Islamistista kansalaisaktivistiksi

Maajid Nawazin ”Radikaali: matkani pois ääri-islamismista” (oma suomennos) on 2012 julkaistu entisen islamistin kertomus hänen omasta radikalisoinnista ja siitä irtautumisesta.    

44

Tyypillinen jihadisti   

Kirjailija kasvoi sekulaarissa keskiluokkaisessa ja korkeasti koulutetussa brittiläisessä pakistanilaistaustaisessa perheessä. Nawaz ei koskaan käynyt moskeijassa tai rukoillut, kärsi rasismista ja syrjäytyi katujengien puolelle. Katujengissä hän tapasi islamisteja ja radikalisoitui.     

Nawaz nousi 90-luvulla nopeasti Hizb ut-Tahrir-islamistijärjestön riveissä merkittäväksi aktivistiksi. Hizb ut-Tahrir oli nykystandardeissa melko maltillinen islamistijärjestö, jonka toimintatapaan kuului toisen aallon jihadismi, eli arabimaihin suuntautuva globaali terrorismi. Ensimmäinen aalto on paikallinen arabimaitten terrorismi ja kolmannen aallon on nykyinen globaali islamilainen terrorismi, joka suuntautuu kaikkialle maailmaan.

Tämän kirjan kertomus sijoittuu ”viattomanpaan” aikaan, jossa eurooppalaiset jihadistit ja islamistit käyttivät länsimaita rahoittaakseen toimintaansa ja värvätäkseen uusia jäseniä matkustamaan arabimaihin kaatamaan paikallisia hallituksia. Nawaz oli yksi näistä eurojihadisteista, joita lähetettiin arabimaihin riehumaan.    

Analyyttisyys   

Muista ex-islamisti-kirjoista poiketen Nawazin kirja on analyyttisempi. Tässä kirjailija pohtii laajemminkin radikalisoitumista ja sen eri vaikutteita, eikä vain kerro omasta kokemusmaailmastaan. Rasismi, imperialismi ja taloudellinen eriarvoisuus pelaavat merkittävän osan nuoren muslimin radikalisoitumisessa, eikä niinkään uskonto. Nawaz pitää islaminuskoa essentiallisena pohjamateriaalina, josta saada ihminen äärimmäisempään uskonnon tulkintaan, mutta itse uskovaisuudesta ei vielä radikalisoiduta. Nawaz oli nuorempana tapamuslimi, kuten suurin osa jihadisti/islamisti-järjestöjen kohderyhmästä. Nawaz ei radikalisoitunut moskeijassa, eikä hänen islamistiryhmänsä edes värvännyt ihmisiä niistä, vaan kaduilla ja koulujen käytävillä, missä nykynuoriso eniten liikkuu. Tämä kuvio ei ole merkittävästi muuttunut 2010-luvullakaan.    

Epäluotettava kertoja

Tämä analyyttisyys on ehkä ainoa asia, mikä pelastaa tämän kirjan, koska kirjailijan henkilökohtaista kertomusta on ja aktivismia on vahvasti kyseenalaistettu.    

Esimerkiksi Nawaz on viime aikoina puolustanut ulkomaalaisten äärioikeistolaisten oikeutta matkustaa Iso-Britanniaan värvätäkseen lisää jäseniä ääriliikkeeseensä, mikä on vähän ristiriitaista radikalismia vastustavalle aktivistille.

Tämä tarkoittaa, että tätä kirjaa on luettava hyvin kriittisesti. Mutta analyysi, jonka kirjailija panee omiin kokemuksiinsa, on yhdenmukaista kansainvälisen terrorismitutkimuksen kanssa, joten on tämä sinänsä ehkä paras populaari teos aiheesta, vaikka kirjailija valehtelisikin tai liioittelisi.    

Propaganda   

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin itse Hizb ut-Tahririn propagandan analysoiminen. Kirjassa paljastetaan se, että järjestö ei värvännyt ihmisiä uskonnolla, vaan moniportaisella propagandalla, jonka ensimmäinen pinta oli myötätunto. Järjestö käytti Bosnian sodan kauhistuttavia kuvia tapetuista muslimeista värväyksessä. Nawaz oli kärsinyt todella ikävää rasismia, kuten moni muukin hänen ikäluokastaan. Joten oli helppo islamistien esittää nuorille kertomus, että ei heitä syrjitty ihonvärinsä takia, vaan uskontonsa. ”Muslimeja vainotaan ympäri maailmaa ja muslimien olisi pidettävä yhtä tätä vainoa vastaan, kuten kalifaatin aikana” kuului Hizb ut-Tahririn propagandassa.     

Tästä alkoi sitten hiljattainen radikalisoituminen, jossa uskonto oli vain liima, jolla pidettiin yllä joukkoa eri poliittisia pointteja, kuten muslimimaitten vapauttaminen diktatuureista ja länsimaisen imperialismin sorrosta. Kirjailija korostaa, miten tärkeässä roolissa olivat kertomukset Iso-Britannian, USA:n ja Ranskan roolista Ottomaani-imperiumin hajottamisessa, nukkehallitusten pystyttämisessä ja Israelin valtion luomisessa. Kuten hyvässä propagandassa, totuuden siementen sekaan upotettiin anakronistisia käsityksiä islamilaisesta kalifaatista ja islaminuskosta  

Nawazin mukaan islam on ainoa yhdistävä asia, muuten äärimmäisen heterogeenisessä maahanmuuttajayhteisössä, joten sillä pyrittiin houkuttelemaan ihmisiä omaamaan islamilaisen identiteetin. Tämä taktiikka tepsi, koska vaikka suurin osa nuorista ei ollut uskovaisia, islamiin sekoitettiin selkeä ideologinen ohjelma suurvallan luomisesta, joka palauttaisi syrjäytyneitten nuorten ja koko islamilaisen maailman kunnian. Kertomukset suuresta muslimi-imperiumista olivat hyvin houkuttelevia, koska kouluissa ei niistä opeteta. Iso-Britanniassa opetetaan enemmänkin länsimaisten imperiumien ”loistavaa” historiaa ja se ei kuulosta pakistanilaisen tai egyptiläisen korvissa kovin mahtavalta, vaan sorron historialta. Koska tuntemus islamilaisesta kalifaatista on hämärä, sen romantisoiminen on hyvin helppoa, samalla nuorille annetaan elämää suurempi tarkoitus ja ohjelma, jolla rakentaa itsestään kunniallinen identiteetti. 

Nawaz kertookin, miten islamistien arvokas ja itsevarma käytös houkutteli hänet järjestöön. Kirjailijankin itsetunto kohosi Hizb ut-Tahrissa, missä ensimmäisen kerran elämässään hän tunsi olevansa samalla viivalla tai jopa ylempi kuin brittiläinen valtaväestö.     

Itsekritiikkiä   

Kuitenkin erilaisten tapahtumien takia Nawaz alkoi kyseenalaistaa maailmankuvaansa, kunnes hän erosi järjestöstä. Kirjassa kuvataan aika hyvin, miten ääriliikkeestä eroaminenkin on moniportainen prosessi, joka ikävä kyllä alkaa ensin itsekkäistä syistä. Nawazia alkoi vituttaa järjestön sisäiset henkilöriidat, jolloin hän alkoi kyseenalaistaa sen johtajistoa. Siitä alkoi sitten taktiikoiden kyseenalaistaminen ja viimeisempänä itse ideologian. Kirjailija itsekin analysoi omaa radikalismista irtautumasta ja toteaa, että itse islamismin ideologiaa on hyökättävä, koska ei kaikilla satu sellaisia henkilökemiäriitoja, joita hänelle tuli järjestössä. Ehkä paras onkin tämän kirjan loppuosa, jossa Nawaz kertoo hänen radikalismivastaisesta aktivismista ja sen ydinsanomasta ”Ideat ovat luodinkestäviä, joten niitä on hyökättävä paremmilla ideoilla, ei pommeilla” Valitettavasti kukaan ei ole oppinut mitään.    

Yhteenveto   

Maajid Nawazin ”Radikaali: matkani pois ääri-islamismista” on ehkä paras tähän mennessä lukemani populaari kirja islamismista. Tämä on tunteikkaasti kirjoitettu, kerronta etenee kuin jännitysromaani ja siinä on todella syvää analyysiä, joka on yhdenmukaista akateemisen ekstremismitutkimuksen kanssa. Harmi, että tätäkin kirjaa ei ole suomennettu tai sitten ei ole suomennettu, koska kirjailija on nykyään niin huonossa maineessa epärehellisenä aktivistina.

Jos unohtaa edellä mainitut seikat kirjailijasta, on tämä kirja aika mestarillinen tietokirja ääri-islamista.     

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s