Liberalismin musta kirja

Domenico Losurdon ”Liberalismin musta kirja” on historiallinen tietokirja, joka pyrkii paljastamaan 1700-luvun aatesuuntauksen pimeimmät puolet.     

20170906_124049

Kuten yleensäkin, niin ”Musta kirja” genre ei ole puolueettomasta päästä ja yleensä tietyn aatteen tai uskonnon vastustaja kirjoittaa vihaisena kirjan, jolla osoitetaan, että toinen aate on niin helvetin tappava, että on järjetöntä uskoa siihen. Esimerkkejä on Kommunismin ja Islamin mustat-kirjat. Myönnän, että en ole lukenut kumpaakaan, kun kommunismin ja islamin nimeen tehdyt massamurhat ovat tuttuja muun kirjallisuuden ja median kautta. Sitten tietenkin tietyn aatteen/uskonnon murhalukujen määritteleminen on vähän kyseenalaista, kun ei voi tarkkaan sanoa, milloin joku joukkosurma tehtiin nimenomaan aatteen/uskonnon inspiroimana, tai muun syyn takia. Mutta, kun törmäsin tähän kirjaan kiinnostukseni herasi. Liberalismi? Mutta liberalismi on maailman vallitsevin aate, jonka nimeen vähemmistöt ovat saaneet oikeudet ja jonka kannattajat ajelevat töihin kaupunkipyörillä ja ostavat luomulatteja. Miten sellainen aate voi saada mustan kirjan? Välittömästi laitoin lukulistaan tämän asenteellisen teoksen, jonka joku vihainen italialainen kommunisti on kirjoittanut!   

Domenico Losurdon ”Liberalismin musta kirja” ei laske kuinka monta miljoonaa ihmistä aate on tappanut, vaan enemmänkin mitä hirmutekoja sen pääteoreetikot, ideologit ja sen kannattajat tukivat tai panivat täytäntöön. Oikeastaan suomennettu otsikko on harhaanjohtava ja varmasti valittu koska se on provokatiivisempi kuin alkuperäinen ”counter history” (vastahistoria).     

Kirjailija nostaa esiin kaikki liberalismin pääteoreetikoitten tekstejä, niin manifesteja, kirjoja, lehtikolumneja, päiväkirjoja kuin kirjeitäkin, osoittaakseen että joka ikinen jätkä (Harriet Taylor Mill ei esiinny ja sekin voi johtua siitä, että nainen ei kirjoittanut omalla nimellään) oli sairas paskiainen, jonka rasistisia ja elitistisiä mielipiteitä kuulisi nykyään päihtyneen kaupunginvaltuutetun Facebook-seinältä.    

Kirjassa kuullaan sellaisia länsimaisen sivistyksen tähtiä kuin Locken, Benthamin, Jeffersonin, Tocquevillen, Stuart Millin ja monen muun äärimmäisen hienoja filosofisia pohdintoja siitä, miten köyhät ihmiset ovat eläimiä, jotka ansaitsevat pysyä alipalkatussa ruumiillisessa työssä ja miten kaikki muut ei-valkoiset kansat on joko orjuutettava tai hävitettävä maailmankartalta.      

Losurdo paljastaa, että alun perin liberalismi ei ollut tämä siisti aate, jonka nimissä homorummitetaan ja mokutetaan, vaan se oli elitistinen ideologia, jossa ajettiin maataomistavan yläluokan vapautta harjoittaa elinkeinoa ilman, että kuningas häiritsi heitä. Kaikki muut ihmiset ei laskettu tämän ideologian piiriin, vaan heidät enemmänkin laskettiin ”ylimääräiseksi massaksi” jota yläluokka voisi käyttää hyväkseen, ilman että kuningas ja tämän valtio tulisi väliin.

Tietenkin yläluokka rakastui liberalismiin ja ihmiskunnan pimein kausi alkoi. Joku tietenkin voi sanoa, että keskiaika oli pimeämpää aikaa, mutta tässä kirjassa ei puhuta vain Euroopasta, vaan koko maailmasta. Liberalismi syntyi aikana, jolloin eurooppalainen imperialismi oli saavuttamassa huippunsa, mikä tarkoitti kaikille muille maailman kansoille joko totaalista sukupuuttoa tai apokalyptisiin mittakaavoihin nousevaa riistoa, josta moni kansa ei ole vieläkään onnistunut toipumaan.

Kaikkien ikävien eurooppalaisten asenteitten intelektualisoinnit, kuten käsitykset naisista, ei-valkoisista ja imperialismista syntyivät 1700-1800-lukujen aikana ja niitä muotoili kuuluisimmat liberalismin filosofit. Rasismi ei ollut vain vierauden pelko, vaan se oli hyvin tarkkaan määritelty ideologia, joka oikeutti ”alempien kansojen” riistämisen ”vapaan” pääoman tarpeisiin. Hitlerin kansallissosialismi ei ollut mitään muuta kuin liberalismin kehittämän ideologisen rasismin huipentuma tai äärimmilleen viemistä. Tässä kirjassa osoitetaan hyvin perusteellisesti, että länsimainen rasismi erosi muitten kansojen rasismista, koska se perusteltiin sen ajan tieteellisillä teorioilla, joihin yhdistettiin elitistinen usko, että on olemassa valkoinen eliitti, joka voi olla vapaa harjoittamaan elinkeinoaan käyttämällä hyväkseen ”alempien rotujen” työvoimaa.    

”Liberalismin musta kirja” täydentää ne historian aukot, jotka on melkein tarkoituksella unohdettu, kuten miten Iso-Britannia teollistui tai, miten länsimaat nousivat nykyisiksi maailmanmahdeiksi. Vastaus ei ole, että punaposkiset työläiset iloisesti menivät tehtaisiin töihin ja hyväntahtoiset tehtaanomistajat palkitsivat työläiset ihmisoikeuksilla. Ei, vaan teollistuminen saatiin aikaan pakkolunastamalla suuria maa-alueita kapean jo maata omistavan yläluokan haltuun, jolloin suuri määrä maattomia ihmisiä joutui etsimään töitä tehtaissa, joissa oli niin viheliäiset olot, että kuolleisuus ja rikollisuus räjähtivät. Mutta, kun Eurooppa oli alistettu kokonaan suurpääoman valtaan, niin uusia markkinoita piti saada ja näin alkoi kapitalistisen imperialismin nousu, jossa sama maanryöstökuvio toistettiin, mutta nyt siihen lisätään alkuperäiskansojen kansanmurha ja orjuus.     

Tietenkin työläiset ja orjat vastustivat heidän elinolojensa kurjistamista ja taistelivat verisesti jokaisen ihmisoikeuksien puolesta. Lukiessani tätä kirjaa, inhosin vielä enemmän Björn Wahlroosia, joka kehtaa kirjassaan ”Markkinat ja demokratia” (2012) kertoa, että jos 1800-luvun työläiset olisivat vain kärsivällisesti odottaneet pari vuosikymmentä, niin pääoman tuottamat voitot muuttuisivat paremmiksi työajoiksi ja korkeimmiksi palkoiksi. Tässä kirjassa paljastetaan, että hyvin pitkään kapitalistit ja liberalismin suuret ajattelijat vastustivat aktiivisesti työläisten oikeuksia, jonka takia niistä piti taistella hampaat irvessä jokainen pykälä kerrallaan, kuolemaa uhmaten.

Kirjailija käyttää aikalaiskuvauksia, jotka osoittavat, että Marx ja Engels eivät olleet mitään yksittäisiä hulluja, jotka olivat vain kateellisia rikkaille, kun keksivät kommunismin. Tuhannet miehet ja naiset tajusivat, että työläisten olot olivat kauhistuttavia ja jotain oli tehtävä. Jopa liberalismin suuret filosofit tunnustivat, että työläisiä riistetään kapitalismin tarpeisiin, mutta heidän mielestään se oli ”välttämätöntä” jos halutaan ylläpitää suurpääomaomistajien ”vapautta”. Eli sosialismi ei ollut mikään historiallinen onnettomuus, vaan historiallinen reaktio teollistumisen kauhuille, joka olisi syntynyt riippumatta siitä, olisiko Marxia olemassa tai ei.      

Kirjailija ei käytä vain tavallisia historiallisia asiakirjoja, jotka osoittavat eurooppalaisten imperiumien ja suuryhtiöitten häikäilemättömyyttä mustamaalatakseen kirkassilmäisiä liberaalifilosofeja, vaan hän käyttää itse liberaalifilosofeitten omia sanoja, osoittaakseen, että imperialismin kauhut olivat heidänkin tiedossa ja he hyväksyvät ne. Oikeastaan joka ikinen liberaalifilosofi muotoili monimutkaisia tutkielmia perustellakseen, miksi kapitalistisen järjestelmän luomiseen tarvittiin laajoja maanviljelysmaitten ryöstöjä ja kansakuntien orjuuttamista.      

Joku voi toki sanoa tässä vaiheessa, että nyt taas syyllistetään valkoisia miehiä, että kyllä muutkin kansat olivat yhtä pahoja ja suomalaisiakin orjuutettiin. Ikävä kyllä kirjailija on ottanut tämän huomioon ja esimerkiksi nostaa esiin tuon ajan liberaalifilosofeja, jotka tunnustavat kirjoituksissaan, että länsimainen imperialismi oli moninkertaisesti pahempi riistäjä kuin Euroopan naapurissa oleva kalifaatti.      

”Liberalismin musta kirja” on loistava ja helppolukuinen kirja, jossa on runsaasti viitteitä aikalaiskuvauksiin, jotka osoittavat, että jopa niinkin positiivinen aate kuin liberalismi tarvittiin kirjaimmellisesti hakata ihmisten päihin, jotta nämä hyväksyivät sen. Tämä kirja on niin hyvin kirjoitettu ja taustoitettu, että kirjailija nostaa esiin lukuisia aikalaisia, jotka vastustivat liberalismin nimeen tehtyjä kauheuksia, vain osoittaakseen, että monet ihmiset jo silloin tiesivät, että ihmisten massamurhaaminen ja rodullistaminen ovat väärin. Eli ei voida sanoa, että John Locke oli umpirasisti, koska ”kaikki olivat silloin rasisteja”     

Tämä kirja pitäisi olla pakollista luettavaa, jotta meidän länsimaalaisten ylimielisyys katoaisi, koska juuri ajatus, että länsimainen sivistys, valta, vauraus ja itse ”korkea” moraali saavutettiin ahkeralla työllä ja älykkyydellä, on juuri se ajatus, joka ruokkii äärioikeistoa. Oikeastaan äärioikeisto ei ole mitään muuta kuin jälkeenjäänyttä liberalismia, joka ei tajua, että maailma on muuttunut sitten 1800-luvun. Domenico Losurdo selittääkin kirjassaan, että liberalismi on kaikesta huolimatta onnistunut aate, koska se on sopeutumiskykyinen, eikä pitäydy yhteen dogmaan, joten monet ihmisoikeusaktivistit kautta historian onnistuivat suurilla uhrauksilla kääntämään liberalismin siihen suuntaan, jota nykyään tunnemme. Valitettavasti jotkut eivät hyväksy, että liberalismia on muutettu niin paljon, että se ei muistuta sitä elitististä riistokoneistoa, jota se oli alun perin. Kutsumme näitä ihmisiä ”konservatiiveiksi” ja ”äärioikeistolaisiksi”, mutta moni ihmisvihaaja on myöskin lukenut liberalismin historiaa sen verran, että he kutsuvat itseään ”klassiseksi liberaaliksi”. He eivät valehtele, he ovat juuri sitä liberalismia, joka olisi pitänyt viimeistään kadota Toisen maailmansodan raunioihin.    

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s