Nancy

Deborah Spungen ”Nancy” kertoo äidistä, joka yrittää kasvattaa mielisairaan tytön.  

Tämä kirja oli jostain syystä klassikkolistalla. Takakansikuvauksen perusteella olin ymmärtänyt, että tämä oli Nancy Spungen ja Sid Vicioisin seurustelusuhteen romantisointia, eli novelli. Mitta sainkin käteen Nancyn äidin omaelämäkerrallisen tilityksen hänen mielisairaasta tyttärestään. Heti kun aloin lukemaan tätä kirjaa, aloin katua sitä. Äidin ei pitäisi kirjoittaa kirjaa mielisairaasta tyttärestään ja rahastaa sillä vain, koska tämä sattui olemaan kuuluisan rock-muusikon tyttöystävä. Mutta, kuten romuttunut auto tienvarrella, niin en voinut katsoa pois, ja ahmin tämän kirjan kuin mikäkin tabloidilehden kuluttaja. Tunsin itseni likaisemmaksi, kun lukiessani terroristien manifesteja.   

En vieläkään ymmärrä, miksi tämä kirja oli klassikkolistalla. Kopioin sen joltain, ja vähän ihmettelen tämän henkilön järkevyyttä, koska kuka tätä kirjaa klassikkona pitää? Eihän tämä ole edes kunnon romaani, vaan elämäkerta. Toki on tämä hienosti ja sujuvasti kirjoitettu, ja tunsin äidin tuskan, kun tämä kasvatti mielisairaan tyttären, tietämättä pitkäksi aikaa, mitä tätä oikein vaivasi, mutta silti. Miksi?  

Eli seuraamme tässä kirjailijan henkilökohtaisia kokemuksia Nancyn vaikeaa kasvattamista. Samalla seuraamme, miten äiti yritti epätoivoisesti löytää jonkun lääkärin, joka osaisi diagnosoida, miksi hänen tyttärensä hautoi lapsesta saakka itsemurhaa ja kärsi raivo- ja itkukohtauksista?  

Ehkä mielenkiintoisinta tässä kirjassa on ajankuva. Esimerkiksi Nancyn ainoa intohimo elämässä oli rock-musiikki. Tämä kuunteli kaikkia rock-klassikoita sekä kävi läpi kaikki rock-musiikkiin liittyvät vaiheet, kuten siirtyminen hipistä punkkariksi. Samalla USA:n lääketieteen kehitystä seurataan. Esimerkiksi 60-luvulla lastenlääkäreillä oli tapana olla kertomatta vanhemmille lapsien diagnoosia, jos sairaus oli parantumaton. Nancyllä oli skitsofrenia ja jakomielisyys, mitkä aiheuttivat vainoharhaisuutta, sosiopatiaa ja todella rankkoja raivokohtauksia, jotka joskus yltyivät murhanhimoisiksi.   

Nancy oli sen verran ikävä ihminen näitten sairauksien takia, että kirjailija tunnustaa, joskus vihanneensa tytärtään. Tämä tuntui todella pahalta lukea. En tiedä onko se sen takia, koska itse muistan vielä, miten tärkeää on olla äitinsä rakastama, vai siitä, että luen kirjaa tilanteesta, jossa en ole koskaan ollut? Mutta säälin Nancya ja vihasin enemmän hänen äitiään. Miten hän kehtasi kirjoittaa vihaavansa tytärtä, joka ei voi mitään aivoilleen? Oikeastaan inhosin koko kirjan lukemista, koska äiti rahasti tyttären tuskalla.  

Kuitenkin pakko tunnustaa, että tämä kirjan on todella hyvin kirjoitettu. Kaikesta huolimatta, tunsin äidin koko tunteitten kirjon tytärtään kohtaan ja tämän uhrautuvuuttaan Nancyn hyvinvoinnin puolesta. Sekä sen tuskan, jota äiti tuntee, kun tämä on epäonnistunut kaikessa. Vaikka olen mies ja minulla ei ole lapsia, niin silti tässä kirjassa välittyy hyvin ne tunteet, jotka äiti tuntee kasvattaessa vaikeaa lasta.   

Niin joo ja viimeiset sata sivua sisältävät Nancyn ja Sid Visiouksen seurustelusuhteesta. Eli aika vähän. Koko kirjaa lukiessani odotin sitä maukkainta osaa, mutta se olikin aika vähäistä, eikä siinä ollut mitään kovin kiinnostavaa. Tämä on enemmänkin mielisairauskertomuskirja kuin rock-muusikon elämäkerta.   

Ainoa kiinnostava kohta koskien punkmusiikkia, on parin sivun selostus siitä, mitä kirjailija tutki punkista, kun tyttärensä soitti Lontoosta kertoakseen seurustelusuhteesta Sex Pistolsin basistin kanssa. Tämä selostus on kirjan hauskin kohta, koska se on tyypillinen 70-luvun keski-ikäisen äidin selostus uudesta musiikkilajista, joka rikkoo kaikkia musiikin sääntöjä. Sex Pistols kuvaillaan seksilelukauppiaan poikabändiprojektiksi, joka soitti ”epämusiikkia”. Kirjailija ei valehtele, mutta silti on hauskaa lukea tämän käsityksiä punkista. Olen lukenut liikaa musiikkikirjoja, joissa ylistetään Sex Pistolsia, kuin se tosiaan olisi jotain suurta taidetta, vaikka pidänkin punkista.   

Hyvä kirja, jos haluaa lukea mielisairaan ja syrjäytyneen tytön kasvattamisesta, mutta todella huono kirja Sex Pistolsista.