Kun ihmisen kärsimys on sidottu pörssikaupan kursseihin

Solomon Northupin ”12 vuotta orjana” on kirjailijan vuonna 1853 julkaistu muistelma, tämän vuosista orjana.

54

Northump syntyi vapaana miehenä Pohjois-Yhdysvalloissa, jossa orjuus oli jo hänen isänsä aikana lakkautettu. Kirjailijalla oli kaikki, mitä tuohon aikaan voisi toivoa: työ, perhe ja katto pään päällä. Kuitenkin Northumpin joutuu orjakauppiaitten kaappaamaksi ja tästä alkaa yli vuosikymmenen kova pakkotyö etelävaltion plantaaseilla.

Tietenkin näin ensin elokuvaversion, joka oli todella rankkaa katsottavaa. Ei ole niitä elokuvia, joita haluaa katsoa toisen kerran. Mutta innostuin, kun sain selville, että se perustui tositarinoihin. Olen elämäni aikana lukenut muutaman afroamerikkalaisen aikalaiskuvauksen USA:n etelävaltioitten orjuudesta, lynkkauksista ja rotuerottelun kauhuista.  Silti en tiennyt, että Yhdysvalloissa kaapattiin vapaita orjia pohjoisesta. Jotenkin koko konsepti tuntui vielä julmemmalta kuin orjien kuskaaminen Afrikasta.

Northup ei ollut kuka tahansa köyhä musta mies, vaan hän osasi lukea, kirjoittaa ja soittaa erilaisia musiikillisia instrumentteja, jolloin koko hänen kohtalonsa tuntui vielä kurjemmalta. Orjakauppiaat olivat niin rasisteja, että eivät edes ajatelleet, että he kaappasivat miehen, joka ei sovelltunut plantaasityön vaatimuksiin. Jopa plantaasinomistajat tajuavat, että kirjailija oli liian huono keräämään puuvillaa, joten he siirtävät hänet askartelemaan jotain muuta. Kuitenkin vapauttaminen ei tullut kysymykseenkään.

Kaikki tiesivät rasismin olevan väärin

Yhdessä vaiheessa maakuntia kiertävä kanadalainen puuseppä kysyy orjanomistajalta, miten orjuus voi olla hyväksytty Yhdysvalloissa, jos perustuslaki määrää kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi? Orjanomistaja vastaa, että ”kaikki miehet ovat tasa-arvoisia keskenään, mutta ei elämiä tai neekereitä lasketa”. Tämä sitaatti ei tarkoita, että orjanomistajat eivät käsittäneet orjia ihmisinä tai pitivät orjuutta normaalina, vaan sitä, että piti itselleen ja muille uskotella, että mustat orjat eivät olleet ihmisiä. Kirjassa paljastuukin, että rasismi ilmeni aika epäjohdonmukaisesti ihmisissä. Mustia orjia kohdeltiin samaan aikaan eläiminä, joita voi hyväksikäyttää, mitä julmemmilla tavoilla, että älykkäinä yksilöinä, joitten kanssa voi keskustella hyvinkin monimutkaisista aiheista. Jopa paatuneimmat psykopaattirasistit tässä kirjassa tiesivät, että mustat orjat olivat ihmisiä, kuten he, eikä mitään eläimiä tai alhaisia olentoja. Tämä oli jotenkin uusi oivallus, vaikka tiesin, että rasismi ei ole niin luonnollista, kuin moni olettaa, silti ajattelin rasismin olevan niin syvällä kulttuurissa, että sitä ei kyseenalaistettu. Kyllä sitä kyseenalaistettiin tuohon aikaan.

Ehkä länsimainen rasismi rakennettiin ideologiaksi, juuri jotta pystyttäisiin oikeuttamaan joittenkin ihmisryhmien orjuuttamisen, kiduttamisen ja massamurhaamisen. Silkka ennakkoluulo eriväristä kohtaan ei riittänyt, koska ajan kuluessa erilaisiin ihmisiin tottuu. Oli keksittävä tietoisesti julma ideologia, jolla oikeutettaisiin julma järjestelmä. Harmi vain, että tämä ideologia yhä elää joissain ihmisissä ja aiheuttaa yhä niin paljon harmia.

Teollistettu orjuus

Toinen mielenkiintoinen, mutta ei-miellyttävä, aspekti tästä kirjasta, on orjatyön kuvaus. Vaikka olin lukenut orjuudesta jo jonkin verran, en tiennyt, että orjia piiskattiin joka päivä, vain jotta työtahti pysyisi teollisella nopeudella. Kirjailijan mukaan orjia ei piiskattu vain, koska omistaja oli sairas sadisti tai, koska orja teki jotain vääräksi koettua, vaan koska puuvillakauppa vaati tietyn tahdin. Kirjailija kuvaa hyvin, miten puuvillapellot noudattivat markkinavoimien vaatimusta tietystä määrästä puuvillaa, jota voitiin korjata tietyssä nopeudessa. Liian hidas puuvillan korjuu voisi aiheuttaa tappiota, kun pörssikaupassa puuvillan hinta voisi laskea, joten oli korjattava mahdollisimman nopeasti pellot, jotta ehti hyödyntämään kansanvälistä hinnannousua. Orjuus oli tosiaan hyvin integroitunut orastavaan kapitalistiseen järjestelmään. Amerikan orjuus olikin juuri niin brutaali, verrattuna vaikka antiikin Rooman tai lähes samaan aikaan Ottomaani-imperiumissa harjoitettuun orjuuteen, koska orjilta vaadittiin lähes robottimaista tehokkuutta. On tietenkin myönnettävä, että orjuus lakkautettiin myöskin, koska markkinavoimat sen vaativat. Kapitalismi tarvitsee jatkuvaa kasvua ja mikä paras tapa saada talouskasvua aikaan kuin luoda orjista kokonaan uuden kuluttajakunnan? Harmi, että piti käydä verinen sota, jotta etelän kapitalistit sen tajusivat.

Väkivalta

Yllätyksekseni elokuva on rankempi kuin kirja. Northump ei kuvaa tässä kirjassa yhä yksityiskohtaisesti orjien raiskaukset ja piiskaukset, kuten elokuvassa. Elokuva on jotain aivan käsittämättömän graafista ja vaivaannuttavaa katsottavaa. Tässä kirjassa toki pyritään kuvamaan, miten ikävää on joutua piiskatuksi siihen asti, että pyörtyy, mutta se ei ole kuvailtu niin värikkäästi, että pystyt käsittämään sen brutaaliuden ja kärsimyksen koko kirjon. Jos haluaa nähdä veret seisauttavaa julmuutta, elokuvaversio on parempi.

Yhteenveto

Solomon Northupin ”12 vuotta orjana” on todella hyvä aikalaiskuvauus Yhdysvaltojen orjuudesta ja siihen liittyvästä rikollisesta toiminnasta. Samalla se on koskettava kertomus yhdestä miehestä, jonka koko elämä tuhotaan vain koska hän on ”väärän värinen”. Onneksi kirjailija oli sisukas ja jaksoi yrittää paeta, kunnes onnistui ja nyt saamme lukea hänen kokemuksistaan kaksisataa vuotta myöhemmin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s