Suomen puolueet

Rauli Mickelssonin ”Suomen puolueet” on tietokirja Suomen historian kaikista puolueista ja niitten ideologisesta kehityksestä 1905-2015 aikaväliltä.

Rauli Mickelsson kirjoittaa täsmällisesti, mutta selkeästi suomalaisista poliittisista puolueista ja mitkä yhteiskunnalliset olosuhteet loivat puolueitten perustuksissa olevat ideologiat. Sen lisäksi, että tässä valotetaan ne olot, joissa Suomen ensimmäiset puolueet syntyivät ja minkä voimahahmojen ympärille ne alun perin muodostuivat, niin Mickelsson kertoo puolueista kuin ne olisivat eläinlajeja, jotka noudattavat evoluution lainalaisuuksia.

Jotenkin olisi pitänyt olla itsestään selvää, mutta silti yllätyin, että kaikki Suomen puolueet historiansa aikana ovat olleet jonkun muun puolueen eronneen väen perustama. Kaikki puolueet syntyvät kriisiaikoina, joissa suurempien puolueitten sisällä on jokin erimielisyys siitä, miten kriisi hoidetaan. Suomessa tämä alkoi Ruotsin vallan aikana, kun piti joko puolustaa ruotsalaisen vallan tai Suomen paikallisia etuja, myöhemmin kiistakysymykseksi tuli itsenäisen suomalaisen eliitin-, työväen- ja pienviljelijöitten etujen puolustaminen.

Erityisen mielenkiintoista oli huomata, että jopa suuret vakiintuneet puolueet, kuten SDP, Kokoomus ja Keskusta alun perin perustettiin idealismin hengessä. Elin siinä aidossa harhassa, että ainakin Kokoomus ja Keskusta olivat vain puolueita, jotka puolustivat eliitin etuja, eikä niillä ollut mitään konkreettista ideologiaa, jonka juuria voidaan ajoittaa tiettyjen henkilöitten kirjoituksiin, mutta olin väärässä. Tietenkin voimme olla eri mieltä siitä, miten johdonmukaisia suuret puolueet ovat olleet alkuperäisten ideologioittensa kanssa, mutta alussa ne perustettiin aatteellisen palon merkeissä. Samalla huomaatte, miten vähän tiedän Suomen politiikasta, mutta juuri tämän takia luin tämän kirjan.

Merkillisintä on kirjan kansainvälinen näkökulma, kun vertaa eri maitten ideologisten sisarien kehitystä. Tässä kirjassa esimerkiksi selitetään, miksi Suomen oikeiston edustaja Kokoomus on ihmismyönteisempi kuin Länsi-Euroopan tai jopa Amerikan oikeistopuolueet. Siinä, missä Amerikan oikeistolla oli ihan omat liberaalifilosofit, jotka muotoilivat, että köyhien on kuoltava nälkään, niin Suomessa taas oikeisto on aina ollut sitä mieltä, että jonkinlainen sosiaalinen turvaverkko on luotava, jotta vapaan markkinatalouden pahimmat valuviat eivät pilaa alempien sosiaalikuokkien elämää. Tietenkin asiaan vaikutti sisällissota, joka myöskin toi sen uuden perspektiivin, että nälkää näkevä työläinen voi yrittää teloittaa työnantajansa kommunistisessa vallankumouksessa, joten on työnantajan oman terveyden kannalta hyvä pitää työläiset siedettävissä oloissa.

Suurten puolueitten ja niitten ideologisten kehitysten lisäksi kirjassa seurataan pienempien ja uudempien puolueitten kehitystä ja tuhoa. Moni pienpuolue syntyi tiettyjen henkilöitten erimielisyyksistä, mutta heidän ideansa olivat suomalaiselle yhteiskunnalle niin vieraita, että nämä puolueet lakkautettiin muutamassa vuodessa. Tästä on esimerkki useat liberaalipuolueet, joita on yllättävä kyllä Suomessa perustettu useita kertoja jo 1900-luvun alusta asti. Kuitenkin liberalismi, eli se kunnon yksilöllisyyttä ja minimaalivaltiota korostava liberalismi ei ole tänne koskaan kunnolla juurtunut. Suomessa on ollut samalainen aatteellinen kehitys kuin Saksassa, jossa liberalismin sijaan hegeliläisyys on muodostunut merkittäväksi ideologiseksi kasvupohjaksi ja kaikki hegeliläisyydestä poikkeavaa on koettu oudoksi ja vieraaksi suomalaiselle kulttuurille.

Tässä kirjassa käydään myöskin aika ekstensiivisesti äärioikeiston ja äärivasemmiston kehitys. Mickelssonin mukaan äärivasemmistolaiset ovat Marxisti-Leninistit ja anarkistit (jos jollekin se on epäselvää.) Äärioikeistoa ovat ihan vaan fasistit, natsit.

Äärivasemmisto hajosi 1990-luvulla ironisesti huonon taloudenpidon takia kolmeksi puolueeksi, joista Vasemmistoliitto luopui kokonaan marxilaisen teorian orjallisesta noudattamisesta, kun taas uusi SKP osasi hävetä stalinismin kauhuja ja nyt ainoa Marxisti-Leninistinen puolue Suomessa on STP, joka on onnistunut hajoamaan kaksi kertaa.

Äärioikeisto ei koskaan saavuttanut Suomessa samaa valtaa kuin entinen SKP, joka oli 1990-luvulle asti Suomen rikkain puolue. Yksikään äärioikeistolainen puolue ei ole onnistunut pääsemään valtaan omin avuin. Yleensä puolueet joko kiellettiin tai sitten ne hajosivat itsestään, koska kaikki jäsenet halusivat olla oman elämänsä Hitler. Nykyään äärioikeisto on hajanainen ja joutuu liittymään fasismille myötämielisiin järjestöihin ja puolueisiin, kuten Suomen Sisuun ja perussuomalaisiin. Muutos2011 oli tämän kirjan mukaan viimeinen yritys perustaa ”maltillinen” äärioikeistolainen puolue, mutta sekin hajosi vaikka sen perustajat yrittivät teeskennellä olevansa liberaaleja.

Eli ”Suomen puolueet” on todella kattava kirja, joka osoittaa, että ihmiset ja näitten ideologiat ovat historiallisten mullistusten armoilla. Ideologiat eivät siis leviä ja elä omiaan, vaan niitten uskottavuus riippuu sen hetkisistä taloudellisista ja yhteiskunnallisista realiteeteista. Perussuomalaiset. Esimerkiksi kasvoi siitä tyytymättömyydestä, jota moni kouluttamaton, mutta keskiluokkaan päässyt ihminen tunsi SDP:n ja Keskustan 90-luvulla omaksumaa neoliberaalia talouspolitikkaa kohtaan. Vuoden 2008 talouskriisi taas pudotti monien silmissä EU:n ja neoliberaalin politiikan uskottavuuden, mikä aiheuttikin Perussuomalaisten räjähdysmaisen kasvun ja uusien puolueitten perustamisen.

Vasemmisto taas yhä häpeää Neuvostoliiton romahdusta, eikä ole onnistunut kokoamaan kunnollista vaihtoehtoa nykyiselle politiikalle, vaan ainoastaan tyytynyt puolustamaan henkeen ja vereen saavutettuja etuja. Eli tämän kirjan mukaan Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jolla on selkeä tulevaisuuden visio, vaikka kuinka harhainen se onkin, niin sillä on visio, johon moni takertuu.

Todella hyvä lähdekirja Suomen politiikan kartastoon, kehitykseen ja ideologiaan, jota jokaisen kannattaisi lukea, jotta tietää mihin mikäkin puolue on aiemmin uskonut, uskooko se yhä ja kannattiko arvojen vaihto? Kirja käyttää lähteenä akateemista kirjallisuutta, lehtitietoja ja puolueitten omia julkaisuja väitteittensä perustaksi.