomiotta. Onneksi perussuomalaisten kansalaisaktivistit ovat kirjoittaneet tämän kirjan, jota perusnuoret ovat jakamassa kouluissa. Viimein vuosisatojen sorron jälkeen valkoisten, lihaa syövien heteromiesten lapset saavat lukea tekstin, jossa heitäkin representoidaan.

”Epäneutraali sukupuolikirja” alkaa surullisella kertomuksella, jonka mukaan naiset ovat saaneet enemmän oikeuksia kuin miehet ja jopa perustaneet Feministipuolueen. Kirjoittaja kysyy, miksi miehet eivät ole perustaneet miesten etua ajavaa puoluetta? Kirjoittama miettii, miten miehet voisivatkaan pelastua ahdingostaan, jos he eivät edes ole muodostaneet omaa puoluetta, eikä heillä ole poliittista valtaa hallituksessa? Pysäytin lukemisen ja katsoin ikkunasta ulos. Pihalla liehui Suomen lippu, eli olen yhä Suomessa.  Jos en ole pudonnut johonkin madonreikään, joka vei minut rinnakkaistodellisuuteen, jossa eduskunta ja kaikki hallituselimet ovat naisten hallinnassa, niin tämän kirjan aloituksella ei ole mitään järkeä. Tarkastan Facebookin ja Twitterin statuspäivitykseni. Ei mitään ilmoitusta madonreistä, olen siis yhä oikeassa todellisuudessa, jossa luen pähkähullua kirjaa. Hengitän syvään ja käännän seuraavan sivun.

”Epäneutraali sukupuolikirja” alkaa Henry Laasanen artikkelilla, joka pyrkii perustelemaan, että kulttuurissamme on olemassa tiettyjä asenteita ja mielikuvia, joitten mukaan miehen on oltava vahva ja itsenäinen, mutta mahduttava hyvin rajattuun heteronormatiiviseen sukupuolirooliin, joka ei mahdollista omaperäistä itseilmaisua. Laasasen mukaan nämä stereotyyppistä miehisyyttä korostavat asenteet ajavat monet miehet identiteettikriisiin, koska he eivät täytä kulttuurin asettamia standardeja. Tämä identiteettikriisi ajaa miehet masennukseen ja itsemurhaan. Samaan aikaan kirjan mukaan kapitalistinen järjestelmä on luonut perusteettomia hierarkioita, jotka sortavat miehiä. Laasasen mukaan. Esimerkiksi kapitalismi ajaa suurimman osan miehistä työskentelemään vaarallisissa matalapalkka-aloissa, joissa miehinen kulttuuri ajaa heidät ottamaan turhia riskejä, jotka koituvat heille kohtalokkaiksi. Laasanen päättyykin siihen johtopäätökseen, että perinteinen maskuliinisuus ja vapaa markkinatalous ovat yhteensopimattomia sukupuolten tasa-arvon kanssa. Laasanen ehdottaakin, että vapaata markkinataloutta olisi säädettävä sosiaalisilla ohjelmilla, jotka nostattavat köyhät valkoiset heteromiehet samaan tasoon kuin hallitseva luokka.

Nyt Laasasen mukaansa sosiaalijärjestelmä korostaa naisten auttamista, koska kulttuurisiamme painotetaan, että mies on oltava itsenäinen ja kova. Tämä asenne on epärealistinen ja pakottaa miehet tietämättään hoitamaan ongelmansa yksin, mikä aiheuttaa suuremman kuolleisuuden ja mielenterveysongelmia kuin naisilla. Laasanen ehdottaakin, että stereotyyppiset miehiset valtarakenteet on murrettava tasa-arvoisemman ja sukupuolineutraalimman järjestelmän tilalle. Onneksi Laasanen ei ole yksin ja feministit, anarkistit ja kommunistit ovat kirjoittaneet tästä ongelmasta jo pitkään. Feministeillä on nimikin tälle Laasasen muotoilemalle ongelmalle ja sitä kutsutaankin toksisen maskuliinisuuden käsitteeksi, joka on yksi patriarkaatin ilmentymä. On hyvä, että Laasanen on päättynyt samoihin johtopäätöksiin kuin feministit ja Friedrich Engels

Seuraavaksi saamme kuulla ruohojuuritason kansalaisaktivisti Juho Eerolan (ei ole sukua) valituksen siitä, että miehet eivät saa lapsien huoltajuutta erotilanteissa. Eerola ei kykene tuottamaan yhtään todistetta väitteelleen, vaan sen sijaan kertoo synkän tarinan, jonka mukaan miehinen kulttuuri on luonut haitallisen stereotypian naisista täydellisinä äiteinä, joilla on paremmat hoivavietit kuin miehillä. Juhon mukaan tällainen sukupuolittunut stereotypia haittaa miehiä, jotka myöskin ovat herkkiä ja rakastavat lapsiaan. Eerola pohtiikin, että kenties lakia olisi muutettava niin, että se voisi korjata kulttuurimme sukupuolittuneita asenteita. Onneksi Eerola ei ole yksin ja feministit ovatkin ajaneet tällaisten stereotypioitten murtamista satoja vuosia. Alan pitää tästä kirjasta. Perussuomalaiset ovat löytäneet marxilaisuuden ja feminismin!

Tiina Ahva pyrkii taas perustelemaan, miksi sukupuolikiintiö on oikeasti sortamista. Ahvan mukaan, jos esimerkiksi eduskuntaan asetetaan 50% sukupuolikiintiö, niin eduskunnassa on 50% vähemmän miehiä kuin ennen. Tämän matemaattisen nerokuuden jälkeen Ahva pyrkii perustelemaan, miksi sukupuolikiintiöitä ei pitäisi olla, koska se lisäisi naisvihaa miesten keskuudessa. Ahvan on niin huolissaan naisten terveydestä, että hän kehottaakin sukupuolikiintiöitten sijaan miesten naisvihamielisten asenteitten murtamista ankaralla kulttuurikritiikillä, joka murtaa sukupuolittuneita valtarakenteita ja luo mahdollisuuden uusien identiteettien rakentamiseen. Onneksi Frankfurtin koulukunnan menetelmiä soveltamalla monet feministiset kulttuurikriitikot ovat tehneet juuri tällaista kulttuurikritiikkiä vuosikymmeniä. On jotenkin hellyttävää, että vaikka tämä kirja pyrkii kumoamaan feministien teesejä, niin se päättyykin osoittamaan, miten oikeassa nämä teesit ovat. Katselen yhä Suomen lippua ikkunasta, mutta nyt sydän täynnä toivoa.

Seuraavaksi siirrymme toiseen Henry Laasanen tekstiin, jonka mukaan naistutkimus ei ota huomioon naisten ja miesten biologisia eroja. Jos Laasanen olisi lukenut edes yhden feministisen kirjallisuuden klassikon, niin hän tietäisi, että biologiaa otetaan aika lailla huomioon alan kirjallisuudessa. Laasasen mukaan sukupuolten kehot ovat sen verran erilaisia, että mies ei voi koskaan täydellisesti samaistua naisten perspektiiviin ja nainen ei voi miehen. Tämän vuoksi Laasanen ehdottaakin, että naisten olisi itse luotava omista lähtökohdista olevaa kulttuuria ja miesten omaa. Onneksi jo 70-luvulta lähtien feministit ovat puhuneet ja kirjoittaneet tästä asiasta ja Laasanen ei ole yksin ajatuksillaan.

Laasanen pohtii myöskin kuumeisesti, miksi feministit eivät puhu ”pariutumismarkkinoista” ja siitä, että miehet ovat biologisesti rakennettu metsästämään kauniitten naisten kehoja omiin tarpeisiinsa? Laasasen mukaan on suuri vääryys, että feministit eivät tunnista, että miehet ovat perimältään pinnallisia seksipetoja. Onneksi feministit eivät jaa Laasasen miesvihamielistä asennetta ja ihmettelen suuresti, miten tässä kirjassa on päästetty mies, joka yrittää yhdessä artikkelissa purkaa miehisiä stereotypioita ja myöhemmin samassa kirjassa edistää niitä?

Laasanen myöskin valittaa, että sukupuolitutkimuksen lähtökohta on, että naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja sukupuolihierarkiat ovat haitallisia. Laasasen mielestä tieteessä ei saa olla lähtökohtia, vaan on joka kerta aloitettava puhtaalta pöydältä, eikä tukeutua aiempiin tutkimuksiin. Laasanen on näköjään unohtanut, miten tiedettä tehdään, koska nyt hän käyttää samaa argumenttia kuin kreationistit, jotka harmittelevat, että nykybiologian lähtökohta on, että evoluutio on totta. Sitten ehkä hullunkurisinta on Laasasen väite, että sukupuolitutkimuksessa ei kerrota tutkijan ennakkoasennetta tai kyseenalaisteta omaa positiota. Koska minä olen oikeasti opiskellut sukupuolitutkimusta, niin tiedän, että Laasanen puhuu täyttä paskaa, koska totuus on juuri päinvastainen.

Marko Hamilo taas pyrkii todistamaan, että naiset ovat oikeasti biologisesti tyhmiä ja heikkoja ja homot taas vinoutuneita saastoja. Hamilon mukaan biologia ”todistaa”, että heteromies on täydellisin ihminen, mitä on koskaan muodostunut ja hän pyrkiikin kuumeisesti kumoamaan edellisten kirjailijoitten teesejä. Kuitenkin Hamilo ei kykene tuottamaan yhtäkään tieteellistä artikkelia, joka todistaisi hänen väitteensä. Hamilo ei osaa edes nimetä ketään tutkijaa, joka olisi samaa mieltä hänen kanssaan, vaan hän jotenkin pitää naisten tyhmyyttä ja heikkoutta yhtä itsestään selvänä asiana kuin se, että taivas on sininen. On jotenkin harmillista, että tähän valkoisia heteromiehiä ylistävään kirjaan mahdutetaan joku, joka ei jaa edellisten kirjailijoitten asenteita, vaan pyrkiikin todistamaan, että valkoisilla, lihaa syövillä heteromiehillä on kaikki valta yhteiskunnassa ja tätä valtaa ei saa jakaa naisille, homoille tai köyhille.  Eli tässä kirjassa on porukkaa, joka samaan aikaan kertoo, että miehiä sorretaan ja, että heillä on oikeutetusti kaikki valta.

Musta Orkidea (salanimi) on taas trans-sukupuolisia vihaava trans-sukupuolinen nainen, jonka mukaan LGBTQ-liike uskoo, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia seksuaalisesta suuntauksesta huolimatta. Orkidea pyrkiikin todistamaan, että LGBTQ-liike on väärässä, että homot ovat mielisairaita ja vammaisia yksilöitä, joita pitäisi piilottaa yhteiskunnasta, jos ei haluta lapsien muuttuvan homoiksi.  Orkidean mukaan on olemassa vain kaksi sukupuolta: mies ja nainen. Ei ole olemassa muita tapoja ilmaista sukupuoli-identiteettiä kuin vain kaksi, koska sukuelimet määräävät ihmisen ajatukset. Orkidean pyrkiikin kumoamaan edellisten kirjoittajien teesejä olettamuksilla, jotka eivät perustu tieteeseen. Tarkistin ja Orkideakaan ei tuottanut yhtään viitettä väitteilleen, vaan hän olettaa, että on itsestään selvyys, että on olemassa vain yksi tapa olla mies ja nainen. Kaikki muu on vain mielisairautta.

Alan päättyä siihen johtopäätökseen, että kirjan editoinut Espoon kaupunginvaltuutettu Simo Grönroos ei ole oikolukenut tätä kirjaa, koska jokainen essee pyrkii kumoamaan edellisen väitteet, mutta ilman, että noudatetaan tieteellisiä kriteerejä. En valittaisi tästä, jos kirja olisi kehystänyt itseään mielipidetekstiksi, mutta jokainen kirjoittaja vakuuttaa, että juuri heidän raapustuksensa on tiukinta tiedettä! Harmi, että harva kirjailija on osannut perustella väitteensä tieteellisillä tutkimuksilla, koska tämä manifesti ei haasta mielipiteitäni mitenkään ja juuri sitä kaipasin. On tämä muuten hyvä huumorikirja.

Timo Hännikäinen taas pyrkii perustelemaan, miksi Kolmannen valtakunnan sukupuolikäsitys on paras mahdollinen. Taaskin mitään väitteitä ei tueta millään tutkimuksella, mutta mitä voi odottaa mieheltä, joka vihaa juutalaisia ja haluaa rakentaa pan-eurooppalaisen rotuvaltion?  Ai, niin että hänen kirjoituksensa pysyisivät Hommafoorumissa.

Jukka-Pekka Rahkonen taas pyrkii perustelemaan, miksi homot eivät voi mennä naimisiin. Rahkonen aloittaa sanomalla, että ainoa syy, miksi tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin, oli se, että mediassa ei kerrottu ihmisille, minkälaisia sairaita yksilöitä homot ovat. Rahkosen mukaan, jos hänet olisi annettu julistaa homovihaansa valtamediassa, niin ihmiset olisivat myöskin vihanneet homoja ja äänestäneet vastaan. Kuitenkin ihmiset ei opetettu vihaamaan homoja ja nyt he saavat mennä vapaasti naimisiin. Rahkosen mukaan tämä on juutalaisten salaliitto, jolla pyritään tuhoamaan suomalainen ydinperhe. Todisteena Rahoken käyttää filosofi J. Sakari Hankamäen teesejä. Hankamäki on samainen sankari, joka uskoo, että Halla-aho on vertauskuvallinen penis, joka suojelee valkoisten, lihaa syövien heteromiesten monopolia valkoisiin naisiin. Eli puhumme tosiaankin länsimaisen sivilisaation kirkkaimmasta ajattelijasta.

”Epäneutraali sukupuolikirja” on hyvin epätasainen tekele, joka pyrkii kumoamaan feministien teesit, mutta auttamatta moni artikkeli todistaa feministien teesit oikeaksi. Tämä olisi korjattu, jos esseitten kirjoittajat olisivat vaivautuneet lukemaan feminististä kirjallisuutta ja oikeasti tutkineet omien ennakkoluulojen todenperäisyyttä. Kirja kärsii myöskin syvästä ristiriitaisuudesta, kun jotkut kirjailijat puolustavat ”todellista tasa-arvoa” ja toiset taas pyrkivät kumoamaan koko tasa-arvokäsitteen perustelemalla väitteensä Natsi-Saksassa kehitetyillä salaliittoteorioilla. Ihmettelen suuresti, miten niin suuri puolue kuin Perussuomalaiset on julkaissut tällaisen kirjan, jota vielä halutaan tarjota ilmaiseksi koululaisille? Ainakin tämä kirja todistaa sen, että kaikkien tulisi olla feministi, koska moni kirjailija on samaa mieltä, että patriarkaalisuus haittaa myöskin miehiä.