Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla

Juho Saarin ”Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla” on akateeminen tietokirja, joka pyrkii kertomaan, miten yhteiskunnan pohjalla eläviä tutkitaan ja mitä heistä on havaittu.

DSC_0010

Luulin alussa, että tämä oli perusteellinen tietokirja aiheesta, mutta se on hyvinkin rajattu tutkimaan suomalaisen yhteiskunnan kaikista syvimmässä kurjuudessa eläviä valkoisia kantasuomalaisia ja heidän olojaan. Kirjassa ei siis analysoida yhteiskunnallisia tai taloudellisia seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa köyhyyteen tai miten köyhyys korreloi rikollisuuden kanssa eikä tässä kerrota ollenkaan maahanmuuttajista, jotka ovat joutuneet samoihin oloihin. Silti tässä oli pari hyödyllistä tietoa, jota en tiennyt koskien huono-osaisuuden tutkimista ja erilaisia ilmiöitä ja selityksiä joittenkin ihmisten kurjuuteen.

Juho Saari käyttää selkeää ja helppoa kieltä, mutta silti aika kuivakkaa tieteellistä tekstiä tämä on. Erityisesti sosiologisten teorioitten läpikäyminen oli hirvittävän tylsää, mutta huono-osaisuuden ilmiön kuvaamiset olivat kirjan kiinnostavinta antia, erityisesti kun niihin oli vielä sekoitettu itse huono-osaisten omakohtaisia kertomuksia elämästään. Eli kirjailija pyrki korostamaan kirjassaan, että luvut ja tilastot ovat oikeasti eläviä ihmisiä, joilla menee todella huonosti.

Tässä kirjassa käsitellään enimmäkseen asunnottomia, joilla ei ole mitään tuloa kuin purkkien keräykset ja mahdolliset valtion avustukset, jotka onneksi saavuttavat suurimman osan ihmisistä. Silti tässä kirjassa esitellään sellaisia ihmiskohtaloita, joita luulisi tulevan vastaan itänaapurissa. Suurin osa asunnottomista on mielenterveyspotilaita, alkoholisteja ja huumeriippuvaisia. Moni kasvoi hirvittävissä perheissä, joissa vaivasi samat ongelmat ja moni ei kyennyt pysymään koulutuspolulla, jolloin he putosivat yhteiskunnan pohjaan, joista moni ei koskaan päässyt ulos.

Suurin osa ihmisistä onnistuu vasta keski-ikäisenä tai vanhempana saamaan asunnon kunnalta, jolloin he jotenkuten onnistuvat elämään normaalia elämää. Monien elämänvallinnat ja oma luonne karkottivat ne vähäiset perheenjäsenet ja ystävät pois luotaan, jolloin ihminen jäi täysin yksin ja rahattomaksi. Sitä huomasi, miten etuoikeutettu on, kun ei tarvitse heti pyytää valtiolta apua, kun on perhe ja ystävät, jotka auttavat. Mutta näillä ihmisillä ei ole ketään muuta kuin valtion virastot, jos sitäkäkään

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin kirjan havainnot köyhyyden kokemuksesta ja miten yhteiskunta suhtautuu siihen. Esimerkiksi Saarinen nostaa esiin sen, että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta, niin sitä valmiimpi se on luomaan järjestelmän, joka auttaa kaikista huono-onnisempia ihmisiä. Jo suhteellisen valmis tasa-arvoisuus selittää esimerkiksi, miksi Pohjoismaissa kehitettiin hyvinvointivaltio, kun taas Yhdysvalloissa koko idea, että yhteiskunnan pitäisi rahoittaa sosiaalista turvaverkkoa on suuri kauhistus.

Toinen havainto olikin, että mitä jyrkempi epätasa-arvoisuus yhteiskunnassa on, niin sitä vaikeampi eri yhteiskuntaluokkien on tuntea empaattisuutta kaikista köyhempiä kohtaan ja näin heidän valmius henkilökohtaisesti auttaa köyhempiä tai edes tukea aloitteita, jotka parantaisivat näitten oloja, pienentyy. Eli kaikki se amerikkalaisten radikaalioikeistolaisten puheet siitä, että jos valtion avustukset poistetaan, niin yksityisten ihmisten hyväntekeväisyys tulee kasvamaan, on täyttä pötyä. Samalla tämä havainto selittää, miksi köyhät ihmiset ovat ne, jotka eniten auttavat toisia köyhiä.

Samalla kirjassa analysoitiin huono-osaisten omia kokemuksia. Esimerkiksi suurin osa asunnottomista piti kurjistumista omana syynä. Suurin syy olikin päihteiden kulutus. Mutta samalla kirjassa havaittiin, että mitä köyhempi on, niin sitä vähemmän ihmisellä on varaa tehdä virheitä. Suurin osa asunnottomista kasvoi köyhissä tai alemman keskiluokan perheissä, joissa vanhemmilla oli psykologisia tai huumausaineisiin liittyviä ongelmia. Tämä jo loi huonot edellytykset lapsen kasvuun, jolloin yksikin virhe, kuten kännissä saatu onnettomuus tai koulusta reputtaminen voi pilata koko elämän, koska yksi huono valinta voi johtaa huonojen valintojen ketjuksi, joissa omin voimin ylösnousemisen mahdollisuudet pienenevät. Monet asunnottomista olivatkin kertoneet todella surullisia tarinoita siitä, miten elämä vain meni teini-iästä lähtien päin helvettiä.

Saarinen kutsui tätä ”ongelmien kasautumiseksi” Eli on olemassa tietynlainen luokkajako ihmisten sekoilussa. Rikas lapsi voi vetää, vaikka kuinka paljon huumeita ja joutua onnettomuuteen, jossa saa ruumiillisen vamman ja silti on hyvin vaikeaa tämän joutua velkakierteeseen tai työttömäksi, koska tällä on ydinperhe, jolla on varaa huolehtia lapsesta ja panostaa tämän parantumiseen, koulutukseen ja työelämän kontaktien luomiseen, kun taas köyhällä ei joskus ole edes kunnolla vanhempia elämässään.

Itsekin olen siitä jonkinlainen esimerkki. En ollut kovin hyvä lukiossa ja en neljään vuoteen päässyt yliopistoon oman huolimattomuuteni takia ja sain töitä vain satunnaisesti. Kuitenkin, koska kasvoin keskiluokkaisessa ydinperheessä, niin vanhempani auttoivat minua ja kannustivat yrittämään, kunnes pääsin yliopistoon. Jos olisin syntynyt köyhässä yksinhuoltajaperheessä, jossa äitini kamppailisi alkoholismin kanssa, niin varmaan en kirjoittaisi tässä kirja-arviota akateemisesta teoksesta. Niin ja kun puhun ydinperheestä, niin en tarkoita vain heteroseksuaalista perhettä, vaan sellaista, jossa on kaksi vanhempaa tai muita läheisiä tukihenkilöitä.

Tässä myöskin analysoidaan, miten köyhyyttä käsitellään julkisessa keskustelussa. Kirjailija nostaa esiin. Esimerkiksi, että sana ”syrjäytynyt” on 2000-luvun käsite, joka on hyvin nopeasti korvaamassa ”köyhyys” sanan poliittisessa keskustelussa. Mutta ”syrjäytynyt” sanan käyttö on tietoista politiikan kehystystä. Esimerkiksi 80-luvulla Iso-Britanniassa havaittiin, että jos politiikassa puhuttiin ihmisten ”köyhyydestä” niin yhteiskunnan vaatimukset, että valtio panisi aluilleen rakenteellisia muutoksia sen vähentämiseen kasvoivat. Estääkseen tällaisten vaatimusten kasvua Thatcherin hallitus alkoi käyttää sanaa ”syrjäytyminen”, joka loi mielikuvan, että vain ”huonot” yksilöt olivat ajautumassa yhteiskunnan pohjaan, eikä valtiolla ollut mitään tekemistä heidän epäonnen kanssa. Tämä selittääkin, miksi Suomessakin juuri, kun hallitus tekee leikkauksia köyhiin, niin sana ”syrjäytyminen” on käytetty eniten.

Harmillisesti tämän kirjan aihe on niin rajattu, että tässä ei ole kovin suuria yhteiskunnallisia johtopäätöksiä huono-osaisuudesta. Tässä kirjassa esimerkiksi ei kyseenalaisteta tai analysoida kovin syvällisesti Suomessa olemassa olevia köyhyyden vähentämisohjelmia ja muita etuuksia. Vain kerrotaan, miten ne toimivat ja toimivatko ne hyvin.

kirjailija valittaakin siitä, miten hän halusi tehdä laajemman tutkimuksen, mutta kykyjä tai tilaa ei riittänyt. Eli et saa vastauksia siihen mikä taloudellinen järjestelmä on paras hoitamaan köyhyyttä tai muuta sellaista laaja-alaista. Tämä on enemmänkin toteamus 2010-luvun huono-osaisuudesta ja miten se koetaan sekä köyhän, että yhteiskunnan perspektiivistä. Kuitenkin hyvä lähdeaineisto suomalaisesta huono-osaisuudesta.
Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalta
Juho Saari, Gaudeamus, 2015

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Politiikka ja yhteiskunta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s