Yksi meistä. Kertomus Norjasta

Åsne Seierstadin ”Yksi meistä. Kertomus Norjasta” on äärioikeistolaisen terroristi Anders Behring Breivikin dramatisoitu elämäkerta.   

20170911_124624

Breivikin manifestin ohella luin hänestä kirjoitetun elämäkerran. Tämä oli ensimmäinen Breivikin elämäkerta, jonka löysin ja luulin tätä ihan kunnon tietokirjaksi, mutta kun avasin kirjan kotona luettavaksi, niin se olikin dramatisoitu elämäkerta. Petyin hieman, koska ei tällainen romaanimainen kerronta, jossa kaikkitietävä kertoja kuvailee terroristin ja tämän uhrien ajatuksia, ole ihan se paras tapa käsitellä näin kurjaa aihetta. Mutta tarkistin kirjan lähteet, niin tämä sentään perustuvat haastatteluihin, oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja Breivikin omaan manifestiin, joten ainakin suurin osa tämän kirjan kuvailuta on todella tapahtunut.    

Tässä kirjassa ei seurata vain Breivikin elämää syntymästä vankilaan, vaan myöskin muutaman hänen uhrinsa elämän, mikä tuntui vähän irvokkaalta ja halvalta tavalta saada maksimaalista järkytystä lukijaan, koska tiedät, että nämä onnelliset 14-19 vuotiaat nuoret tulevat brutaalilla tavalla kuolemaan.  

Kuten kolarin jäännökset tienvarrella, niin en pystynyt kääntämään katsettani pois kirjasta ja ahmin kaikki hirvitykset. Olen sentään lukenut lukuisia kirjoja Natsien keskitysleireistä, Neuvostoliiton gulageista, Maon kulttuurivallankumouksesta ja Yhdysvaltojen Guantanamon salaisesta vankilasta, joten mikään ei pitäisi järkyttää minua. Olin väärässä.    

Tämä on ehkä järkyttävin kirja, mitä olen koskaan tähän mennessä lukenut. Järkytys ei johdu niinkään väkivallasta, mitä tässä kirjassa vähän turhankin yksityiskohtaisesti kuvataan, vaan kerronnan muodostama kokonaisuus. Kun tunnet Breivinkin henkisen kehityksen synkkenemisen ja hänen tulevien uhrien elämän syntymästä saakka, niin sitten, kun pamahtaa, niin tunnet kuin omat perheenjäsenesi olisi murhattu. Vaikka olen lapseton nuori mies, niin silti tunsin samaa kauhua ja surua, mitä kirjassa murhattujen lasten vanhemmat tunsivat ja se oli hirvittävintä mitä olen koskaan tuntenut elämässäni.    

Tietokirjassa on aina tietty etäännyttävä kerronta, mutta tässä ei. Tässä kuvataan, mitä uhrit tunsivat, kun he kuolivat, mitä Breivik tunsi ja mitä uhrien vanhemmat ja ystävät tunsivat. Vaikka tietenkin emme voi olla absoluuttisen varmoja kuka tunsi ja miten? Niin Seierstad kuvaile ne niin uskottaviksi, että voi hyvinkin olla, että nämä osapuolet tunsivat juuri, kuten kirjassa kuvattiin. En ole varma onko tällainen kerronta hyvä vai huono asia, kun käsitellään terrorismia, mutta ainakin minuun se tepsi, vaikka en pitänyt tunteista, joita tunsin.    

Mutta entäs itse mies? Breivik on tietenkin kirjan päähenkilö, jonka koko elämä kuvataan pieniä yksityiskohtia myöten. Miehen elämä kulki hyvin tyypillisen terroristin ja massamurhaajan elämänkaaren. Syntyi alemman keskiluokan ongelmaperheessä ja oli koulukiusattu ja hyljeksitty koko elämänsä aikana. Hyvästä koulutuksesta huolimatta miehen ura oikeistolaisessa Edistyspuolueessa ja yksityisenä yrittäjänä epäonnistuivat, jonka jälkeen tämä syrjäytyi lopullisesti ja päätti ryhtyä terroristiksi.    

Eli aika lailla samanlainen elämäntarina kuin esimerkiksi Muhammad Emwazilla (Isisin pahamainen brittiläinen pyöveli) Erotuksena kuitenkin se, että Breivik melkein loi oman ideologian, eikä seurannut niinkään jotain vakiintunutta terroristista ideologiaa, kuten salafi-jihadismia, mikä tekee Breivikistä tyypillisen koulusurmaajan ja terroristin hybridin.     

Breivikin ideologian pohja on vastajihadismi. Modernin äärioikeiston haara, jossa on samat elementit kuin vanhassa kansallissosialismissa, mutta juutalaiset on vaihdettu muslimeihin ja hakaristien sijaan tunnuksina on kristillinen risti tai jokin eurooppalaisen kulttuuriperinnön kuvasto. Kirjassa ei paljastu, miten Breivik radikalisoitui, ainoastaan sen, että hän nuorempana kuului maahanmuuttajataustaiseen katujengiin, josta hänet potkittiin pois ja useitten grafiitti-ryhmien hyljeksittyä hänet, Breivik liittyi maahanmuuttovastaiseen Edistyspuolueeseen. Mutta silloinkin hän ei vihannut muslimeja.  Vasta myöhemmin, kun hänen uransa asiakirjaväärentäjänä ja osakesijoittajana epäonnistuivat, hän alkoi puhua ”islamisaatiosta” ja ”eurabiasta”    

Breivik muuttui työttömyyden aikana tyypilliseksi äärioikeistolaiseksi öhöyttäjäksi, joka kulutti elämänsä äitinsä asunnossa pelaamalla videopelejä ja lukemassa ja kommentoimassa Halla-ahon ja muitten vastajihadistien vihajulkaisuja päivät pitkät. Tässä kirjassa ei paljasteta uhkasiko hän raiskata kuntapolitiikkoja, mutta varmasti sitäkin harrasti.    

Breivik oli lukenut lukuisia vastajihadistien tekstejä, joissa kuvattiin muslimeja viruksina ja syöpinä, jotka tuhoavat länsimaisen sivilisaation. Kuitenkin Breivik huomasi, että kaikissa teksteissä ajettiin rajojen sulkemista, mutta jos islam on tosiaan kaikkea hävittävä virus, niin ei auta sulkea rajat, jos maan sisällä on jo muslimeja. Breivik päättyi siihen loogiseen johtopäätökseen, että hävittääkseen islamin, on hävitettävä kaikki muslimit, jopa ne jotka asuvat maan sisällä, jopa ne, jotka tukevat muslimien oikeuksia, koska jos tosiaan islam on niin vaarallinen kuin vihajulkaisuissa kuvataan, niin ainoastaan ”täydellinen” puhdistus voi pelastaa Euroopan. Eli Breivik loi oman lopullisen ratkaisunsa.   

Breivik ehdottikin monissa maahanmuuttovastaisissa foorumeissa, että pitäisi muodostaa kansallismielinen ryhmittymä tai puolue, joka ajaisi muslimien pakkosiirron pois Euroopasta ja, jos joku vastusti, niin tämä pitäisi teloittaa maanpetturina. Valitettavasti kaikki vastajihadismin merkittävimmät kirjoittajat, kuten Peder Are Nøstvold Jensen, joka toimi salanimellä ”Fjordman” eivät koskaan vastannet Breivikin sähköpostiviesteihin. Breivik suuttui ja piti kaikkia vastajihadisteja pelkureina, jotka eivät ymmärtäneet oman ideologiansa ”loogista” ratkaisua. Breivik päätti olla se ratkaisu.    

Kirjassa kuvataan Breivikin persoonaa lapsuudesta asti ja siinä ilmenee, että mies oli aina ollut omituinen. Hänellä oli vaikeuksia samaistua muihin ihmisiin ja ilmaista itseään. Kaikki ryhmät, jotka syrjivät häntä, valittivat, että Breivik vaikutti ”epäaidolta” tai ”teeskentelijältä” kuin miehellä olisi aina ”kasvonaamio päällä”. Esimerkiksi Edistyspuolueessa Breivik oli liian oikeistolainen, jopa oikeistolaisille, joitten mielestä hän näytteli jotain karikatyyria. Tämä vieraannutti muut ja johti lopulta Breivikin eroamiseen puolueesta.    

Kukaan ei rakastanut Breivikiä. Aloin melkein säälimään tätä miestä, mutta myötätunto katosi, kun mies muuttui äärioikeistolaiseksi fanaatikoksi, joka kuvitteli olevansa salaisen Temppeliherra-järjestön johtojäsen, joka koordinoi muitten kuvitteellisten jäsenten kanssa terrori-iskuja Euroopassa. Breivikillä oli hyljeksitty koko elämänsä aikana, kunnes hän loi päässään yhteisön, jossa hän oli rakastettu.     

Kirjassa kuvataan, miten Breivik suunnitteli iskut, rakensi pommit ja osti aseet, miten Norjan viranomaiset olivat kykenemättömiä estämään iskut ja miten Breivik tappoi kymmeniä viattomia ihmisiä oman suuruudenhullun fantasiansa takia. Vaikka tiesin uutisista, mitä Breivik teki, niin silti tekojen ja ajatusmaailmojen tarkka kuvailu saivat minut vihaamaan tätä miestä vielä enemmän. Breivik on säälittävä murhanhimoinen sekopäinen rasistinen paskiainen. Lukiessa tätä kirjaa mieleeni tulivat kaikki keskiaikaiset teloitustavat, joita olisi voitu soveltaa Breivikiin, mutta sellainen on epärationaalista ajattelua. Vankila on juuri se paikka, missä Breivik pitäisi olla.     

Huvittavinta kirjassa oli kuitenkin, kun toimittajat kysyivät kaikilta vastajihadismin pääteoreetikoilta, mitä mieltä he olivat heidän aateveljensä terrorismista? Jokainen vastasi, että Breivik oli hullu, että hän tulkitsi väärin vastajihadismin, että heidän ideologiansa on rauhan ideologia, joka ei liity mitenkään Breivikin tekoihin. Tuntui ironiselta, että muslimeja yleistävät rasistit paskiaiset joutuivat puolustamaan aatettaan samoilla sanakäänteillä kuin muslimit, heidän uskontoonsa kohdistuneita syytöksiä. Se onkin helppoa kiihottaa kansanryhmää vastaan ja sitten, kun joku oikeasti tekee sen, mitä monet antirasistit ovat vuosikausia varoittaneet, niin koko homman voi kuitata mielisairaudella. Näillä ihmisillä ei ole edes selkärankaa ottaa vastuuta vihankylvöstä, vaan he pääsevät kuntavaltuuksiin ja jopa presidenttiehdokkaiksi.     

Oikeudenkäynti kuvaillaan myöskin yksityiskohtaisesti. Erityisesti mielialatutkimukset, joissa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että Breivik oli puolihullu. Hän tiesi tekojensa olevan väärin, mutta kuvitteli olevansa suuren salaisen järjestön jäsen, joka toteutti tulevaisuudessa annettuja poliittisia kuolemantuomioita.    

Ehkä suurin tyydytys oli kirjan loppu, jossa kuvataan, että Breivik valitti vankilassa masennuksesta. Miestä masensi koko hänen elämänsä, mutta nyt hänellä ei ole pakopaikkaa, mistä purkaa masennus. Hänen oma päänsä muuttui henkilökohtaiseksi helvetiksi.

Tämä kirja ei sovi kaikille, vaan on todella rankka kuvaus yhden terroristin synkästä maailmankuvasta ja miten se vaikutti tuhoisasti nuorten poikien ja tyttöjen elämään. Sekä, miten rasismi johtaa joka kerta massamurhaan.   

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s