Kummisetä

Marion Puzon ”Kummisetä” kertoo äärimmäisen uskonnollisista maahanmuuttajista, jotka eivät integroidu kunnolla amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja luovat oman rinnakkaisyhteiskunnan.   

Tietenkin näin ensimmäisenä elokuvaversion ja heti pidin siitä. Olen nähnyt kaikki sarjan elokuvat ja omistan ensimmäisen osan DVD:nä. (En ole jaksanut ostaa BlueRay-versiota) Nyt vasta tartuin varsinaiseen kirjaan ja yllätyin, miten samanlainen se on elokuvan kanssa. Niinkin samanlainen, että en voi tällä kertaa sanoa, kumpi on parempi. Kirjassa tietenkin on enemmän yksityiskohtia ja taustoitusta, mutta elokuvassa on kaikki olennainen, joten yksityiskohtien puute ei haittaa niin paljon.     

”Kummisetä” siis kertoo italialaistaustaisesta Corneole-mafiaperheestä, joka taistelee New Yorkin ja Las Vegasin hallinnasta muita mafiaperheitä vastaan. Sen lisäksi, että tässä romaanissa on loistavia hahmotutkielmia, niin se myöskin kertoo puolirealistisen italialaisen mafian historiasta, mikä avaa hyvin, miksi mafiat syntyivät ja miksi ne siirtyivät Pohjois-Amerikkaan, jossa ne muuttivat muotoaan siksi tuhoisaksi voimaksi, jonka tunnemme. Samaan aikaan Mario Puzo käsittelee sisilialaista kulttuuria ja maailmankuvaa hahmojen kautta.    

Kirjan kerronta on todella sujuvaa ja jännittää, mikä on hämmästyttävää kirjan antamista taustatiedoista huolimatta. En tiedä, miten realistinen tämä kirja on kuvaamaan italialaisia mafiaperheitä, mutta vaikutelma oli, että tämä perustuu paljolti todellisiin faktoihin. Esimerkiksi tässäkin kirjassa on sama tieto, jonka luin Chomskyn kirjassa, jonka mukaan Toisen maailmansodan jälkeen USA elvytti Italian mafian ja pani monet mafian jäsenistä uuden demokraattisen italialaisen hallituksen virkoihin. Puzo kuitenkin eroaa Chomskyssa siinä, että hänen mukaansa USA ei tiennyt, että fasistien poliittisten vankien seassa oli mafiaan kuuluvia, kun taas Chomskyn mukaan amerikkalaiset tiesivät ja panivat tahallaan mafian henkilöitä hallitukseen, koska nämä olivat ainoat ei-fasisteja, jotka olivat valmiita murtamaan sodan jälkeen syntyneitä ammattiliittoja.    

Sisilialaisten maailmankuva esitellään tässä kirjassa aika kirjavasti. Sisilialaiset ovat sovinisteja, rasisteja, väkivaltaisia ja äärimmäisen uskonnollisia. Kirjassa korostetaan heidän kunniakulttuuria, joissa vaimon hakkaaminen ja suoranainen murhaaminen on hyväksyttävä asia, jos vaimo on rikkonut ”kunniaa”, mutta samalla sisilialaisilla on monimutkainen moraalikoodisto, joka perustuu lojaalisuuteen ja kunnioitukseen omaa perhettään ja uskontoa kohtaan.    

Vaikka kirjassa paljastuukin, miten pimeitä tyyppejä sisilialaiset mafiosot ovat, niin he lopulta haluavat sulautua amerikkalaiseen yhteiskunnan, mutta se kestää sukupolvia ja jälkiviisaasti voimme todeta, että amerikkalainen yhteiskunta ei romahtanut maahanmuuton takia, vaan koska maassa äänestettiin oranssi fasisti valtaan.    

Tarinakin on hieno. Vaikka ihailet sitä päättäväisyyttä ja järjestäytymiskykyä, jolla gangsterit saavat tahtonsa läpi vaikeuksista huolimatta, niin silti kirja kehystää heidät huonoon valoon. Eli tässä on onnistuttu samalla luomaan hahmoja, jonka puolesta hurraat, mutta joita et halua matkia. Toinen loistava seikka oli kirjan piilossa oleva yhteiskuntakritiikki. Esimerkiksi eräs gangsteri sanoo toverilleen, että mafian on toimittava kuin valtiot, eli ajattava häikäilemättömästi ja periaatteista piittaamatta omaa ”kansallista” etua.    

Muutenkin tähän kirjaan on ujutettu kylmän sodan kritiikkiä ja oikeastaan tietynlainen vasemmistolainen alavire, mikä heijastuu siinä, miten kirjassa paljastetaan, että sissilian mafiat perustettiin alun perin ylläpitämään työläisten ja pienviljelijöitten etua suurmaaomistajia vastaan, jotka olivat käyttämässä valtion väkivaltamonopolia häätääkseen pienviljelijät maalta kaupunkeihin, joissa he muuttuiviat teollisuuden alipalkatuksi työvoimaksi. Tämä on jo varmaan kolmas kerta, kun luen jonkun kirjallisuuden klassikon ja toisin kuin elokuva, niin kirjan viesti on vasemmistolainen. Epäilen kyllä, että tällä kertaa viesti ei ollut tietoisesti ujutettu kirjaan, vaan kirjailija kertoi mitä tiesi mafiasta, analysoimatta sitä liikaa.      

Koska tämä kirja kirjoitettiin 1969 ja se sijoittuu 40-luvun lopulle, niin tässä on todella rankkaa rasismia ja sovinismia. Olen lukenut monia vanhoja klassikoita, joissa sankareilla on samat mielipiteet naisista ja vähemmistöistä kuin pikkupaikkakuntien kaupunginvaltuutetuilla, mutta tässä se oli ruminta, mitä olen koskaan ennen lukenut. En ole varma ovatko mielipiteet kirjailijan vai hahmojen? No, ei sillä ole kovinkaan paljon väliä, kun suurin osa sovinismista ja rasismista ilmenee gangstereilla ja sitä nyt voi odottaa, että ammattirikolliset eivät olisi, erityisesti 40-luvulla, kovin hyvin harjautuneita naisten ja etnisten vähemmistöjen kunnioituksessa, mutta silti aika rankkaa meininkiä.    

Sen lisäksi, että naiset ovat tässä kirjassa lähes aina seksiobjekteja, jotka ilahduttaisivat jopa villeimmät miesasiamiehen märimmät unet, niin afroamerikkalaiset eivät esiinny muuten kuin sivumainintana ja siinä kontekstina, että he ovat väkivaltaisia ali-ihmisiä, joille voidaan myydä huumeita sen suurempia tunnontuskia.     

Mario Puzon ”Kummisetä” on tästä rumasta kannesta huolimatta (varmasti löytyy paremmalla kannella varustettuja painoksia) lukemisen arvoinen klassikko, joka kertoo niin paljon muusta kuin gangstereitten nopeasta ja seksikkäästä elämästä, vaan tämä on uniikkien hahmojen persoonan tutkielmia, historiaa ja yhteiskuntakritiikkiä.