FASISMI: Mitä se on ja kuinka taistella sitä vastaan

Lev Trotskin ”FASISMI: Mitä se on ja kuinka taistella sitä vastaan” on puna-armeijan entisen ylipäällikön 1944 julkaistu pamfletti, jossa on ohjeet fasismin tunnistamiseen ja kukistamiseen.  

Törmäsin tähän julkaisuun sattumalta, kun tarkastelin erään amerikkalaisen anarkokommunistin lukulistaa Goodreadissa. (Kyllä sellaisiakin on olemassa)  Heti kiinnostuin tästä pamfletista, koska se vaikuttaa olevan kommunistinen ohjekirja fasistien hakkaamiseen! Tietenkin luin tämän kirjan, jotta voisin valmistautua itsenäisyyspäivän rientoihin.  

Suomennos oli kuitenkin pirun vaikea löytää. Toki olisin voinut päästä helpolla ja lukea laajasti saatavilla oleva englanninkielinen käännös, mutta haluan aina tarjota suomennoksen, jotakuta kiinnostaa lukea esittelemäni kirja meidän kielellämme. Hirveän googlauksen jälkeen löysin Marxilaisen Työväenliiton suomennoksen, joka vielä vain vaikeuttaakseen elämääni on HMTL-formaatissa. En edes tiennyt, että oli olemassa Suomessa ihan oikea trotskilainen järjestö, mutta näköjään on. Sitä löytää kaikkea sairasta, kun tonkii internetin syövereitä.

Ei tässä pamfletissa ole kovin paljon uutta. Jos on lukenut yhdenkin puolueettoman kirjan fasismista tai äärioikeistolaisuudesta, niin tässä on samat pointit. Ehkä ainoa pienuinen ero muihin kirjoihin, on että Trotski ei pidä fasismia ideologiana, vaan enemmänkin historiallisena ilmiönä, joka syntyy tiettyjen historiallisten lakien kautta. Eli perinteistä marxilaista ”tieteellistä” historiankäsitystä sovitetaan fasismin tutkimiseen. Kuitenkin vaikka tässä nyt käytetään punaista linssiä vihaideologian tarkasteluun, niin kirjailija päättyy samaan johtopäätökseen kuin nykytutkijatkin.    

Tietenkin, koska tämä on bolsevikin kirjoittama manifesti, niin kirja jo olettaa, että vihaat fasisteja ja haluat pysäyttää heidät, mutta olet hieman epävarma tunnistatko oikean fasistin. Eihän sitä halua väärää ihmistä kutsua kahvittelemaan ja keskustelemaan monikulttuurisuudesta ja demokratian meriiteistä!  

Fasismi on Trotskin mukaan pikkuporvariston reaktio nousevaa työväestöä ja ailahtelevia markkinoita vastaan. Kun vapaa markkinatalous aiheuttaa suuren pörssiromahduksen, niin suurin osa suurista globaaleista suuryrityksistä onnistuu toipumaan tai niitten osakkeenomistajat onnistuvat välttymään pahemmilta menetyksiltä. Kuitenkin pikkuporvaristo, joka koostuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä kärsii suuremmat menetykset ja joutuvat maksamaan verorahoillaan elvytyspaketteja. Tämä aiheuttaa oikeutettua suuttumista siitä, että pienemmät veronmaksajat kärsivät suurimmat tappiot, kun isot herrat porskuttelevat ongelmitta. Samaan aikaan kuitenkin entisestään köyhtynyt työväestö alkaa vaatimaan enemmän oikeuksia ja liittymään kommunistisiin puolueisiin tai muuten vaatimaan töitä. Pikkuporvaria alkaa pelottaa kommunistinen vallankumous ja vapaa markkinatalouden ikävät sivuvaikutukset, jolloin nämä alkavat tukemaan fasisteja muun ahdistuneen konservatiivisen köyhälistön kanssa, koska fasistit lupaavat hillitä vapaan markkinatalouden ja tuhota kommunismin. Kuulostaa jotenkin tutulta tämä kuvio, eikö vain?   

Ehkä ainoa ero nykyaikaan on se, että ennen vanhaan nämä fasistiset liikkeet lupasivat kukistaa kaksi keskiluokan ja ylemmän keskiluokan koetut viholliset nostattamalla vahvan johtajan valtaan, joka sitten kumoaa demokratian suojellakseen ”kansakunnan etuja”. Tähän epämääräiseen lauseeseen sitten liittyy kaikenlaista ikävää, kuten rasismi, sovinismi, homofobia ja kaikki muu suvaitsemattomuus, jota liitämme fasismiin.  

Tämä kirja on siinä vanhentunut, että nykyään on harvinaista löytää äärioikeistolaista liikettä, joka avoimesti halveksii demokratiaa. Sen sijaan, jos tarkastelee äärioikeistolaisten liikkeitten ja puolueitten propagandaa, niin saat kuvan, että on olemassa vain todella rasistisia, militaristisia, globalisaatiota ja kommunisteja halveksivia klassisia liberaaleja ja kulttuurikonservatiiveja, jotka vain haluavat ”maansa takaisin”, mutta kuten tässä ja monessa muussa samaa aihetta käsittelevissä kirjoissa on usein tuotu ilmi, niin fasistit valehtelevat.

Trotski käsittelee, miten 1917 ja siitä eteenpäin olevat kommunistiset ja anarkistiset kansannousut ympäri länsimaita, pelästyttivät keskiluokkaa ja porvaristoa niin paljon, että he alkoivat tukea fasistisia puolueita, jotka lupasivat suojella heitä. Nykyään on melkein unohdettu, että 1917-18 aikana Venäjä ja Suomi eivät olleet ainoat maat, joissa yritettiin kommunistisia vallankumouksia.  

Trotski valittaakin tässä pamfletissa, että muissa maissa kommunistit olivat liian jakautuneita tai pelkurimaisia viedäkseen pidemmälle omat kansannousut. Esimerkiksi monen maan sosiaalidemokraattiset puolueet joko eivät tukeneet kommunisteja, koska eivät kannattaneet väkivaltaa tai sitten ne suoranaisesti liittoutuivat oikeistolaisten hallitusten kanssa kukistamaan kansannousut. Eli vähän sama tarina kuin täällä Suomessakin. Nämä epäonnistuneet kansannousut loivat pohjan määrätietoisemmalle antikommunistiselle toiminnalle ja fasismin kasvuun.   

Koska Trotski on itse bolsevikki, niin hän ei näe äärivasemmistolaista väkivaltaa ja vallankumouksia ongelmana, vaan hän moittiikin muitten maitten vasemmistolaisia, jotka eivät kyenneet olemaan yhtä häikäilemättömiä kuin Venäjän kommunistit.

Ulkopuolisena voimme spekuloida, että kenties, jos kommunistisia kansannousuja ei olisi koskaan puhjennut Eurooppaan, niin fasismi ei olisi koskaan noussut 30-luvulle siksi tuhoisaksi syöväksi, jonka tunnemme. Mutta tietenkin jos on lukenut laajemmin historiaa, niin tietää, että 1800-1900-luvun työläisten olot olivat niin kurjia, että oli vain ajan kysymys, milloin ihmiset nousisivat barrikadeille. Eli ristiriitaisuudesta ja tekopyhyydestä huolimatta Trotski on oikeassa näkemyksellään, että fasismi on historiallinen ilmiö. Aina, kun taloudessa menee suurimmalla osalla kansasta huonosti, niin joku väkivaltainen ja demokratiaa halveksiva ääriliike nousee valtaan. 

Mutta mielenkiintoisinta tässä kirjassa, historian lisäksi ovat ne itse menetelmät. Trotskin antifasistinen työkalupakki ei eroa paljon nykyisistä antifasistien käyttämistä. Esimerkiksi rasismin määrätietoinen vastustaminen kaikissa muodoissa, niin fyysisillä esteillä, saamalla fasistien esiintymispaikat perumaan fasistien tapahtumia kuin saada muut puolueet kieltäytymään yhteistyöstä fasististen liikkeitten kanssa. Trotski painottaakin, että fasistit ovat sellaisia paskiaisia, että tilaisuuden tullee he tulevat tappamaan kaikki muut oikeistolaiset liittolaisensa, koska ei heitä oikeastaan kiinnosta dialogi ja kompromissit. Eli on saatava ”tolkun ihmiset” vastustamaan fasisteja.  

Erityisen ajankohtainen Trotskin neuvo on saada kaikki puolueet kieltäytymästä omimasta fasistien vaaliteemoja. Trotskin mukaan Saksassa ja Italiassa monet oikeistopuolueet pyrkivät hillitsemään fasisteja omimalla fasistien vaaliteemoja vähän ennen fasistien nousua, eikä se auttanut fasismin hillitsemiseen, vaan ainoastaan teki fasistien sekoilusta vielä uskottavampaa. Valitettavasti voimme todeta, että kukaan ei ole oppinut yhtään mitään, kun jopa demarit puhuvat synnytystalkoista ja epäröivät myöntää paperittomille ilmaisia terveyspalveluja.   

Mutta jotkut keinot ovat liian rajuja nykyaikana. Tässä pamfletissa Trotski kehottaa työväestöä perustamaan aseistettuja miliisejä, jotka suojelevat työväen etua fasisteilta, joita hän kehottaa tappamaan heti, kun on tilaisuus. Eli jos kauhistelette sitä, että nyt antifasistit hakkaavat natseja nyrkeillä ja reilun kaupan ekomaihareilla, niin kuvitelkaa, jos he kuuntelisivat Trotskia ja paukuttelisivat kivääreillä?  

Mutta tietenkin ääri-ideologia ei voi olla äärimmäinen ilman vähän ristiriitaisuutta. Siinä, missä Trotski kehottaa perustamaan aseistetun miliisin, niin hän kieltää jyrkästi terrorismin. Kirjailijan mukaan esimerkiksi terrorismi ei saavuta yhtään mitään muuta kuin valtion repression nousua, mikä taas auttaa fasisteja. En tiedä miten aseistettujen miliisien fasistijahdit eroavat terrorismista? Kai tämä on sitä kuuluisaa ”oikeanlaista väkivaltaa”. Onneksi nykyään äärivasemmisto ei yritä salamurhata valtion päämiehiä eikä räjäyttämään virastoja yhtä paljon, kuten vanhoina hyvinä aikoina, mutta meillä on jihadistien terrorismi ongelmana. Siinä mielessä tämä kirja on ajankohtainen, että terrorismi ruokkii äärioikeistoa, joka itsekin terrorisoi ja niin poispäin.   

Ottaen pois mielenkiintoiset historiankatsaukset, joissa kerrotaan eri eurooppalaisista työväenliikkeistä 1900-luvun alussa, niin ei tässä kirjassa ole kovin paljon annettavaan natsien vastustamisessa. Nykyiset keinot tulla joukolla paikalle näyttämään keskaria natseille, lasten alpakka ja pupufestivaalien järjestely ja natsien ilmianto työnantajille vaikuttavat olevan ne paremmat keinot vastustaa natseja kuin mitä tässä kirjassa ehdotetaan.