Oikeutta eläimille

Peter Singerin ”Oikeutta eläimille” on tietokirja ja manifesti eläinten oikeuksista.

Kun otin tämän manifestin lukulistalle kaksi vuotta sitten (kyllä, niin pitkä lukulista minulla on) odotin tämän olevan jotain ekoterroristin äärimmäistä kiihotusta, jossa argumentoidaan tunteilla ja hirveällä äärivasemmistopaatoksella kapitalismin tuhoamisesta ja sen sellaista. Olin hieman pettynyt, että tämä onkin ihan asiallinen ja tieteellinen kirja filosofiasta, jonka mukaan humanismi pitäisi ulottaa ihmislajin ulkopuolisiinkin lajeihin.    

Peter Singer pyrki argumentoimaan, miksi eläimiä, erityisesti paljon kipua kärsiviä eläimiä ei tulisi syödä, kasvattaa nahka- ja turkisteollisuudelle tai tehdä tieteellisiä kokeita. Samalla, kun Singer perustelee, miksi eläimiä ei tulisi kohdella kuin esineitä, niin hän kertoo moraalifilosofian ja eläinoikeusliikkeen historiasta, eli ei tässä vain saarnata eläinten pelastuksen puolesta.   

Singer ydinargumentti on tiettyjen eläinlajien kyky tuntea kipua. Mitä enemmän, joku eläinlaji tuntee kipua, sitä vähemmän sitä pitäisi kohdella kuin esinettä, jota voi noin vain hyödyntää. Tietenkin kirjailija käyttää antirasismia, feminismiä ja lastenoikeuksia esimerkkeinä tapauksista, joissa me ulotimme empatiamme muihin ihmisiin, joita vain muutama vuosikymmen sitten pidimme vähempiarvoisina. Samalla tavalla kuin me emme pyri aiheuttamaan kärsimystä lapsille tai vaikeasti vammaisille, niin meidän ei pitäisi aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä eläimille. Singerin mukaan ensisijaisena ovat nisäkkäät, sitten linnut ja lopulta kalat. Muita eläimiä kirjailija ei käsittele, mutta hän kertoo, että jos haluaa pelata varmuuden päälle, niin ryhdy vegaaniksi.    

Tämän kipuargumentin kirjailija käy läpi uuvuksiin saakka ja referoi tieteellisiin tutkimuksiin, joista hän  päätyy siihen johtopäätökseen, että jos eläin tuntee kipua ja ymmärtää elämänsä olevan kurjaa, niin niitä ei pitäisi hyödyntää teollisesti.

Kirjailija käy läpi lukuisa vasta-argumentteja, joita on esitetty eläinten hyödyntämisen puolesta eri teollisuuden aloilla ja kumoaa ne. Lukijana tietenkin ajattelin kaikenlaisia vasta-argumentteja ja yllätyin, että lopulta kirja vastasi kaikkiin, eli Singer teki kotiläksynsä. Voi toki olla, että joku muu lukija keksiin, jonkun vasta-argumentin, mitä minä ja kirjailija ei keksinyt edes ajatella, mutta mielestäni tässä käytiin kaikki, mitä olen itsekin kuullut. Jopa argumentti ”entä, oletko ajatellut porkkanan kipua? Niin, ei tullut mieleen, senkin tekopyhä hippipaska. Syö makkarasi, äläkä marise!” käydään kahden sivun verran läpi ja kumotaan.    

”Oikeutta eläimille” etenee hitaaseen tahtiin ja käy jokaisessa kappaleessa läpi eri aloja, joissa eläimiä hyödynnetään, niitten kehityshistoria ja lainsäädäntöä, jota on luotu historian aikana eläinten hyvinvoinnin puolesta. Singer on sen verran varovainen, että hän ei pyri vetoamaan tunteisiin, vaan logiikkaan ja järkeen, miksi eläimiä ei pitäisi satuttaa, mutta samalla hän ei tarjoa ainoaksi vaihtoehdoksi veganismin, vaan kertoo, että ihmiset voivat edetä omalla tahdilla ja pääosin syy ryhtyä täysvegaaniksi tai vähintäänkin luomukuluttajaksi on tehomaatalouden ja eläinkokeitten huonojen käytäntöjen boikotointi, eikä niinkään sen takia, että kasvisruoka maistuu paremmalta tai, että lukija ”pelastuisi” ja muuttuisi paremmaksi ihmiseksi kuin lihansyöjä.  Eli tää on aika tolkullinen vegaanimanifesti  

Kipuargumentin lisäksi on perinteinen teollisuuskritiikki. Kirjailijan mukaan eläinten kärsimys nousi merkittävästi vasta sen jälkeen, kun tehomaatalous ja laajamittaiset eläinkokeet levisivät maailmalle. Molemmissa aloissa eläintä käsitellään samalla tavalla kuin muita kapitalismin hyödykkeitä ja näin niitten hyvinvointia ei ole huomioitu lainkaan.   

Tyypilliseen eläinoikeusaktivistin tapaan, niin tässä kirjassa mässäillään kunnolla eläinten kärsimysten kuvailulla. Onneksi tämä on kirja, koska videokuva eläinten kärsimyksestä ei ole helppo katsoa, joten tämä oli parempi opus siihen.  Silti kirjalliset kuvaukset ovat sen verran eläviä, että pahoinvointi on varmaa.  

Mutta luomuruokakaan ei pelastu Singerin kynältä. Vaikka hän myöntää, että luomutuotanto on eettisempää kuin tehomaatalous, niin se ei ole täydellisesti eettistä, vaan sielläkin sattuu eläinten kaltoin kohtelua systemaattisella tasolla. Kirjailija korostaakin, että eläinten kaltoinkohtelu ei johdu siitä, että eläinhoitaja tai lääkäri ovat vain sadistisia paskoja, vaan koska itse maatalousjärjestelmä on luotu, sillä oletuksella, että eläimet ovat vain koneita, joista pitää puristaa maksimaalinen hyöty. Vaikka kuinka lehmien kasvattaja muistaisi kaikkien lehmien nimet, niin silti lehmä voi olla ahtaassa karsinnassa tai joutunut kastroitavaksi ilman kivunlievitystä. Eli ongelma on kirjan mukaan kapitalistinen järjestelmä eikä ihmisten henkilökohtainen kusipäisyys. Jopa hyvinkin kyseenalaisia eläinkokeita tekevät tutkijat, kirjailija välttää haukkumasta, vaan sen sijaan hän argumentoi, että hekin ovat sisäistäneet ajattelun, että eläimet ovat vain koneita, jotka reagoivat ärsykkeisiin, eikä tuntevia ja ajattelevia olentoja.    

Mutta hienointa lukiessani tätä 70-luvulla kirjoitettua kirjaa, oli se, että moni asia, mitä kirjassa valitetaan, on jo ratkaistu tai ainakin on paranemiseen päin. Ainakin Suomessa veganismi on jo osittain valtavirtaa. Kirjailija nostaakin esiin, miten kapitalismi on saatu valjastettua hyödyntämään uutta vegaanimarkkinaa ja tämän takia Singer pitääkin boikottia tehokkaampana keinona kuin vain maatilojen ja tutkimuslaitosten murtoja. Eli jos odottaa äärivasemmistolaista veristä vallankumousretoriikkaa, niin joutuu pettymään. Singer ei kannata proletariaatin vegaanidiktatuurin pystyttämistä.   

Mutta samalla tämä tolkullisuus on ristiriitaista. Jos kuunnellaan äärimmäisempiä vasemmistolaisia argumentteja, niin boikotti ei tule pelastamaan eläimiä, koska kapitalismi ei toimi niin, että se lakkaa kokonaan tuottamasta jotain tuotetta, erityisesti kun elämme globaalissa taloudessa, jossa eri alueilla on eri kehityksen taso. Joittenkin mielestä vegaanien lihaboikotti ainoastaan luo rinnakkaisen vegaanimarkkinan, eikä pysäytä lihatuotantoa. Eli sen sijaan, että vegaanit ohjaisivat kapitalismin eettiseen suuntaan, niin he vain luovat uuden markkina-alueen, jossa samat tuotannon riistovaiheet toistuvat. (Esim. Sademetsien kaato soijaviljelmiin ja puoliorjatyövoiman käyttämistä eri kasvisruokatuotannon vaiheissa). Tämä argumentti kuulostaa uskottavalta, kun lihankulutus maailmalla on oikeastaan kasvanut, vaikka kaikissa kaupoissa saa runsaasti vegaanituotteita. Tietenkin voidaan kysyä, mikä on helpompi ja loppujen lopuksi viisainta toteuttaa? Boikotti, koko maailmaan ulottuvat YK:n kautta solmitut lait kieltämään lihatuotannon vai kommunistinen vallankumous?

Vaikka kirjailija yrittää välttää saarnaavan asenteen, niin välillä lähes uskonnollinen hurmos lipsahtaa tekstistä, siitä miten ylivertaisempia vegaanit ovat lihansyöjiin verrattuna. Singer kyllä kertoo selkeästi, että ei ajattele niin ja kehottaakin olemaan varovainen veganismisi mainostamisesta (taktiikka, jota hän kannattaa), niin silti se välillä lipsahtaa rivien välistä.   

Kolmas kritiikki on se, että kirjailija ei kritisoi radikaaleimpia eläinoikeusaktivisteja, jotka murtautuvat maatiloihin ja tutkimuslaitoksiin. Singer ei ylistäkään heitä, mutta referoi useita kertoja näitten ryhmittymien tekemisiin paljastuksiin. Eli sitä voisi tulkita, että kirjailijan hiljaisuus murtovarkaitten eettisyydestä on heidän toimintansa hyväksyntä.    

Muuten mielestäni loistava manifesti eläinten oikeuksien puolesta.