Bat Ye’orin vuonna 2005 kirjoitettu ”Eurabia: Euro-arabi -akseli” (oma suomennos) on pahamainen kirja, jonka mukaan EU ja arabimaat ovat salaliitossa keskenään vaihtaakseen halpaa öljyä muslimimaahanmuuttajiin, kunnes valkoiset eurooppalaiset hävitetään sukupuuttoon.
Joka ikinen modernia radikaalioikeistoa käsittelevä kirja mainitsee tämän teoksen yhdeksi rasististen ryhmittymien ideologiseksi perustaksi. Tunnetuin tapaus on norjalainen terroristi Breivik, joka referoi manifestissaan tuhansia kertoja tätä kirjaa, perustellakseen nuorten lapsien massamurhan. Tämän vuoksi oli niin kuin vähän pakko ottaa tämä kirja lukulistaan, jotta voisin ymmärtää minkälaiseen ”intellektuaaliseen” perustaa koko eurabia-salaliitto perustuu?
Modernin äärioikeiston älynväläys
Lyhyt vastaus on, että ei mihinkään. Mitä intellektuaalista oikein kuvittelin löytäväni kirjasta, jonka mukaan kaikki maailman muslimit ja EU ovat yhdessä juonimassa valkoisen rodun sukupuuton puolesta? Silti jotkut ihmiset ihan oikeasti uskovat tähän paskaan! Esimerkiksi oikean elämän Kummeli-hahmo Marco de Wit uskoo tähän salaliittoteoriaan täydellä sydämellä ja häpeilemättömästi.
Pitkä vastaus on sitten tämä: Kirjailija on jonkin sortin äärisionisti, joka on niin hullu, että hän kaatoi lukuisia puita kirjoittaessa salaliittoteoriasta, joka on lähes samanlainen kuin natsien antisemitistiset salaliittoteoriat.
Salaliiton ydin
Bat Ye’orin teesi on, että koska EU:n sisällä on järjestö (EAD), joka edistää Euroopan ja arabimaitten välistä dialogia, se on todiste, että EU on arabien hallinnassa. Koska tietenkin auta armas, jos eurooppalaiset yrittävät dialogoida kauppakumppaneittensa kanssa. Tähän sitten sekoittuu kaikkea niin sekopäistä paskaa, joka on sisäisesti ristiriidassa, että voisin kirjoittaa melkein kirjan vain niitten ruotimisesta. Silti lyhennän.
Kirjailija yrittää käyttää EAD-järjestön asiakirjoja ja virkamiesten lausuntoja lähteinä omille sekopäisille väitteille, mutta vaikka lainaukset on otettu pois kontekstista, ei niissä itsesään ole mitään raskauttavaa. Kirjan sivuissa olevat hyvinkin viattomat lauseet muuttuvat kirjailijan tulkinnan mukaan ”salaviesteiksi”, joita vain hän osaa tulkita ”oikein”. Vaikka olen lukenut paljon huuhaata, niin tämä oli se kaikista mielisairain kirja, mitä olen tähän mennessä lukenut. Tässä kirjassa on niin kovat fantasioinnit, että oikein hengästyin.
Bat Ye’orin mukaan Ranskan hallitus, kommunistit, natsit ja katolinen kirkko liittoutuivat muslimivaltioitten kanssa ja suunnittelivat kristittyjen ja juutalaisten hävittämistä Euroopasta oman vaikutusvaltansa kasvattamiseksi. Bat Ye’or tyypilliseen salaliittoteoreetikon tapaan on luonut monimutkaisen suhdeverkoston, joka ikisen tahon kanssa, joka on joskus tehnyt yhteistyötä jonkun muslimin kanssa ”todistaakseen” laajan salaliiton. Koko kirjan oletus onkin se, että muslimit ovat pahuuden itse ilmentymä, eikä kukaan ”hyvä ihminen” voisi tehdä yhteistyötä muslimien kanssa, joten ”ainoa” selitys yhteistyölle on oltava paha salajuoni. Ei siis geopolitiikka, kauppa tai tavalliset diplomaattiset suhteet naapurivaltojen kanssa, vaan salaliitto eurooppalaisen valkoisen rodun hävittämisessä. Samalla logiikalla esimerkiksi Suomen hyvät suhteet Neuvostoliiton kanssa voitaisiin tulkita salajuoneksi, jossa me suomalaiset yritettiin edistää kommunismia Eurooppassa! Kirja siis noudattaa samaa kaavaa kuin vanhat juutalaisvastaiset salaliittoeoriat, joitten mukaan juutalaiset ovat aina yrittäneet hävittää valkoisen rodun. Esimerkiksi Hitlerin käsitys ”rotujen ikuisesta taistelusta” noudatti tätä oletusta, mutta koska nykyään saat kummallisia katseita, jos puhut rotujen välisestä sodadsta, Bat Ye’or puhuukin uskonnosta, mutta tavalla kuin islam olisi osa arabeitten DNA:ta.
Tekniset saavutukset
Alan oikeasti vakavissani harkita sitä näkemystä, että mitä rasistisempi henkilö on, sitä huonommaksi hänen kykynsä kirjoittaa menevät. Tämä kirja on huonosti kirjoitettu, kuten kaikki tähän mennessä lukemiani äärioikeistolaisten kirjat! Lasken tämän äärioikeistolaiseksi, koska kyllä sionisti voi olla oikeistolainen, rasisti ja äärimmäinen.
Kirja toistaa samoja pointteja uuvuksiin saakka. Kun jo ensimmäisissä sivuissa on jo niin paljon asiavirheitä, myöhemmin samojen virheellisten pointtien lukeminen on todella puuduttavaa. Koska Breivik plagioi tämän kirjan tekstiä omaan manifestiinsa, tässäkin on samaa paskaa muotoilua, jossa useita erilaisia nimikkeitä toistetaan läpi koko kirjan yhtenä pötkönä, jolloin lukeminen on todella vaikeaa. Esimerkiksi lause: ”Anti-amerikkalainen, anti-juutalainen, anti-eurooppalainen ja antikristillinen euroarabisalaliitto.” toistuu useita kertoja pitkin kirjaa, aina tässä samassa järjestyksessä. Eikö tätä voitu lyhentää joksikin termiksi, jota vain alussa selitetään?
Äärimmäistä orientalismia
Rasismi ilmenee tässä kirjassa siinä, että kirjailija ei tiedä vihaako hän islamia vai arabeja? Kirjassa saa vaikutelman, että molemmat ovat yhtä ja samaa. Kirjassa esitetään Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka kuin se olisi suuri yksimielinen islamilainen blokki. Ei siis alue, jossa on sekulaareja diktatuureja, tai maita, joissa on täysin erilaiset islamin suuntaukset. Kirjailija ei selvästi tiedä mitään Lähi-Idän sunnien ja shiiojen erimielisyyksistä, Iranin ja Saudi-Arabian välisestä sapelien kallistelusta tai Syyrian alaviittien yliedustetusta asemasta sekulaarissa hallituksessa. Teksti antaa kuvan, että melkein kaikki seemiläisen näköiset ihmiset ovat muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki valkoiset. Tämä ilmenee siinä, että kirjailija pitää sekulaareja arabivaltioita osana islamisaatiojuonta, vaikka monet kirjassa mainituista valtioista ja päättäjistä ovat olleet aktiivisesti taistelleet fundamentalismia vastaan! Sama käy arabialaisten terroristijärjestöjen kanssa. Tässä kirjassa esimerkiksi sekulaarinen palestiinalaisjärjestö PLO pidetään osana islamisaatiojuonta.
Kirjassa myöskin osoittetaan totaallinen tietämättömyys alueen historiasta. Sen lisäksi, että kirjailija antaa kuvan Lähi-Idästä yksimielisenä blokkina, hän ei vaikuta tietävän, että Levantin alueen valtiot olivat länsimaitten suurvaltojen muodostamia, niin maantieteellisesti kuin poliittisesti. Tässä kirjassa edistetään jotain perverssiä kuvaa, että Lähi-Itä on ollut sama islamin alkuajoista saakka, että oikeasti koko alue aina ollut tasa-arvoisessa asemassa Euroopan kanssa, eikä 1900-luvulta lähtien alistetussa asemassa. Ainoa selitys tällaiselle tietämättömyydelle on se, että se on tahallista. Kirjailija luottaa siihen, että potentiaalinen lukija on joku rasisti, joka tarvitsee oikeutusta omalle vihalle.
Rankkaa rusinoitten poimimista pullasta.
Eurooppalaisten suurvaltojen imperialismi käännetään tässä kirjassa islamisaation todisteiksi. Kirjailija ihmettelee, miksi Ranska ja Iso-Britannia tukivat jihadistisia liikkeittä 60-70-luvulla? Bat Ye’or mukaan sen on pakko olla, koska jihadistit käskivät näitä suurvaltoja tukemaan heitä! Ei sitten käynyt mielessä, että Kylmä sota oli käynnissä ja moni länsimainen suurvalta tuki islamisteja ja jihadisteja torjuakseen kommunismin leviämisen? Ei tietenkään, koska se ei sovi omaan salaliittoteoriaan. Tyypilliseen salalittoteorian tavoin, tässä kirjassa leikellään kaikenlaisia irrallisia faktoja ja sekoitetaan yhteen. Sitten piirretään yhteydet näitten faktojen ja omien perusteettomien spekulaatioitten välille.
Äärisionismia
Israelin puolustus on kirjan kovinta ydintä. Kirjailijan mukaan kaikki Israelin kritiikki tai sen miehityspolitiikkaa vastaan osoitetut pakotteet tai muut sanktiot lasketaan ”juutalaisfobiaksi” ja osaksi islamisaatiosalajuonta. (en tiedä, miksi kirjailija ei käytä vakiintunutta sanaa ”antisemitismi”?) Koko tämä kirja on rakennettu siihen hulluun näkemykseen, että ainoa syy, miksi osa EU:sta ja YK:sta ei hyväksy kaikkia Israelin päätöksiä, on se, että ne ovat mukana muslimien salajuonessa, jonka tarkoitus on tuhota juutalaiset ja valkoiset.
Älykästä harhaisuutta
Joku voisi tässä vaiheessa panna huomioon sen, miten äärioikeisto voi omaksua kirjan, joka on äärisionistinen ja, jonka salaliittoteoria koostuu näkemyksestä, että natsit edistivät islamisaatiota? Vastaan, että yksinkertaisesti sillä että äärioikeisto on kattonimitys useille rasistisille oikeistolaisille ryhmittymille, joista natsit ovat vain yksi monista. Elämme postmodernia aikakautta, jossa klassieksi liberaaliksi itseään kutsuva jäbä voi ajaa rankkaa protektionismia, valkoista ylivaltaa ja homonationalismia, joten kaikki on mahdollista!Suuret kertomukset ja johdinmukaisuus ovat kuolleet ja nyt kuka tahansa voi leikellä mieleisensä mukaisen ääri-ideologian, riippumatta siitä sopivatko ovat yhteen, niin kauan kun tällä ääri-ideologialla oikeutetaan omaa pahaa oloa. Tämä ratkoittaa, että äärioikeistolle johdonmukaisuus on sivuseikka ja opportunismi etusijalla. Toiseksi, kuten natsit 30-luvulla, äärioikeiston ihanteellisessa visiossa kaikki ihmisrodut eläisivät omissa valtioissaan. Hitlerkin alun perin suunnitteli pakkosiirtävänsä kaikki Euroopan juutalaiset Madagaskariin, mutta Toisen maailmansodan ongelmat menivät väliin ja piti keksiä ”lopullinen ratkaisu”. Tämä tarkoittaa, että on taktisesti nykyisen äärioikeiston edun mukaista puolustaa Israelin olemassaoloa kahdesta syystä: Ensimmäinen on se, että mahdollisesti valtaan päästyään, kaikki juutalaiset voitaisiin pakkosiirtää Israeliin. Toiseksi, Israel voi toimia Euroopan etuvartiona, joka joko hävittää kaikki muslimit Lähi-Idästä ”uudessa ristiretkessä” tai vain pyrkiä ”hallitsemaan” aluetta eurooppalaisten puolesta. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta äärioikeistolla on oma hullu logiikka, johon mahtuu samaan aikaan halu massamurhatta juutalaiset ja puolustaa Israelin olemassaoloa.
Epäjohdonmukaisuus.
Jostain syystä USA:a ei kritisoida ollenkaan, vaikka sielläkin on korkeita virkamiehiä ja politiikkoja, kuten entinen presidentti Jimmy Carter, jotka eivät hyväksy Israelin miehityspolitiikkaa.
USA näyttäytyy tässä kirjassa ”ainoaksi” Israelin ystäväksi, joka taistelee islamisaatiota vastaan, vaikka kirjaimellisesti USA:n suurin Lähi-Idän liittolainen on Saudi-Arabia. Sitä ihmettelee, miten islamisaatiosalaliiton kirjoittanut ihminen ei tiedä, että 80-luvulla USA tuki mujahidineja (jihadisteja) Afganistanin sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja, jonka suurin Lähi-Idän liittolainen, Israelin lisäksi, on se harvoista muslimivaltioista, joka on islamilainen teokratia! Se ainoa hirmuhallinto, joka on todistetusti edistänyt jihadismia ympäri maailmaa, ei sitten lasketa osaksi islamisaatiota! ** hakkaan päätäni seinään ja yritän hillitä itseäni, että en paiskaa tätä kirjaa seinään pari kertaa** Ei edes Stewart Home pystyisi keksimään tällaista paskaa! Jos hän keksisi tällaisen hahmon, joka kertoo islamisaatiosta, niin lukijat pitäisivät hahmoa epäuskottavana. Kuitenkin meidän keskuudessa ihan oikeasti elää ihmisiä, joitten mukaan koko tämä kirja on totisinta totta. Siellä Helsingin kaduilla leiriydytään muitten työttömien kanssa, vastustaen tämän kirjan kuvittelemaa salaliittoa. Miten tämä on mahdollista hyvät ihmiset?
Yhteenveto
Tämä kirja ei ole mitään muuta kuin puhdasta propagandaa, jonka tarkoitus on edistää tietynlaista agendaa, joka oikeuttaisi USA:n ja Israelin miehityspolitiikkaa. Kaikki, mikä tukee välillisesti tätä agendaa, on sitten tungettu tähän kirjaan, vaikka kuinka järjettömiä tai ristiriitaisia ne ovat. Tarkoitus ei olekaan lukea tätä kirjaa alusta loppuun asti, vaan poimia yksittäisiä argumentteja, joilla hyökätä maahanmuuttoa, Palestiinaa ja EU:ta vastaan. Ei ole ihme, että esimerkiksi Breivik hylkäsi USA:n imperialismia puolustavan osion tästä kirjasta ja keskittyi islamisaatioon. Tämä kirjan ideoitten poimiminen osoittaa, miten opportunistinen moderni äärioikeisto on. Ei haittaa, vaikka kirjailija on äärisionisti, jonka mukaan natsit edistivät islamisaatiota, jos jokin tämän idea tukee omaa agendaa. Äärioikeisto onkin omalla kierolla tavallaan fiksumpi kuin oletetaan.